politiikka

Keskustalainen liikenneministeri Anu Vehviläinen vieraili alkuviikosta Kokkolassa ja Perhonjokilaaksossa. Ministerivierailu paikkakunnalla on aina tapahtuma, joka on syytä noteerata. Niin nytkin.

Ministeri Vehviläinen ei tullut maakuntaan tyhjin lupauksin. Hän kaivoi esiliinansa taskuista paljon puhutun ja kovasti kaivatun Kokkolan Satamatien kiertoliittymän rakentamiseen puuttuvat 150.000 euroa. Se oli liikenneministeriltä kelpo työ. Kokkolan kaupunginvaltuusto oli jo päättänyt maksaa tuon puuttuvan summan kaupungin varoista. Nyt tehty päätös voidaan mitätöidä.

Tiistaisen ministerivierailun ohjelmaan kuului myös Kokkolassa järjestetty EU-tilaisuus, jossa ministeri Vehviläinen puhui EU:sta ja liikennepolitiikasta. Kaikesta ministeri Vehviläisen sanomisista sai sen vahvan vaikutelman, että niin liikenneasiat kuin muukin osaaminen ovat taitavissa käsissä.

Illalla liikenneministeri oli Kaustisen ja Vetelin kuntien vieraana ja hän puhui ajankohtaisista asioista myös Keskustan K-P:n piirin piirikokouksessa Kaustisella.

Me kiitämme liikenneministeri Vehviläistä merkittävästä ja tarpeellisesta rahallisesta panoksesta liikenneinframme parantamiseksi. Tuli perusteltu tunne, että kyllä tämä hallitus kuitenkin teistämme huolta kantaa.

Olen ylpeä puolueestani. Keskusta on uudistuspuolue, joka ei jäänyt sivusta siunailemaan maailman menoa, vaan se on vallan keskiössä maamme tulevaisuutta luomassa. Ja on mieluisaa todeta, että yhä useammin Keskusta vastaa kiperiinkin kysymyksiin  sekä että eikä joko tai.

Pääministeri Matti Vanhanen toi esiin asumisen eri vaihtoehtoja. Hän maalasi unelmaa puutarhakaupungeista. Yllättävästi vihreiden Osmo Soininvaara parahti, ettei saa rakentaa muualle kuin junanradan varteen. Kuitenkin esimerkiksi kaunis, puutarhamainen Tapiola on ollut vuosikymmenet asumisessa Suomen näyteikkuna maailmalle. Kaupungeissakin Keskustan linjana on  sekä omakotitaloja että kerrostaloja. Ja kyllä bussillakin työmatka taittuu.

Monesti ajetaan tilanne suotta joko tai tilanteeseen. Kyllä vaihtoehtoja useimmiten löytyy enemmän kuin yksi. Vakion veikkaajat ovat aina olleet yksi-risti-kaksi tilanteessa. Ratkaisu on kuitenkin aina veikkaajankin haettava. Sekä että ei ole hapuilua eikä päättämättömyyttä. Useimmiten se on viisautta. Jopa suuntautumisessa.

Sekä nais- että miespappeja, sekä yksityistä että julkista terveydenhoitoa, sekä kaupunki-että maaseutumaista asutusta, sekä julkista- että kunnallista palvelutuotantoa, sekä julkista että yksityistä liikennettä, kasvatuksessa tarvitaan sekä selkeitä rajoja että kannustusta. Listaa voisi jatkaa.

Arvoisat äänestäjät käyttäkää äänioikeuttanne tulevan lokakuun mielenkiintoisissa kunnallisvaaleissa. Äänestämällä täytätte sekä kansalaisvelvollisuutenne että voitte myös vaikuttaa alueenne asioihin. Sitä ennen nautitaan syksyn kauniista ruskasta.

Koti on maailman paras paikka, jossa jokaisella on oikeus maailman myllerryksistä riippumatta elää onnellisesti ja turvallisesti. Koti myös asettaa ihmisen mittakaavan. Ihminen alkaa kantaa vastuuta läheisistään. Kodin pienyhteisössä ihminen oppii inhimillistä kanssakäymistä. Samaa kanssakäymistä elämä on yhteiskunnassa kodin ulkopuolella. Ja samaa kanssakäymistä on yhteisten asioiden hoitaminen. Aivan samaa on vastuullinen politiikka.

