Suomenmaan numerossa 8/2016 (26.2.2016) oli kaksi erinomaisen hyvää kirjoitusta.
Pääkirjoitus Olisiko aika etsiä rauhanaate naftaliinista ja toimittaja Pirkko Wilenin
kirjoitus Mentäisiin yhdessä palakauppaan.
Olisiko tosiaan aika kaivaa rauhanaate naftaliinista? Olisiko siinä kansakunnille
sittenkin enemmän turvaa kuin voimapolitiikasta ja varustelun kierteestä, kysyy
oikeutetusti toimittaja Juha Mauno.
Kirjoituksen kysymys oli tervetullut. Maahamme on tulossa amerikkalaisia hävittäjiä
ja amerikkalaisia sota-aluksia Suomenlahdelle. Tästä harjoituksesta tiedottaminen
oli alokasmaista puuhastelua. Kuka lopulta amerikkalaiset tänne kutsui? Sekin
jäi hämäran peittoon.
Suomen valtiojohdon pitäisi ottaa rauhanpolitiikka näkyvämpään rooliin. Russofobiset
ovat nyt lietsomassa pelkoa ja vihaa suurta naapuriamme kohtaan.
Olemme saaneet olla rauhassa yli 70 vuotta. Eikö se ole arvostamisen aihe?
Eurooppa tekee suuren virheen, jos se ahdistaa Venäjän taloudellisesti ja poliittisesti nurkkaan.
Mielipiteeni ei tarkoita, että hyväksyisin kaikki Venäjän toimet. Mutta haluan diplomatian ja
rauhanturvatyön uudestaan kunniaan.
Toinen mieltäni ilahduttanut kirjoitus oli Pirkko Wilenin kolumni Mentäisiin yhdessä palakauppaan.
Wilen kirjoittaa, että otetaan turvapaikanhakijoihin käytännönläheinen asenne: nämä ihmiset ovat
nyt täällä. Katsotaan eteenpäin ja etsitään ratkaisuja.
Kuntiin tulevat uudet ihmiset eivät saa jäädä vain avustuksen kohteiksi. Heidän on saatava myös
auttaa ja osallistua. Olla hyödyksi. Erinomaisen kolumninsa Wilen päättää, ettei ole pakko kalustaa
asuntoja valmiiksi ja ommella verhoja ikkunoihin. Vaan mentäisiin yhdessä kirpputorille ja pala-
kauppaan. Kyseltäisiin ompelukonetta lainaksi.
Olen näiden kirjoittajien kanssa samalla aaltopituudella. Toivottavasti puolueemme johto on
myös lukenut nämä Suomenmaan ajankohtaiset ja opettavaiset kolumnit. Näistä kirjoituksista
löysin oman keskustani.
Tapani Hankaniemi