Kunnioitetut veteraanit, hyvät kuulijat
Omia muistikuvia minulla ei ole sota-ajasta, sillä olen syntynyt 1945. Meille suurille ikäluokille sota-aika on kuitenkin heijastunut monin tavoin.
Edesmennyt isäni taisteli Kannaksella. Myös äidilleni olivat maanpuolusasiat tärkeitä. Hän osallistui Kälviällä lottien toimintaan. Enoni Arvo Junkkila toimi täällä sotilaspoikien ohjaajana.
Kortti rintamalta 8.12.1939 Sylvi sisarelle
”Terveiset täältä etulinjasta sinne kotiseutuille. Hyvin täälä poika jaksaa. Onhan sitä taisteltu hyvällä menestyksellä. Nyt ollaan levolla oltu pari päivää. No, terve ja näkemiin Vilho.”
Kirje rintamalta 16.12.1939 Sylville
”Rakas Sisko! Monet kiitokset kirjastasi jonka sain tänä päivänä kyllä ne viipyvät kauan.
Täältä ei kuulu mitään erikoista kovasti ne ovat taistelleet ja hyvinhän se on mennytkin ainakin tähän asti eikä minä ole yhtään loukannut. Olen erittäin hyvässä kunnossa. Kyllä tämä sota hyvin menee. Älkää nyt kovin surko kyllä täällä hyvin pärjätään ei ole mitään hätää.
Kirjoittakaa jos jotain erikoista kuuluu onko kaikki hengissä meidän kylän pojat. Kyllä minä muistelen kovasti niitä kotiseutuja ja oikein ikävä tulee kun ajattelen mutta sehän on meidän kohtalomme. No hyvästi ja Herran haltuun toivoo veljesi Vilho.”
Kirje rintamalta 7. 1.1940 Sylvi sisarelle
”Parhaimmat kiitokset paketista, joka tuli aivan yllättäin, en osannut yhtään odottaa. Kyllä minulla on nyt lämpimät kamppeet. Samalla lähetän terveiset täältä rintamalta sinne rauhallisemmille seutuille. Niin siitä on toista vuotta kun tultiin väkeen ja monta askelta on otettu. Mutta ei tiedä kuinka kauan niitä askeleita piisaa. Mutta sehän on Korkeimman kätessä meidän elämämme.
Täällä on ollut monena päivänä kova pakkanen. 40 astetta ehkäpä ylikin, kun ei mittarit näytä sen enempää. Mutta me ollaan lämpimässä teltassa, niin ei täällä ole mitään hätää. Kirjoittakaa, jos on Kälviän poikia kaatunut, että sais vähän tietää kotipuolen asioita. No, terve näkemiin Vilho.”
Kirje Karjalasta 9.2.1940 Rian Laurille
”Terve Lauri! Terveiset täältä jostakin kasarmilta. Kyllä meillä oli pitkiä marssia kun tänne tultiin. Monta yötä me valvottiin kun tultiin. Mutta hyvin meni kaikki, kun ei väsynyt hevoset eikä miehet. Tänä päivänä me oltiin saunassa. Kyllä se oli mukava, kun sai pestä itsensä puhtaaksi pitkästä aikaa. Sitten minä hain siviililakin päähäni kun se on niin lämmin näin talvella.
Soinilaisia on kaatunut paljon ja Hautalan Veikkokin mutta sille ei voi mitään.Se on Korkeimman kätessä meidän elämämme. Täällä sai tänä päivänä taas eräs Harrin Veikko Lapualta tiedon, että veli on kaatunut. Ei sekään ole mukava uutinen. No terve sitten ja hyvää vointia toivoo Vilho.”
Nämä olivat otteita isäni kirjeistä rintamalta, joita edesmennyt tätini oli tallettanut.
Viisi vuotta sitten osallistuin Karjala-lehden ja Karjala-liiton järjestämään retkeen muistojen Karjalaan. Mukana oli sotahistorioitsija Eeva Tammi. Muun muassa Portinhoikka, Viipuri, Tali Ihantala, Heinjoki, Kiviniemi, Äyräpää, Sakkola, Hiitola, Kurkijoki, Käkisalmi ja Sortavala olivat matkamme kohteita.
Monissa näistä paikoista käytiin kovia taisteluita. Mieleen jäi erityisesti Tali Ihantala. Siellä on tosi vaikea maasto. Kiviä ja lohkareita. On suoranainen ihme että sieltä kranaattien ja sirpaleitten keskeltä on joku selvinnyt hengissä.
Isäni haavoittui 17.2. 1940 Lemetin motin taisteluissa, jotka käytiin Impilahden alueelle. Siellä emme valitettavasti päässeet matkallamme käymään, mutta sotahistorioitsija Eeva Tammi kertoi mieleenpainuvasti siitäkin taistelun vaiheesta.
Lopuksi luen kälviäläisen Raija Ridan runosta Kotirintama kaksi säkeistöä:
Ne eletty on vaiheet vaikeat
ja ajat raskaat viime sotiemme,
kun siellä taistelivat jossakin,
nuo isät, veljet, pojat kotiemme.
Ja heillä tehtävänään säilyttää
on vapaus – ei vähempää.
Sen tekivät he – mutta muistetaan,
myös kotiin jääneet teki suurta työtä.
He täällä taistelivat tahollaan,
näin henkisesti ollen miesten myötä.
Ei horjuta nyt toki toivo saata.
He lähtivät – me voimme vastuun jaata.