MURHEELLINEN LOPPU

Kävi kuten monet pelkäsivät. Mestarihiihtäjä Mika Myllylä ei selvinnyt Lahden tapahtumista koskaan. Pitkälle venynyt julkinen myllytys oikeudenkäynteineen vei karpaasin voimat.

Edes täydellinen tunnustaminen ei tuonut rauhaa hänen sielulleen. Se vain pahensi tilannetta. Hän joutui todistamaan entisiä hiihtokavereita ja valmentajia vastaan.

Selasin netistä norjalaisia, ruotsalaisia ja virolaisia lehtiä. Kaikissa näissä Mikan kuolema oli etusivun juttu. Poikkeuksetta niissä ihailtiin hänen luonnettaan urheilijana ja myönnettiin hänen upeat saavutuksensa. Myös todettiin se, että Lahti tappoi hänet. Lahden kisat olivat Mikan kohtalo. 

Hienon, herkän ja kielitaitoisen huippuhiihtäjän latu on nyt umpeutunut. Hän on saapunut maaliin. Varmaa on, että hänen saavutuksensa ja koskettava testamenttinsa Suomen kansalle nostaa hänet legendojen joukkoon.

Mikan viimeisten vuosien traaginen kujanjuoksu kosketti suomalaisia syvältä.

KAUKOLOVAN HIIHDOT

Urheilun ja urheilutiedon harrastaminen on mielenkiintoista puuhaa. Minulle soitti viikonloppuna toinen samanlainen ja kysyi, missä sijaitsee Kaukolova? Vastasin, että Venäjällä eikä Uralin takana, mutta aivan tarkkaa sijaintia enkä kunnan nimeä osaa heti sanoa. Nettikään ei suoraan antanut tarkempaa vastausta. Lupasin selvittää.

Soitin entiselle mestarihiihtäjä Tuulikki Pyykköselle, sillä tiesin, että hän oli ainakin siellä hiihtänyt. Pyykkönen nykyinen Kemppainen ei vastannut. Sitten soitin Marja-Liisa Kirvesniemelle, joka vastasi. Sympaattisen Marja-Liisan kanssa puhuttiin pitkä tovi. Hän tiesi, että Kaukolova sijaitsee lähellä Pietaria. Myös Marja-Liisa kertoi, että hänellä ei koskaan ollut vatsavaivoja Kaukolovan kisareissulla. Hän pelasi varmaan päälle ja otti aina jo lähtiessään omat eväät ja juomat mukaan.

Sitten soitti kaverini, joka oli löytänyt netistä tarkat tiedot. Kaukolova eli Kaukola on kylä, joka sijaitsee Inkerinmaalla Toksovan pitäjässä noin 20 km:n etäisyydellä Pietarista.

Sitten soitti Tuulikki Pyykkönen, jonka puhelimeen oli jäänyt numeroni. Kerroin hänelle asiani ja juttelimme myös Kaukolovan hiihdoista ja muistakin asioista pitkään. Tuulikki työskentelee Puolangan kunnan nuorisotoimessa. Hän oli ollut juuri järjestämässä lasten hiihtokilpailuja kotikunnassaan Puolangalla. Tuulikki oli myös Marja-Liisan lailla helppo puhuteltava. Nämä molemmat huippuhiihtäjät ovat mutkattomia ja aitoja ihmisiä.

Tällaisia mukavia tilanteita, tapahtumia ja joskus myös tapaamisia urheilutiedon perässä kulkeminen saa aikaan.

KAKSI HIIHTOLEGENDAA ON POISSA

Vuodenvaihteen tienoilla poistui joukostamme kaksi suomalaisillekin tuttua mestarihiihtäjää; ruotsalainen Assar Rönnlund ja Neuvostoliittoa edustanut Pavel Koltsin.

Assar Rönnlund kuului 1960-luvun menestyjiin. Maailmanmestaruus Zakopanessa ja olympiavoitto Innsbruckin talvikisojen viestissä olivat Rönnlundin huippuhetket. Neljätoista Ruotsin mestaruutta kertovat hänen tasostaan.

