Päätökseni olen tehnyt. Mukaan lähden syksyn kunnallisvaaleihin. Vielä minulla on omasta mielestäni innostunutta otetta yhteisiin asioihin ja niiden eteenpäin viemiseen. Jos Kokkolan kaupunginvaltuustoon pääsen, niin tulen noudattamaan avointa ulospäin suuntautuvaa tiedottamista. Kirjoittelen asioista lehtiin ja omalle plogilleni. Tämän päivän Kokkola-lehdessä oli jo vähän ajatuksiani tulevasta. Plogini löytyy osoitteesta: www.tapanihankaniemi.net ja s-postini on [email protected]
Kuukausi: elokuu 2012
Päätöksentekoon lisää jäntevyyttä
Kun Kokkolan kunnallispolitiikkaa on seurannut ja kuunnellut kuntalaisten
mielipiteitä, niin tyytymättömyyttä on herättänyt näissä
uusissa kuntaliitoksen jälkeisissä olosuhteissa erityisesti rakentamiseen
liittyvä enentynyt byrokratia. Monen mielestä hallinnon pyörät ovat jarruttaneet ja
vaikeuttaneet selviäkin rakennushankkeita. Tähän asiantilaan pitää saada
lisää joustavuutta.
Olen seurannut Kokkolan hallintouudistusta. Sen etenemättömyys on selvä
osoitus, että päätöksen tekokoneisto ei ole kunnossa. Jatkuva pöydittäminen
vie aikaa ja monelta myös motivaation olla mukana yhteisissä asioissa. Tähän projektiin uhratun valtavan työmäärän aikaansaannokset uhkaavat kuivua olemattomiin. Se on suuri harmi ja vahinko.
Haasteellinen on myös Kokkolan kaupungin talous ja sen tasapainottaminen. Erityisesti sosiaali-ja terveysmenojen saaminen edes jollain tavoin hyppysiin
vaatii suurta osaamista. Noin yhdeksän miljoonan euron mustan aukon pienentäminen ei ole helppo tehtävä. Ihmettelen ettei tätä rintamalohkoa ole saatu paremmin keskushallinnon kontrolliin.
Kaupungin kehittämisen kannalta on tärkeää, että tonttimaata riittää asumisen ja
yrityselämän tarpeisiin. En ymmärrä sellaista päätöksentekoa, että ostetaan
tonttimaata mutta se sitten ontuvin perustein jätetään kaavoittamatta. Maan hankinta
tämän kokoisessa kaupungissa pitää olla jatkuvaa toimintaa. Pakkotilanteissa joudutaan maanhankinnassa usein kalliisiin ratkaisuihin.
Vanhustenhoito on kaikkien puolueitten asialistalla tärkeällä sijalla. Kysymys
on vain miten tekeillä oleva vanhuspalvelulaki toteutetaan. Sekä laitoshoitoa että
vanhusten kotipalvelua omaishoitajineen pitää katsoa kokonaisuutena. Tärkeätä
on, että vanhukset saavat tulevinakin vuosina luottaa siihen, että he voivat viettää
ehtoopäivänsä kyllin arvokkaasti.
EPÄONNISTUMINEN ON PAREMPI KUIN TOIMETTOMUUS
Lauri Kontro kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuudessa: ”Jos kukaan ei olisi ottanut riskiä, me asuisimme vielä maakuopissa.”
Kun yrittäjä epäonnistuu, seurauksena on konkurssi. Yrittäjältä menee yleensä kaikki. Usein koko omaisuus on savupiippua myöten firman velkojen vakuutena.
Konkurssin tehnyt yrittäjä on vapaata riistaa. Kimpussa ovat verottaja, ulosottomies, pankki ja kylänmiehet. Kun luottotiedot ovat punaisella, yrittäjä ei pysty avaamaan edes kännykkäliittymää tai vuokraamaan asuntoa. Tuskin saa edes pankkitiliä. Mitäs sillä tekisikään, jos ei ole rahaa.
Takavuosina konkurssin tehneet yrittäjän asema oli lähes toivoton. Velat kasvoivat korkoa eivätkä vanhenneet koskaan. Lisäksi taakkana oli moraalinen häpeä. Tässä yhteiskunnassa kun ei saa epäonnistua.
