VÄLÄHDYKSIÄ MATKAN VARRELTA 2022
Yhteiseloa ja muisteluita
Perheemme muutti Helsingin olympiavuonna 1952 Rytikankaalta Sipilään, kylän toiselle puolelle vanhan pappilan taakse. Sinne valmistui meille uusi koti. Se rakennettiin silloisten ohjeitten mukaan ja siitä tuli piirustusten mukainen rintamamiestalo.
Elämä sujui sitten vuosikaudet niin, että muutimme karjan kanssa aina koulun loppumisen aikoihin alkukesästä Rytikankaalle ja koulujen alettua syksyisin takaisin Sipilään.
Lehmien vienti kylän läpi oli jännittävää. Yleensä kaikki sujui hyvin. Kerran yksi mullikka pääsi livahtamaan Aherruksessa asuneen Helmi Hellen avoimeksi jääneestä portista opettajan kauniiseen puutarhaan. Se oli tiukka paikka, mutta siitä selvittiin anteeksipyynnöllä. Kesä ja luonto korjasivat villin mullin tihutyöt eikä pysyviä vaurioita jäänyt kukkatarhaan eikä ihmissuhteisiin.
Me asuimme kesät kuin huvilalla. Nukuin kylmällä vintillä ja monesti ulkosaunan eteisessä. Kesäaamuisin usein kuului, kun naapurimme Nikulan Mikko eli Jompi vei lehmiä navetasta aituukseen. Se oli persoonallista siuttamista eli kutsupuhetta lehmille. Jompilla oli komea ääni, mielestäni ääniala oli baritoni. Monesti Mikko lauloi karjallensa ja kauniille kesäaamulle. Jompin Urpo veljen poika Jukka tiesi, että useimmin laulettu kappale oli oopperasta Cavalleria rusticana. Nämä miehekkään komeat esitykset olisi pitänyt saada taltioitua jälkipolville.
Ensimmäisiä työpaikkojani olivat heinätyöhommat Hietavuorella. Siellä asui ja työskenteli Matti Salo Toivo Hietavuoren sukulaispoika Rovaniemeltä. Me kutsuimme häntä Revontulten Matiksi. Ystävystyin Matin kanssa. Matti oli iloinen ja mukaansa tempaava nuorimies. Kerran Matti kertoi, että hän löysi naapurikunnasta mieluisan tytön. Hän jatkoi allapäin, ettei pääse riiuulle, kun ei ole suorittanut keskikoulua.
Sanoin Matille, että suorita. Matti epäili ja sanoi, että pitää kerätä kasvitkin. Vastasin, että siitä kyllä selviät. Minulla on Hietalan Soilen pieteetillä keräämät kasvit. Vaihdetaan vain niiden nimilaput ja keräystiedot. Matti läpäisi kasvitentin ja suoritti keskikoulun. Naapurikunnan ihastuttava tyttö kuitenkin vaihtui toiseen. Mutta ei oppi ojaan Mattiakaan kaatanut. Hänestä tuli metsäteknikko. Matti muutti täältä Joensuun seudulle ja yhteydenpitomme katkesi.
Heinätyöt Hietavuorella sujuivat leppoisasti seivästäen ja heiniä latoon korjaten. Fanni Hietavuori, Toivon sisko, huolehti työväen ruokahuollosta ja muustakin hyvinvoinnista. Fanni oli tehnyt elämäntyönsä Porin seudulla sosiaalipuolen tehtävissä. Hänelle tuli Satakunnan Kansa, josta Fanni seurasi hänelle tärkeitä länsirannikon tapahtumia.
Perjantaisin oli Hietavuorella palkanmaksutilaisuus. Se pidettiin talon salissa. Aluksi Fanni pyysi Toivoa soittamaan urkuharmoonilla meille työväelle kaksi kappaletta. Toinen oli aina On kesän kirkas huomen. Toinen esitys vaihteli. Sen jälkeen Fanni kiitteli meitä ahkeruudesta ja otti harmoonin päällä olevasta puisesta lippaasta palkkarahat ja maksoi jokaiselle sovitun tilin. Lämmöllä muistelen Hietavuoren persoonallisia sisaruksia Fannia ja Toivoa.
Osapuilleen näihin aikoihin Kälviän hevosjalostusyhdistys r.y. päätti vuokrata siitosorin. Suomen- hevosten kanta oli laskenut huolestuttavan pieneksi. Valtio alkoi maksaa varsarahaa. Orin sijoituspaikaksi tuli Ilola eli Nikula. Tärkeää hevoskannan lisäystehtävää Kälviälle oli valittu suorittamaan ori nimeltään Loistekas. Se oli viriili, liinaharjainen, komea ori. Tammoja kävi kymmenittäin niinä kahtena vuonna. Nikulan Anton eli Amalia toimi seremoniamestarina. Erityisesti silloin, kun Hietalanperän naisia kulki ohitse asioilleen kirkonkylälle kävellen tai pyörällä, niin tämä näytelmä sai lisää väriä.
Vuodet vaihtuivat ja elämä soljui eteenpäin. Kälviällä vaihtui kunnanjohtaja. Ansiokkaasti Kälviää pitkään johtanut kunnanjohtaja Unto Kallinen jäi eläkkeelle ja hänen jälkeensä valittiin kunnanjohtajaksi Timo Mämmi. Olin silloin kunnanhallituksen puheenjohtajana ja ajattelin, että Kälviän kunnanjohtajan on syytä osata pelata pitroa. Opetuspaikaksi valikoitui Rytikankaan naapuri Nikula. Talon emäntä Kaarina, jota miehensä Anton kutsui hellästi misikseksi, keitteli kahvia ja hän osallistui myös pelin seuraamiseen.
Pitro-opettajina toimivat talon väki Amalia ja Jompi sekä naapurin Leo eli Himanka. Opetus oli huippuluokkaa, mutta ei pohjoispohjalaisesta Timosta tullut pidron pelaajaa. Pohjoisessa pelataan pääasiassa tuppia. Pidro tai paremminkin pitro on tämän ranikkoseudun upea korttipeli. Nykyään sitä voi pelata myös netissä ja pelaajia on Amerikkaa myöden.
Lopuksi joulumuisto lapsuudesta. Vällyjen alla kirkkoreessä oli lämmin olla. Muistan, kun Ridankylästä joulukirkkoon mentiin hevosella. Aisakellot soivat kauniisti aamuvarhaisella hevosen rauhallisesti ravatessa. Paluumatka kotiinpäin sujui reippaammin. Miehet ajoivat kappia ja aisakelloilla oli kiirettä pysyä tahdissa. Isä seisoi kirkkoreen jalaksilla ja ohjasti sieltä. Minä ihailin isää ja meidän viriaa hevosta.
Toivon, että rauhan kellot soisivat kaikille kaikkialla.
HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA UUDELLE VUODELLE
Tapani Hankaniemi