Assar Rönnlund oli naimisissa suomalaissyntyisen huippuhiihtäjä Toini Gustafssonin (syntyjään Karvonen) kanssa. Rönnlundit viettivät eläkepäiviään Uumajassa.

Pavel Koltsinin ansiolista hiihtäjänä on kunnioitusta herättävä. Päällimmäisenä olympiavoitto Cortinan viestissä. Pavel Koltsin oli naimisissa mestarihiihtäjä Alevtina Koltsinan kanssa.

Koltsinit muuttivat Neuvosto-Viroon urheilijapoikansa Fjodorin luokse ja he saivat Viron kansalaisuuden vuonna 1996. Suomalainen hiihtäjäsuuruus Siiri ”Äitee” Rantanen kävi Koltsineilla kylässä. Vierailu näytettiin Suomen TV:ssä. Koltsinit olivat vaatimattomia ja sympaattisia. He saivat ohjelman myötä paljon uusia ystäviä. Vierailuohjelma pitäisi nähdä vielä uusintana.

EI UUTTA AURINGON ALLA

Tietokirjailija  Risto Niku kuuluisan hiihtäjä Tapani Nikun poika kertoo teoksessaan KOVAA PELIÄ ALPEILLA yksityiskohtaisesti Chamonix’n 1924 olympiahiihdoista.

Kisojen avausmatkalle 50 km:n hiihtoon suomalaiset lähtivät suurin toivein. Anton Collin ja Tapani Niku olivat voittaneet aikaisemmin norjalaiset Holmenkollenilla. Tämä oli ollut siihen asti lyömättömille norjalaisille karvas ja nöyryyttävä tappio. 

Ranskalaiset olivat tottumattomia maastohiihtokilpailujen järjestäjiä ja norjalaiset tarjosivat apuaan. Suomalaisten tietämättä hiihtoreitti oli  muutettu. Chamonix’n olympiakisa käytiin yhtenä kierroksena, joka nousi kahden alppijäätikön yli lähelle kahden kilometrin korkeutta. Reitin korkeusero oli 850 m.

Suomalaishiihtäjät olivat ymmällään ja kyselivät: ” Miksi järjestäjät muuttivat radan viime hetkellä?” Taustalla oli norjalaisten tahto; he halusivat mahdollisimman vaikeat nousut ja laskut estääkseen Kollenin tappion toistumisen. Paras suomalainen oli tällä hengenvaarallisella ladulla Matti Raivio. Hän oli seitsemäs ja jäi voittajalle 22 minuuttia. Voittajasuosikki Tapani Niku vieri jyrkännettä alas ja loukkasi itsensä.

Norjalaisten asema ja vaikutusvalta Kansainvälisessä Hiihtoliitossa  oli silloin yhtä hallitseva kuin tällä hetkellä. Tässä yksi esimerkki. Norjalainen hiihtäjä Marit Björgen saa käyttää astmalääkitystä mutta synnynnäistä astmaa poteva suomalainen yhdistetyn mies Anssi Koivuranta ei.

Ei mitään uutta auringon alla. Heja Norge!  Seier’ n er vår!

TERVEISIÄ LAPIN LUMILTA

Olin menneen viikon Ylläksellä mieliharrastuksen parissa, hiihtelemässä loistavissa olosuhteissa. En muista, että koskaan aikaisemmin olisi koko viikon aurinko paistanut täydeltä terältään. Yöpakkanen kipusi yli 20 asteen mutta aurinko muutti hiihtopäivän ihanteelliseksi.

Hiihtokilometrejä kertyi mukavasti ja Ylläksen jo entuudestaan tutut latureitit olivat hyvässä kunnossa. Kukas ja Totovaara tulivat valloitetuksi eikä mitään vaaratilanteita syntynyt. Auraamalla selvisi pahoistakin laskuista.

Pohjoisen kutsu on nyt voimakas. Huhtikuuhun saakka Ruka, Ylläs, Levi ja Saariselkä ovat täynnä. On mieluisaa todeta, että ihmiset liikkuvat ja hoitavat näin omavastuuosuuttaan omassa terveydenhoidossaan. 

Hiihtoviikko oli kaikin puolin onnistunut. 