Siksi päättäjät ovat velkaa kaiken valtansa suomalaisille kodeille. Siksi päättäjien tulee pitää huolta kotien hyvinvoinnista. Ja siksi meidän kaikkien tulee pitää huolta siitä, että suomalaisten kotien ääni tulee kuulluksi.

Kunnallisvaaleissa päätetään suomalaisten kotien asioista. Siksi kunnallisvaalit ovat kotivaalit. Keskustan mielestä jokaisen kodin saatavilla pitää Suomen jokaisessa kolkassa olla oikeita vaihtoehtoja asumisessa, koulunkäynnissä, terveydenhuollossa, vapaa-ajan vietossa ja kaikissa muissa asioissa, joita ihmiset tarvitsevat. Kunta alkaa kotiovelta.

Kun antaa äänensä Keskustalle, antaa äänensä omalle kodilleen. Sillä Keskusta laittaa kotien asiat kuntoon. Äänestä kotiasi.

Tämä oli sanasta sanaan Keskustan kunta- ja maakuntaohjelmasta. Eipä siihen minulla  ole lisäämistä. 

Lopuksi lainaan edesmenneen kälviäläisen Raija Ridan tekstiä runosta KOTIMÄKI: ”Täältä löysin elämäni kaiken mitä tarvitsen; kauneutta, hiljaisuutta, sopusoinnun sydämen. Täällä kotipaikka on, paras paikka isänmaata. Vaikka aika tekee työtä, muuttuu mäki vuotten myötä, omana sen tunnistan, paikaks, jota rakastan.”

Viime viikon puheenjohtajapaneeli kuntamarkkinoilla käynnisti viimeistään puolueiden vaalikampanjat. Ehdokkaitten etsinnässä ollaan viime metreillä. Listat ehdokkaista on jätettävä viimeistään huomenna 16.9.2008.

Aivan viimepäivinä on siirrytty unelmista, toiveista ja visioista käytännön ja arjen asioihin. Pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen avasi virkistävällä tavalla keskustelun pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteesta ja asuntorakentamisesta.

Pääministeri Vanhanen rakentaisi Helsingin seudusta hajakeskitetyn puutarhakaupungin. Esitys sai pääkaupunkiseudun betonipuolueilta melkoisen tyrmäävän vastauksen. Nämä olivat Osmo Soininvaaran johdolla sitä mieltä, että rakentaa saa vain radan varteen.

Tutkimusten mukaan valtaosa suomalaisista haluaisi asua omakotitalossa. Olisi oikein ja kohtuullista, että se mahdollisuus olisi myös pääkaupunkiseudulla. Ei varmasti pääministeri ja Keskustakaan halua olla pelkästään omakotitalopuolue vaan kaikenkokoisia ja kaikenlaisia asuntoja tarvitaan tulevaisuudessakin.

Mielenkiintoista oli, että pelkkä keskustelun avaus asumismuodoista nosti pääkaupunkiseudun valtapuolueet kananlihalle. Onko oikein, kun maakunnista siirtyvä työvoima myy omakotitalonsa ja puutarhansa ja saa niillä pahaisen yksiön Kalliosta. Minusta se ei kerro Helsingin vetovoimasta vaan selkeästä viestistä. Tavallisilla ihmisillä ei ole enää varaa ostaa asuntoa eikä asua Helsingissä.

Tällaiset epäkohdat ja vinoutumat eivät tietenkään korjaudu eivätkä muutu hetkessä. Mutta politiikan tekijöitten tehtävänä on muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi ja inhimillisemmäksi paikaksi asua ja elää. Keskustelusta ja uusista avauksista se lähtee. Päätöksentekijöiltä vaaditaan myös rohkeutta. Liian monet kunnalliset päättäjät seuraavat vain katseella maailman menoa. Korkeintaan siunailevat nopeaa muutosta. Siitä ei paljon ympäristö kostu.

Olin viime keskiviikkona ja torstaina kuntamarkkinoilla Helsingissä. Niillä käy edelleen kiitettävästi kunnallisväkeä kaikkialta Suomesta. Siinä niiden voima onkin.

On antoisaa keskustella eri puolelta olevien kunnallisihmisten kanssa. Kuntakenttä on monenlainen. Voi sanoa, että toimintakulttuuri on joka paikassa erilainen. Yksi asia on kuitenkin yhteinen. Kunnissa eletään muutosvaihetta.