Suomalaiseen luterilaiseen kulttuuriin kuuluu vaatimus, että velat on aina maksettava takaisin. Joskus tämä vaatimus on kohtuuton. Tuhansittain on tapauksia, jossa perheen alta on myyty asunto pilkkahintaan vain, jotta pankki saisi viimeisenkin pennin.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että velkavankeuden ehdot ovat parantuneet. Kun velkajärjestelylaki tuli, se poisti pahimmat loukot. Velkavankeudellekin tulee nyt jossakin vaiheessa piste.
Silti laki on ankara. Ministeri Jyrki Häkämies on oikeassa siinä, että epäonnistuneelle yrittäjälle pitää antaa mahdollisuus uuteen alkuun. Jos kaikki meni eikä piisannutkaan, kaksi vuotta velkavankeutta sen päälle riittää.
Laman aikana Suomi menetti tuhansittain päteviä ja osaavia yrittäjiä, jotka joutuivat konkurssiin usein ilman omaa syytään. Paitsi yksityistaloudellinen, myös kansantaloudellinen tappio oli huikea. Kreikan tukipaketit kalpenevat sen menetyksen edessä.
Yrittämiseen kuuluu riski. Jos kukaan ei olisi ottanut riskiä, me asuisimme vielä maakuopissa ja hätistelisimme kepeillä susia nuotiolta.
Kun yhteiskunta vaatii riskin ottamista on sallittava myös epäonnistuminen. Jokainen onnistuja on joskus epäonnistunut.
Eräällä teollisuuspohatalla oli aina vakiokysymys, kun hänelle esiteltiin uusi johtajaehdokas. ”Onkos tämä johtaja koskaan haukannut paskaa”, pohatta uteli.
Jos oli, mies sai töitä. Epäonnistuminen oli suositus.
Näin kirjoitti Lauri Kontro. Ja jälleen asiaa.
HÄLYTYSMERKKEJÄ ILMASSA
Ei Suomessa ole varsinaista ruokakriisiä. Ruokaa riittää kaupoissa ja kuluttajilla on pääsääntöisesti sitä varaa myös ostaa. Hälyttävä ongelma on, ettei tuottajilla ole enää varaa sitä tuottaa.
Suurenevat tilat yhdistettynä heikkoon kannattavuuteen laittaa maatalousyrittäjien jaksamisen lujille. Oman jaksamisen rajat pitäisi ottaa huomioon jo tuotannon laajentamista suunniteltaessa.
Maatilojen lukumäärän vähentyminen ei ole vaikuttanut merkittävästi tuotantomääriin. Tilojen määrällä on kuitenkin suuri merkitys maaseudun kuntien ja kylien elinvoimaisuuteen. On vaarana, että aktiivisen maatalouden hiipuessa myös muu toiminta kylillä seuraa perässä.
Vaikka maatilat ovat edelleen maaseudun elinvoimaisuuden ydintä, tarvitaan kylien elävänä säilyttämiseksi myös muuta yritystoimintaa ja asukkaita.
Nykyistenkin asukkaiden pitäminen saati uusien saaminen kylille ei onnistu, jos kaikki palvelut siirretään keskuksiin. Nykyinen kehitys ei lupaa hyvää. Palvelut ovat jo suurelta osin kadonneet ja esimerkiksi kyläkoulujen lakkauttamistahti jatkuu.
Yritystoiminta edellyttää myös maaseudulla toimivia yhteyksiä. Sekä ajoneuvojen että tiedon pitää päästä liikkumaan.
Valtiovallan ja kuntien tehtävänä on mahdollistaa asuminen ja yrittäminen maaseudulla. Onkin aivan järjetöntä, että viranomaiset ovat evännet rakennuslupia haja-asutusalueille.
Maaseudulla on monella tavalla koko Suomen tulevaisuuden eväät. Jos näitä eväitä halutaan hyödyntää, pitää kehityksen suuntaa kääntää. Maalla on tilaa elää ja yrittää.
Nämä ilmassa olevat vaaranmerkit pitää ottaa vakavasti. Meillä ei ole varaa jättää maaseutua oman onnensa nojaan.