TONNIKERHOON

Viime maanantaina saavutin talven tavoitteen hiihdossa. Tuhat kilometriä tiukalla perinteisellä tyylillä on mittarissa.

Talvesta tulee hiihdon näkökulmasta erinomaisen hyvä. Käytännössä koko helmikuu oli verratonta hiihtoaikaa. Lunta tuli sittenkin mukavasti ja pakkasetkaan eivät päässeet sotkimaan hyvää rytmiä.

Murtomaahiihdon harrastus on pikku hiljaa noussut. Se on positiivinen asia. Lapissa sen erityisesti huomaa. Muutamat reitit Ylläkselläkin ovat jo niin suosittuja, että pitää valita ulkoreittejä jos mieli rauhassa hiihdellä. Näin laajalla hiihtobuumilla on suomalaisille kansanterveydellistä merkitystä.

Tällaiselle tunnelmahiihtäjälle suomalaisten hyvä menestys äsken päättyneissä MM-kisoissa antoi lisää potkua. Tuntui, että suksi kulki paljon kevyemmin. ”Musti” Jauhojärvi vitsaili: ”leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.” Huumorimiehen lausunnoksi se kelpaa.

Me elämäntapakuntoilijat lähdemme kohti uusia latukilometrejä. Kuntoilu on osa päivän lukujärjestystä. Luonnossa hiihtäminen ja kulkeminen ei tuota pettymyksiä vaan antaa kulkijalleen paremman kunnon ja hyvän mielen.

  

HIIHTÄMINEN ON MUKAVAA

Lumitilanne Kokkolan seudulla on ollut niukka. Mutta silti hiihtämiseen alueen ladut ja säät ovat antaneet hyvän mahdollisuuden.

Kokkolassa Santahaan kolmen kilometrin kierros on pidetty hyvässä kunnossa. Lunta on ajettu ja latukone on päivittäin vetänyt latu-uraa. Kaupunki on pitänyt kiitettävästi latujen kunnosta huolta.

Kannuksessa on ollut tämän seudun pisimmät ladut hyväkuntoisina auki. Uimahallilta alkava Poleharjun valaistu kolmentoista kilometrin lenkki on ollut pitkään loistavassa kunnossa. Nyt on myös 21 km:n retkilatu hiihdettävässä kunnossa, vaikka metsäosuuksilla lunta on vähän. Kannuksen latujen kunnossapito on myös päivittäistä. 

Alavetelissä neljän kilometrin valaistu latu vaihtelevassa maastossa on tosi mukava hiihdettävä. Sitä myöskin huolletaan päivittäin. Lohtajan Houraatissa en ole käynyt. Se on ehkä tällaiselle sunnuntaihiihtäjälle liian vauhdikas ja mutkainen. Oma Rytikankaan valaistu latu on tulevan maakuntaviestin takia remontin alla. Perinteisen hiihtäjälle yläosan 1,5 km:n kierros on ollut hiihdettävässä kunnossa.

Hiihto on upea kuntoilumuoto ja antaa harrastajilleen liikunnan iloa. Nykyään ovat välineet ja kuteet tosi hyviä. Ennen vanhaan Lapissa tunturista kovalla pakkasella alas laskettaessa kostuneet vaatteet kalisivat peltisinä iholla. Nyt ne pysyvät kuivina ja antavat kovillakin pakkasilla hyvän suojan.

Omalta osaltani talven hiihto käynnistyi verkkaan. Vanha dieselmoottori ei meinannut käynnistyä. Nyt olen hyvässä vauhdissa. Hiihtokilometrejä on takana viitisen sataa vaikka kaksi korkean paikan leiriä ei saldoa kovin paljoa kasvattanut. Vuokatissa alkutalvesta oli vielä niukalti lunta ja Ylläksen leirillä paukkui 30 asteen pakkanen.

Toivoa sopii, että parhaat hiihtokelit ovat vielä edessäpäin. Lunta saisi tulla lisää, että pääsisi suksilla Vähäjärven ja Keskusjärven kautta käymään Ridankylässä. Kun tiedossa on pari pohjoisen reissua, niin kilometrien määrä Suomenmaa lehden tonnikerhoon saattaa kaunistua vielä melkoisesti. Edellyttäen että pysyy pystyssä ja terveenä. Se ei ole urheilijalle saati kuntoilijallekaan mikään itsestään selvyys.

