KUULTU TARINA

Yleisesti on ollut tiedossa, että presidentti Urho Kekkonen arvosti kauppa-ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Bror Wahroosia. Yksi syy tähän oli varmaan Wahlroosin värikäs persoona mutta syynä tähän kunnioitukseen lienee ollut myös ”Buntan” älykkyys.
Kuulin tämän tarinan kaveriltani, joka elämäntyönään on toiminut vientitehtävissä saksankieliselle alueelle. Hän oli kuullut tämän Wärtsilän entiseltä eläkkeelle jääneeltä diplomi-insinööriltä.
Wärtsilä oli valmistanut ja toimittanut meridiesel-moottorit isolle saksalaiselle varustamolle Bremeniin. Mutta pian käynnistämisen jälkeen oli tullut ongelmia. Laivan moottorit eivät toiminetkaan kuten olisi pitänyt. Saksalaiset reklamoivat Wärtsilälle asiasta. Sovittiin, että neuvottelut asian ratkaisemiseksi pidetään Suomessa. Paikaksi sovittiin jostakin syystä Imatra.
Wärtsilän edustajat halusivat mukaan Bror Wahlroosin. ”Buntta” Wahlroos oli koulutukseltaan lakitieteen lisensiaatti. Matkalla Imatralle Wahlroos oli pyytänyt mittavan kaupan sopimuspaperit nähtäville. Ne olivat siihen aikaan mapeissa. Hän oli tutkinut ne tarkasti.
Imatralla alettiin sitten neuvotella ongelmasta.
Saksalaiset toivat esiin näkemyksensä ja vaatimuksensa Wärtsilän edustajille. Menomatkalla oli sovittu, että Wahlroos käyttää sopivassa kohden suomalaisten puheenvuoron. Hän oli sujuvalla saksan kielellä tuonut esiin sopimuskohdan, jossa luki ” ennen moottoreiden käyttöönottoa laivayhtiön tulee pyytää valmistajien eli Wärtsilän suorittamaan tarkastus ja antaa hyväksyntä moottoreiden käyttöönottoon.”
Tätä tarkastuspyyntöä Bremenhavenista ei ollut tullut. Tilanne laukesi ja todettiin korvausvaatimusten rauenneen sekä sovittiin yhteisymmärryksessä jatkotoimet. Saksalaiset lupasivat korvata tästä tilaisuudesta aiheutuneet kustannukset.
Wärtsilän eläkkeelle jäänyt diplomi-insinööri oli tätä tositarinaa ihaillen kertonut. Ei ollut siis mikään ihme, että Kekkonenkin arvosti Bror Wahlroosia. ”Buntta” oli joskus itsepäinen oman tien kulkija. Mutta kun miestä tarvittiin, niin asiat hoituivat.

KORONAN VARJOSSA (Kälviän Jouluun)

Täältä löysin elämäni

kaiken mitä tarvitsen:

kauneutta, hiljaisuutta,

sopusoinnun sydämen.

Täällä kotipaikka on,

paras paikka isänmaata.

Vaikka aika tekee työtä,

muuttuu mäki vuotten myötä,

omana sen tunnistan,

paikaks jota rakastan.

Tämä Raija Ridan kaunis KOTIMÄKI runo tuli tänä vuonna entistä läheisemmäksi, sillä

koronavirus käänsi katseen lähelle ja muutti vuoden toiminnan toisenlaiseksi.

Alkuvuosi sujui normaaliin tapaan kuntoillen sekä kokouksissa ja seminaareissa käyden. Maaliskuussa saapui koronavirus maahamme ja muutti elämän menoa niin meillä Kälviällä kuin joka maailman kolkassa.

Lastenlapset joutuivat etäkouluun samoin kuin heidän vanhempansa etätöihin. Minunkin päiväohjelmaan tuli uusia juttuja. Kokouksissa istuttiin etänä kotoa käsin teams-yhteyden varassa.

Lasten ja lastenlasten tapaamiset jäivät vähiin. Yhteyksiä toki pidettiin etupäässä WhatsAppin välityksellä eikä sukulaisiakaan tavattu entiseen tapaan.

