Arvoisat sallalaiset, hyvät kuulijat

Meitä on täällä kälviäläisryhmä. Olimme eilen illalla Martti Niskalan muistokonsertissa. Tänä aamuna kävimme kunniakäynnillä sankaripatsaalla.

Minulla on mieluisa tehtävä tuoda Kokkolan kaupungin ja kälviäläisten tervehdys tänne Sallaan tähän Salla-päivän tilaisuuteen. Kälviä liittyi naapurikuntien Lohtajan ja Ullavan kera Kokkolaan vuonna 2009. Olen ensimmästä kertaa käymässä Sallassa ja teen sen suurella mielenkiinnolla. Salla on kälviäläisille aivan erityinen kunta.

Meillä kälviäläisillä ja teillä sallalaisilla on paljon yhteistä historiaa takana. Kun talvisota oli päättynyt ja rauhanehdoista oli sovittu, selvisi että lähes puolet Sallan pitäjästä oli menetetty Neuvostoliitolle.

Eri vaiheitten jälkeen alkoi sallalaisten evakkotie. Näistä ajoista edesmennyt Sallan ystävä kälviäläinen Simo Kivelä on kirjoittanut Kälviän Seudun Sanomissa. Näihin tietoihin nojaan tässä puheessani.

Henkikirjoituksen mukaan Sallan väkiluku oli tuolloin noin 9000 henkeä. Siitä väkimäärästä tuli liki 7000 sallalaista Vaasan läänin alueelle.

Kälviä oli tämän evukuointialueen keskus ja tänne siirrettiin myös Sallan kunnan ja seurakunnan virastot ja hallinto. Kälviälle sijoitettiin myös ylivoimaisesti suurin väkimäärä , yhteensä 2044 henkeä. Kälviälle tuli siis neljäsosa Sallan kunnan asukkaista.

Kun Sallan kirkonkylä menetettiin Neuvostoliitolle, niin perustettiin Sallan hoitokunnan nimeä kantava elin, joka oli eräänlainen pienoiskunnanhallitus. Tuo hoitokunta piti kokouksiaan Kälviällä ja hoiti juoksevia asioita. Hoitokunnan ensimmäiset kokoukset pidettiin Kleemolan kahvilassa mutta myöhemmin ne siirtyivät Hyypälle nykyiseen Martta-kotiin, jossa sijaitsi myös Sallan kunnanvirasto

Tällä hallintoelimellä riitti töitä ja kokouksia. Hoitokunta piti Kälviällä oloaikanaan 55 kokousta. Viimeinen kokous pidettiin Kälviällä marraskuun 26. päivänä 1945. Asiat olivat vaikeita ja kokoukset pitkiä. Asialista täyttyi ihmiselämän kirjosta laidasta laitaan.

Silloiset asunnot olivat pieniä ja puutetta oli liki kaikesta. Ei ollut ihan yksinkertainen asia sijoittaa 3500 asukkaan pitäjään yli 2000 sallalaista. Monissa asioissa jouduttiin venymään. Evakoiden oli sopeuduttava moniin heille outoihin asioihin. Ruokakin oli monella tapaa erilaista. Kälviällä syötiin viljatuotteista tehtyjä puuroja ja vellejä. Oli klimppisoppaa ja kirnupiimävelliä. Sallalaiset olivat tottuneet syömään lihaa ja kalaa. Suoranaista nälänhätää ei onneksi ollut. Kaikesta selvittiin.

Kuusitoista sallalaista nuorta kävi Kälvillä rippikoulun vuosina 1944-1945. Kälviän rovastin Johannes Kaukovaaran lisäksi opetusta antoivat Sallan papit Erkki Koivisto ja nuori rajaseutupappi Sulo Isokoski, jonka tytär Soile Isokoski tunnetaan tänä päivänä maailman kuuluna oopperalaulajana.

Sallalaisten ja kälviäläisten nuorten rinnassa lempi leiskahti ja avioliittoja solmittiin liki kuusikymmentä.

Kuten edeltä kävi selväksi kälviäläisillä ja sallalaisilla on paljon kohtalon yhteyttä keskenään.

Mennään nykyhetkeen kuntien visioitten kautta:

Sallan kunnan visio: Sallan kunta on ennakkoluuloton, elinkelpoinen kunta, joka edistää asukkaidensa hyvinvointia ja omaehtoista asumista sekä tukee paikallista yrittäjyyttä ja matkailijoiden viihtyvyyttä.

Kokkolan visio: Kokkolassa parasta aikaa. Elinvoimainen, merellinen ja kaksikielinen Kokkola tarjoaa asukaslähtöiset palvelut ja viihtyisän elinympäristön. Kaupungin menestys perustuu kansainvälisyyteen, korkealuokkaiseen osaamiseen, kulttuuriin, logistiikkaan ja monipuoliseen elinkeinotoimintaan.

