Viime viikonvaihteen risteilyllä keskustaväki haki vaali-intoa ja tunnelmaa Suomenlahden aalloilta.
Meitä oli reilut tuhat innostunutta laivalla. Keskipohjalaisiakin oli noin parikymmentä aktiivia mukana. Uskon että sitä uskoa keskustan mahdollisuuksiin menestyä saatiin roppakaupalla.
Risteily oli onnistunut. Eri puolilta maata saapuneiden ihmisten ilmeet olivat hyväntuulisia ja iloisia. Täällä tunsi, että oma maa-koko maa on totta. Sitä se keskustalaisuus tarkoittaa.
Myös laivalla tuli selväksi, että keskusta ei rakenna toimintaansa ja kampanjaansa muiden puolueiden haukkumiseen ja mollaamiseen. Sitä vastoin kokoomus ja perussuomalaiset ovat ottaneet vaalityössään keskustan maalitaulukseen. Meidän lähtökohtana on keskittyä omaan tekemiseen eikä vastustajien kritisointiin.
Minultakin on silloin tällöin kysytty, minkä takia olet keskustan riveissä. Tähän on ollut helppo vastata. Kunnioitan puoluetta, joka on valmis ottamaan vastuuta ja hoitamaan ihmisten asioita vaikeinakin aikoina.
Myös risteilyllä selvisi, että kannattajakenttämme on monipuolinen. Meillä on hyviä nousevia nuoria tähtiä eri puolilla maata. Ehdokasjoukkomme on innostunut ja tekevät tosissaan työtä keskustan ja koko maan tulevaisuuden sekä maailman turvallisuuden puolesta.
Kuten koko maassa niin myös meillä Keskipohjanmaalla keskustalla on tasokas ehdokastiimi. Siitä löytyy kokemusta, nuoruutta sekä tasapuolisesti naisia ja miehiä. Uskon vakaasti, että tulemme hyvin menestymään tulevissa eduskuntavaaleissa. Siitä antoivat hyvää ennusmerkkejä viimeksi käydyt kunta- ja aluevaalit.
Keskusta elää. Siteeraan Mark Twainia, ”huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja.”
Risteilyn päätöstapahtuma oli aatteellisesti niin vaikuttava, että silmäni kostuivat. Totesin, että olin matkalla oikeassa porukassa.
Tapani Hankaniemi
Kälviä