Minua koetteli suuresti, kun urheilutapahtumat ja lähetykset olivat pitkään poissa. Sanaristikot ja päivän autoretket tulivat entistä tärkeämmiksi.

Vaimon kanssa tehtiin useita päivän mittaisia kotiseuturetkiä. Pesäkivet, Karhukorvenjärvi ja muut lähitienoot on retkeilty ja tutkittu. Paljon on nähtävää ihan kotikulmillakin. Usein on ollut kahvit ja makkarat ja tulentekovälineet mukana. Marjavuosi oli mainio, joten loppukesästä marjastettiin ahkerasti.

Yhtenä myöhäisenä kesäiltana lähdin yksin autolla Satokosken tielle katsomaan vieläkö siellä tienpäässä rakennukset ovat pystyssä. Eteen tuli sen verran huteran ja lahonneen näköinen silta, etten uskaltanut ajaa siitä yli. Peruutin ja jäin pehmeälle pellolle kiinni. No, kännykkä ja Salon Mauri pelastivat. Mauri kävi ystävällisesti pakettiautollaan nykäisemässä minut ja auton takaisin kantavalle tielle.

Kulttuuritilaisuudet ovat ilahduttaneet monella tapaa tänä vuonna. Kesällä järjestettiin Silimälystiä- kuvataidenäyttely Kälviän Kirkonkylän koululla. Korkeatasoisia töitä näyttelyyn toivat kälviäläistaiteilijat Kaija Kontulainen, Jaakko Pernu, Riku Riippa ja Esa Riippa. Näyttelyssä kävi runsaasti vierailijoita.

Mika Myllylän patsas paljastettiin Haapajärvellä. Murtunut latu – patsas on vaimoni serkun, halsualaisen kuvanveistäjä Seppo Kalliokosken vaikuttava taideteos. Päivään liittyi myös Mikan haudalla käynti.

​Kesän ohjelmaan kuului käynti Kyösti ja Kalervo Kallion museossa Nivalassa. Siellä on upeita maalauksia ja veistoksia, joista opas elävästi kertoi. Kannattaa vierailla museossa. Samoin Veikko Vionojan taidetta kävimme ihailemassa Ullavan Haapalassa.

Puolihengelliset kotiseuturetket kuuluivat pyhäpäivien ohjelmistoon. Merijärvellä satuimme vaimon kanssa kirkkopihaan juuri, kun jumalanpalvelus oli loppumassa. Suntio huomasi satunnaiset matkaajat ja pyysi meitä kirkkokahveille. Kirkossa oli niin mukavaa väkeä ja leppoisa tunnelma, että joimme toisetkin kupposet.

Olemme noudattaneet koronaohjeita melko kuuliaisesti. Isoja yleisötilaisuuksia olemme vältelleet. Tosin minä olen poikennut jonkin kerran viitoitetulta polulta. Kävin muutamassa KPV:n ottelussa.

Koronalla on ollut myös positiivisia vaikutuksia. Monet ihmiset ovat löytäneet luonnon. Retkipoluilla ja -reiteillä on riittänyt ennätysmäärin kävijöitä. Retkitulilla on syntynyt mukavia keskusteluhetkiä niin tuttujen kuin ventovieraiden kanssa. Mikä parasta, myös nuoret ja lapsiperheet ovat retkeilleet lähiseutujen maastoissa. Koronan varjossa on kasvanut myös vastuu lähimmäisistä. On tarjottu apua asioinnissa ikäihmisille ja kannettu huolta jaksamisesta.

Keväällä ja kesällä korona ei paljoa keskipohjalaisia sairastuttanut. Toivottavasti loppuvuosi ja tuleva talvikin menee onnellisesti mahdollisimman vähin tartunnoin.

Vuosi 2020 on osoittanut, että me suomalaiset taivumme muutokseen, kun on pakko.

Vaimoni ja minä toivotamme kaikille tämän lehden lukijoille terveyttä ja onnellista joulun aikaa sekä menestystä uudelle vuodelle.

TapanI Hankaniemi