Hiihtäjän kiitos alueemme latujen kunnossapitäjille.

Nouskaa suksille. Kuntoilla kannattaa aina!

LEIVINJAUHETTA

TV Nelonen on kevään kuluessa ahdistellut Hiihtoliittoa dopingväitteillään. Nelonen uutisoi huhtikuussa nimettömään lähteeseen vedoten, että dopingia käytettiin ja salailtiin Hiihtoliitossa järjestelmällisesti 1990-luvulla. Nelosen uutisten mukaan esimerkiksi silloinen Hiihtoliiton valmennusjohtaja Pekka Vähäsöyrinki tiedusteli naishiihtäjiltämme valmiutta dopingin käyttöön.

Näistä uutisista hermostui kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin ja pyysi Hiihtoliitolta aiheellisesti selvitystä asioiden todenperäisyydestä.

Selvityksen opetusministerille antoi toukokuun alussa Hiihtoliiton sen aikainen maastohiihdon lajipäällikkö, nykyinen toimitusjohtaja Jari Piirainen. Hänen selvityksessään ei ole löytynyt mitään tukea Nelosen väitteille. Johtaja Piirainen kertoo olleensa selvitystä tehdessään yhteydessä maastohiihdon silloiseen ydinporukkaan Antti Leppävuoreen, Pirkka Mäkelään ja Pekka Vähäsöyrinkiin. Entistä päävalmentajaa Kari-Pekka Kyröä Piirainen ei ollut tavoittanut.

Toimitusjohtaja Piiraisen mukaan kyse on ollut bikarbonaatin eli käytännössä leivinjauheen käyttämisestä torjumaan maitohapon muodostumista elimistössä. Suomalaishiihtäjien salainen ase Albertvillen olympialaisissa 1992 oli Piiraisen mukaan leivinjauhe. Hiihtojohtaja Piirainen vakuutti omantuntonsa olevan puhtaan. Oli miten oli, niin totuus on, että johtaja Piirainen alkaa olla rasite Suomen Hiihtoliitolle. Hänen uskottavuusindeksinsä ei ole kovin korkealla.

Hiihdon ystävänä toivoisi, että joku puhdistaisi pöydän. Ihmettelen, ettei esimerkiksi Kaisa Varis kerro totuutta. Tiettävästi jumppamaikaksi opiskeleva Varis on nykyisellään melko outo lintu. Luulisi Kaisan edun mukaista olevan, että dopingasiat hänen kohdallaan selvitetään juurta jaksain.

Ketä tai keitä hän suojelee?

IHMESUKSI TULOSSA

Hiihtokauden päättyessä tuli julkisuuteen kiintoisa uutinen. Pitkään hiihdon parissa työskennellyt Martti Järvinen on kehittänyt kaikessa hiljaisuudessa suksen, joka ei tarvitse voidetta, vahaa, pitoteippiä, luistonauhaa eikä liisteriä. Pito- ja luisto-ominaisuudet pinnoitetaan kemiallisella aineyhdistelmällä, jonka kehittelyssä on käytetty nanoteknologiaa hyväksi. Ihmesuksen pitäisi pelata niin pakkas- kuin vesikelilläkin.

Sukset pinnoitetaan valmiiksi Karhun tehtailla Kiteellä. Keksintö on todellakin mielenkiintoinen. Se tulee olemaan kaupallisestikin kiinnostuksen kohde, mikäli suksen hinta asettuu järkevään tasoon ja suksen laatuominaisuudet ovat ennakkotestauksista saatujen viestien mukaiset. Karhun suksitehtaan johtaja ja maastohiihdon tuotepäällikkö Harri Kirvesniemi kehuu keksintöä merkittäväksi.

Suksen voitelu on monen mielestä yli hilseen menevää kemiaa. Sitä eivät tavalliset kuntohiihtäjät hallitse. Lapin keväisillä laduilla iltapäivisin kun sää lämpenee on tavallinen näky, että hiihtäjillä ovat sukset jalasta ja haetaan pitoa tai luistoa jostakin purkista tai liisterituubista. Hiihtäminen on tosi tuskallista elleivät sukset toimi.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan uutta ihmesuksea ja toivomme tälle suomalaiselle keksinnölle ja patentille menestystä. Selvää tarvetta ja markkinarakoa tällaiselle sukselle on olemassa.