Kuntakartta on muuttunut ja tulee muuttumaan. Kuntaliitosten ensimmäinen aalto on menossa. Kunnallista palvelutuotantoa reivataan uuteen uskoon. Yhteistyö yli kuntarajojen on tullut jäädäkseen eikä palvelujen yksityistäminen ole enää kiellettyjen aiheiden joukossa.

Kuntamarkkinoiden ohjelmaan kuuluu yleensä eduskunnassa käynti. Niin nytkin. Alueemme kansanedustajat Mika Lintilä ja Tuomo Puumala ottivat meidät vastaan torstaina. Keskustelujen pääteemaksi nousivat syksyn tulevat kunnallisvaalit.

Hallituksen eilisessä budjettiriihessä sovittiin ensi vuoden veroista. Hallitus esittää 70 miljoonaa euroa suurempia tuloverokevennyksiä kuin valtiovarainministeriö oli aiemmin kaavaillut. Hallituksen sopimassa veropäätöksessä painopiste kevennyksistä kohdistuu pieni- ja keskituloisten työtulovähennykseen. 

Myös eläkeläisten verotus kevenee. Tämän jälkeen ei pitäisi yhdenkään eläkkeeellä olevan verotuksen olla kovempaa kuin työssäkäyvän. Kaikkien pienituloisimpien verotus kevenee ruoan arvonlisäveron laskettua 12 prosenttiin.

Keskusta ja vihreät saivat veroneuvotteluissa linjansa näkyviin. Oli oikeudenmukaista, että kevennysten painopiste suuntautui vähätuloisemmille tuloluokille.

Entinen pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti tämän päivän iltapäivälehdissä, että hän jättää kaikki kotimaiset julkiset tehtävät veteraanityötä lukuunottamatta. Lipponen oli ärtynyt Savon Sanomien pääkirjoitukseen, jossa arvosteltiin hänen tulevaa toimintaansa venäläis-saksalaisen maakaasuyhtiön Nord Streamin konsulttina. 

Lipposella on kiistämättä monenlaisia ansioita. Mutta myös rasitteita. Esimerkiksi Lipposen käyttäytymiset Arja Alhoa ja Anneli Jäättenmäkeä kohtaan olivat kaukana oikeudenmukaisuudesta ja valtiomiesmäisyydestä. Härski oli myös Lipposen katteeton lupaus Suomeen saatavasta elintarvikevirastosta juuri ennen eduskuntavaaleja.  

Lipponen ei tarvitse myöskään eduskunnasta ilmaista tilaa eikä työpanosta  muistelmiensa kirjoittamista varten.  Se oli alun alkaen vikaan mennyt sopimus.  Lipposella on mittakaavavirhe omasta tärkeydestään. 

Herkkähipiäinen Lipponen on ansiokkaan elämänsä aikana arvostellut ja jaotellut ihmisiä siinä määrin, että hänen pitäisi sietää myös itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Edes vähän.  Tulee mieleen tältä vuodelta Lipposen julkaisema älykkölista, joka sisälsi etupäässä vain hänen aatetovereitaan. Se lista oli yksipuolisuudessaan hämmentävä.

Lohduttaisin Lipposta, jos hänet tapaisin, että saahan sitä suuttua.  So long!

Georgian surulliset tapahtumat opettavat mielestäni suomalaisille sen, että viime kädessä meidän on itse vastattava omista asioistamme. Georgia on saanut paljon sympatiaa ja rohkaisua, muttei paljon muuta. Turvatakuut ovat olleet toden tullen heillä pitkälti omissa käsissään.

Kaukasian kriisi osoittaa myös, että Suomen nykyinen turvallisuuspoliittinen linja on oikea ja kestävä. Oman puolustuskyvyn tärkeys ja kansainvälisen yhteistyön merkitys ovat sen peruspilareita. Humanitäärinen avustustoiminta sodan jalkoihin jääneille on aina tärkeää. 

Suomenkaan ei kannata suurta karhua Nato-pyrkimyksillä ärsyttää. Nato-optio riittää meille vallan hyvin ja on parempi turvatakuu kuin sotilasliittoon liittyminen. Toivottavasti nykyiset ja tulevat päättäjämme pitävät jo reilut viisikymmentä vuotta hyvin toimineen puolueettomuusperiaatteen kunniassa. Suomi elää tänään historiallisen hyvää ja turvallista ajanjaksoa.

Suomalaisten tulee pitää jatkossakin huoli siitä, ettei ulkopolitiikan johtoon pääse hyperisänmaallisia höyrypäitä, jotka ajavat meidät osallisiksi suurvaltojen kahinoihin. 

