Kätilöt ovat olleet viime aikoina julkisuudessa. Katja Ketun Kätilö-romaani ja siihen pohjautuva Antti J Jokisen draamaelokuva ovat saaneet runsaasti huomiota. Kätilöiden sunnuntai- ja yötyölisiin kohdistuneista leikkauksista kohistiin siinä määrin, että pääministeri Juha Sipilä päätti luopua niistä.
Kätilöt ovat ihmisen elämässä heti ensihetkistä alkaen. Heidän työtään on aina arvostettu ja kunnioitettu. On aivan oikein että tästä naisvaltaisesta ammattiryhmästä kirjoitetaan ja tehdään elokuvia. Nyt kerron kunnankätilö Taimi Elin Junkkilan o.s. Niemelän pitkästä ja ansiokkaasta elämäntyöstä Kälviällä.
Taimi lähti 20 vuotiaana syntymäkunnastaan Muoniosta Helsinkiin kätilöopistoon opiskelemaan. Se oli eteenpäin pyrkivän nuoren naisen rohkea päätös. Valmistuttuaan vuonna 1930 hän toimi kätilönä Oulussa ja Pudasjärvellä. Siihen aikaan, kuten nykyäänkin oli kova kysyntä työpaikoista. Kälviälle hänet valittiin 36 hakijan joukosta. Viran Taimi otti vastaan vuoden 1935 alusta. Valitsijat tekivät hyvän ratkaisun. Pitäjä sai hänestä tarmokkaan ja pitkäaikaisen kätilön.
Pian Kälviälle tulonsa jälkeen vastavalittu viranhaltija meni teetättämään sukset enollani Pauli Junkkilalla. Pauli oli taitava ja tarkka puuseppä. Hän valmisti kunnankätilölle luistavat ja jalkavat sukset. Ne miellyttivät Taimia niin, että heille aukeni pikkuhiljaa yhteinen latu.
Pauli Junkkila avioitui Taimi Niemelän kanssa. Taimista tuli lopullisesti kälviäläinen. Hän palveli kälviäläisiä lähes 35 vuotta. Hän oli mukana noin 2000 synnytyksessä. Kätilön työ oli Taimille suuri tehtävä ja hän arvosti ammattiaan. Sitä kuvaa sekin, että hän anoi vuonna 1968 lääkintöhallitukselta ja kotikunnalta vuodeksi virka-ajan pidennystä, jonka hän myös sai.
Kunnankätilön arki oli raskasta mutta samalla mielenkiintoista. Se oli kutsumustyötä. Kodit, kätilön toimipaikat, olivat vaatimattomia. Niissä ei ollut nykyajan varustetasoa eikä mukavuuksia. Harvassa talossa oli siihen aikaan puhelin. Myös työaikalaki oli tuntematon käsite. Kunnankätilön piti olla hälytysvalmiudessa. Milloinkaan ei tiennyt seuraavaa lähtöä, osuiko se yönseutuun vai päiväsaikaan, arki-vai pyhäpäivälle.
Kätilön ammatissa joutui olemaan kasvotusten elämän kanssa, mutta joskus myös kuoleman kanssa. Silloinkin oli kyettävä lohduttamaan ja pitämään itsensä kasassa. Mieliinpainuvin ja syvältä koskettanut tapaus oli sattunut 1940- luvun taitteessa, josta Taimi minullekin kertoi. Oli alkutalvi ja sää oli hyvin kylmä. Ilta oli pimenemässä. Kun Taimi saapui taloon, oli tuvassa alkamassa käytännön valmistelut. Taimi otti ohjat käsiinsä. Hän käski perheen isän hakea lunta, josta sai sulatettua vettä. Kun isä oli tulossa toista kertaa lumiastioiden kanssa tupaan, niin kuului kolahdus. Taimi totesi heti, että isä makaa kuolleena tuvan lattialla.
Taimi katsoi ulos ikkunasta ja näki tähtitaivaan. Ei ollut kännyköitä, eikä tiimiä ympärillä. Keneltäkään ei voinut neuvoa kysyä. Taimi risti kätensä ja hän tunsi, ettei ollut yksin. Taivaan Isä oli hänen turvanaan.
Samaan aikaan tuvan nurkkasängyssä alkoi synnytys. Taimi keskittyi äitiin ja uuteen elämään. Kaikki muu oli unohdettava. Kätilön oli selvittävä ja päästävä yli siitäkin tilanteesta. Synnytys sujui kaikesta huolimatta hyvin.
Taimi Junkkila oli siihen aikaan paikkakunnalla ensimmäisiä virkanaisia, jonka oli jaettava aikansa vaativan ammatin, perheen ja harrastustensa kesken. Silloin ei puhuttu burn outista, uupumisesta. Tarvittiin poikkeuksellisen vahvaa luonnetta selvitä kaikesta. Ihmeesti Taimi sai kuitenkin aikansa riittämään.
Häneltä liikeni aikaa myös kotikunnan ja rakkaan isänmaan rakentamiselle. Taimi oli kokoomuksen edustajana kunnanvaltuustossa ja yli 20 vuotta sosiaalilautakunnan jäsenenä. Lisäksi hän osallistui aktiivisesti monien vapaaehtoisjärjestöjen toimintaan. Marttaliike oli hänelle erityisen läheinen. Lottajärjestössä Taimi työskenteli koko sen olemasssaolon ajan.
Taimi Junkkilan muistoa ja elämäntyötä kunnioittaen
Tapani Hankaniemi
Tämä kirjoitukseni julkaistiin Kälviän Joulu lehdessä 2015.