VILKAS URHEILUVIIKONLOPPU

Viime viikonloppu oli penkkiurheilijan toiveiden täyttymys. Urheilua tuli tuutin täydeltä.
Jos aikoi katsoa kaiken, niin piti välillä laittaa tallentava digi-sovitin töihin, että sai päällekkäiset lähetykset poimittua.

Saksan Oberstdorfissa järjestettiin lentomäen mm-kisat. Siellä suomalaiset Janne Ahosen johdolla menestyivät hyvin. Tuliaisina mäkijoukkuellamme oli Ahosen henkilökohtainen pronssimitali ja joukkuemäen hopea. Kilpailut saatiin käydä erinomaisissa olosuhteissa ja järjestelyt toimivat hyvin. Suomen mäenlaskun taso on edelleen maailman ehdotonta huippua.

Puolan Zakopanessa kilpailtiin yhdistetyn maailmancup. Siellä järjestelyt ontuivat.
Ladut olivat tv-kuvasta päätellen sellaista jauhoa, ettei edes teoriassa Hannu Mannisella ollut mahdollista menestyä. On ihme, että kansainvälinen lajiliitto ei valvo paremmin suorituspaikkojen kuntoa ja järjestelyjen tasoa.

Joensuussa urheiltiin yleisurheilun SM-hallikisat. Tulostaso jäi vaatimattomaksi. Ilahduttavaa oli Jukka Keskisalon juoksu. Siinä oli menemisen riemua ja kepeyttä.
Hän oli kuin kesäpääsky muiden rinnalla. Myös Petteri Laxin pituustulos oli mainitsemisen arvoinen.

Legendaarisessa Falunissa hiihdettiin maailmancupin kisat. Siellä suksi suihki norjasti. Norjalaiset kermoivat parhaat sijat. Se ei ole yllätys. Useana vuonna joulukuun alkupuolella olen seurannut Ylläsjärvellä norjalaisten hiihtokoulutoimintaa. Noin 50 nuoren ryhmä 12-15 ikäisiä tyttöjä ja poikia on innolla valmentajiensa ja kouluttajiensa johdolla paneutunut hiihdon salaisuuksiin. Filmiltä on opiskeltu tekniikkaa ja ladulla käytäntöä.

Myös voitelun opettamiseen panostettiin. Kaikesta näki, että innostus sekä leirikoulun vetäjillä että nuorilla hiihtäjien aluilla oli kova. Näkemäni perusteella voin todeta, ettei Norjan hiihdon erinomainen taso ole sattuman satoa vaan pitkäjännitteisen ja tavoitteellisen työn tulosta. Hiihtokoulutoiminnan ansiosta Norjan hiihdossa on laaja taso ja uusia kykyjä syntyy melkein kuin sieniä sateella. He saavat vielä pitkään laulaa: ”seiern er vår“.

Norjalaiselle hiihtokulttuurille tuli sulka hattuun, kun entinen hiihtäjäsuuruus Vegard Ulvang otti aidosti huolestuneena kantaa Mika Myllylän elämäntilanteeseen. Hän tietää tasan tarkkaan, ettei Mika ole ollut sen suurempi syntinen kuin muutkaan sen aikaiset hiihtäjät. Suomalainen urheilujohto näyttää suhtautuvan entisiin huippu-urheilijoihin siten, että jos heistä ei enää ole hyötyä, niin antaa heidän olla oman onnensa nojassa.

Yhteenvetona voisi urheilun ystävänä sanoa näidenkin urheilusessioiden jälkeen, että kaikista vastoinkäymisistä ja kolhuista huolimatta urheilu on edelleen huippuviihdettä.
On myös ilo todeta, että monet lajiensa valiot ovat erinomaisia maansa ja alueensa lähettiläitä. He ovat kielitaitoisia, esiintymiskykyisiä ja esimerkiksi kelpaavia terveitä esikuvia.