On hyvä muistaa viisaan ja kaukonäköisen presidenttimme Urho Kekkosen opetus. Maailmanpolitiikassa on järkevää olla mieluummin lääkäri kuin tuomari. Suomi on onnistunut lääkärin roolissaan tähän asti hyvin. Suomalaisia arvostetaan kansainvälisessä rauhan työssä.

Maltti on valttia. Ulkopolitiikassakin.

Oudolta vaikuttaa presidentti Tarja Halosen itsepintainen halu nimittää sosialidemokraatti Ritva Viljanen sisäasianministeriön kansliapäälliköksi vastoin hallituksen yksimielistä tahtoa ja esitystä.

Kokoomuslaisen sisäministeri  Anne Holmlundin johdolla nimitystä on valmisteltu huolellisesti ja laajasti haastatteluineen kaikkineen. Näiden valmistelujen ja selvitysten jälkeen hallitus esittää EU:n rajaturvallisuusviraston päällikkö Ilkka Laitista kyseiseen virkaan. Ilkka Laitinen on hallituksen mielestä sopivin ja pätevin tähän tehtävään. Poliittisesti Laitinen on sitoutumaton. Myös ulkopuolinen konsultti tukee Laitisen valintaa.

Presidentin tukema aatesisar Ritva Viljanen on hoitanut tätä sisäministeriön kansliapäällikön tointa yhden viisivuotiskauden. Hallituksella on painavat perusteet vaihtaa kansliapäällikkö. Sisäministeriön alaisuuteen kuuluvat muun muassa poliisiasiat. Voi perustellusti sanoa, että ylimmän poliisijohdon asiat ja henkilösuhteet ovat olleet viime aikoina sekaisin ja levällään kuin Jokisen eväät. On muodostunut sellainen käsitys, että ylimmässä poliisijohdossa jokainen urkkii toistansa kuin parhaina Stasin aikoina. Kantelut ja lapselliset ilmiannot ovat sinkoilleet tämän tästä julkisuuteen.  

Ministeriön korkein virkamies pitää ehdottomasti vaihtaa. Hallituksen pitää taata työrauha ministeriöön ja palauttaa luottamus poliisien ylimpään johtoon. Kansliapäällikkö Viljasella on ollut aikaa näyttää kykynsä johtaa vaativaa organisaatiota. Näytöt eivät ole olleet riittävät.

Presidentillä on ohkaiset perusteet nimittää Ritva Viljanen. Hän on nainen ja sosialidemokraatti ja se taitaa tässä tapauksessa Haloselle valitettavasti riittää. On varmaa, että keskustelu presidentin valtaoikeuksista tämän jälkeen jatkuu.

Tänään julkaistu Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemä puolueitten kannatusarvio kertoo selkeästi, että sosialidemokraattien uusi puheenjohtaja Jutta Urpilainen kärsii uskottavuusongelmasta.

Tästä hän saa kyllä syyttää pitkälle itseään. Hänen kesäkauden teemansa ovat olleet populistisia heittoja. Hänen poliittiset avauksensa ovat menneet suurelta osin metsään. Kyllä politiikan teko on edelleen vakavaa työtä. Ei sitä lonkalta voi tehdä. Ympäripyöreät katteettomat lupaukset ilmaispalveluista eivät vakuuta tämän päivän kansalaista.

Lisäksi hänen typerä ajojahtinsa pääministeri Matti Vanhasta kohtaan vaalirahajupakassa oli mahalasku. Sosialidemokraateilla on kyllä siinä asiassa oma lusikka lujasti ammattiyhdistystoimitsijoitten keittämässä sopassa. 

Suomalaiset kysyvät myös onko Jutta Urpilainen uskottava pääministeriehdokas? Uskon, että kansa vastaa, ettei ole. Hänen pitää hankkia vielä lisää tietoa, taitoa, kokemusta ja karismaa siihen tehtävään.

Hallituksen pääpuolueet etenevät tasatahtia. Nyt näyttäisi, että Vanhasen johtama Keskusta on lievässä myötätuulessa ja Kataisen luotsaama Kokoomus niukassa vastatuulessa kannatuskehityksensä suhteen. Mutta nämä tiedot perustuvat kuponkien alustavaan tarkastukseen.

Syksyn tulevat kunnallisvaalit antavat sitten parempaa ja pitävämpää tietoa puolueitten voimasuhteista. Nyt näyttää tältä.