Yhteneväiset ovat kunnillamme tavoitteet: Asukkaittensa palvelujen kunnossapitäminen ja edellytysten luominen uusille työpaikoille. Kuntakenttä on nyt monen muutostuulen kohteena. Maakunta-ja soteuudistukset ovat reivaamassa kuntien asemaa ja tehtäviä. Toivottavasti ihmisten palveluiden kannalta parempaan suuntaan. Aika näyttää.

Toivotan Sallan kunnalle ja kuntalaisille hyvää kesää ja menestystä tuleville vuosille.

YSTÄVYYSKUNTA TOIMINNAN 25-VUOTISJUHLA 8.7.2016 Kälviän opistolla

Arvoisa juhlaväki, hyvät ystävät

Kulttuuri on puoli ruokaa. Kuorolaulu vielä enemmän. Vuoden 1990 Viron laulujuhlien silloisen esimiehen Indrek Toomen mukaan: Ennen loppuvat lehdet puista, marjat maasta ja vesi joesta, ennen kuin loppuvat meidän laulumme. Näin oli laulava vallankumous lähtenyt liikkeelle.

Kulttuurin väkevästä voimasta me kälviäläiset saimme mieleen jääneen todistuksen vuoden 1994 Tallinnan laulujuhlilla. Niillä ikimuistettavilla juhlilla oli laulajia, tanssijoita ja soittajia liki 40.000. Kulttuuri oli se käynnistävä voima, joka sai aikaan suuret yhteiskunnalliset muutokset. Tämän päivän Viro on ihan toisenlainen, kuin se Viro, jonka kohtasimme ystävyytemme ensimmäisinä vuosina.

Mistä ystävyytemme sitten alkoi? Silloisen Kälviän-Ullavan yläasteen rehtorin Vesa-Matti Niskasen mukaan keväällä 1989 virisi keskustelu opettajahuoneessa ystävyyskoulun hankkimisesta Viron maalta. Kälviä sai kouluhallitukselta seitsemän koulun nimilistan. Niissä oli rehtorien nimet sekä puhelinnumerot. Koulutoimenjohtaja Ari Harju antoi rehtori Niskaselle vapaat kädet valita ystävyyskoulun.

Niskanen valitsi Järva-Jaanin koulun, koska rehtorin nimi oli Eduard Elbrecht, saksalaisperäinen nimi. Hän ajatteli, että heille löytyy yhteinen kieli. No Elbrecht puhui myös suomea ja juttu alkoi luistaa. Siitä se lähti.

Ystävyys laajeni sitten ystävyyskoulutoiminnasta ystävyyskuntatoiminnaksi, niin että ensimmäinen ystävyyskuntasopimus solmittiin Kälviällä 5.8.1991. Tämä puitesopimus laadittiin niin asiantuntevasti, että se on edelleenkin voimassa.

Alku oli hankalaa. Kuukausi ystävyyssopimuksen jälkeen kirjoitti kunnanjohtaja Rein Köster kollegalleen Unto Kalliselle muun muassa. ”Meidän sopimuksen allekirjoituksesta on kulunut jo kuukausi, joka on ollut Viron kansalle kireää aikaa. Välillä tuntui siltä, että tapaaminen Kälviällä jää viimeiseksi. Mutta onneksi kaikki alkoi kääntyä parempaan suuntaan.”

Näistä ajoista kertoo myös kolhoosin silloinen esimies Arvi Kallakmaa: ”Minun näkemykseni on, että ystävyys Kälviän kunnan kanssa on ollut meille isona tukena miehitysajan haavojen parantamisessa.”

Kälviän kunnanjohtaja Unto Kallinen muistelee ensimmäistä Järva-Jaanin matkaansa: ”Isäntiämme kiinnosti erityisesti kunnallisen itsehallinnon kehittäminen ja suomalainen verotuskäytäntö.”

Nämä kaksikymmentäviisivuotta ovat olleet sekä täällä meillä että teillä Järva-Jaanissa historiallisen muutoksen aikaa. Virossa ja Järva-Jaanissa on kuljettu pitkä matka kolhoosivetoisesta järjestelmästä kunnalliseen itsehallintoon. Viro on nyt EU:n jäsenvaltio, euromaa ja sotilasliitto Naton jäsen. Kaikkea tätä mullistavaa kehitystä me kälviäläiset olemme saaneet seurata ikään kuin näköalapaikalta. Parasta aikaa teillä on suunnitteilla uusi Järvan kunta, josta tulisi kentis 7 kunnan yhteenliittymä.

Paljon on meillä Suomessa ja Kälviälläkin tapahtunut. Markka on historiaa ja kuulumme myös Euroopan Unioniin. Kuntarintamalla virta on vienyt meidät kälviäläiset kuntaliitokseen Kokkolan kanssa. Parasta aikaa Suomessa puhaltavat suurten muutosten tuulet. Maakuntahallinto ja terveyden ja sosiaalisektorin uudet hallinnot ovat rakenteilla.

Ystävyyskuntatoiminta laajeni edelleen, Kälviän ja Järva-Jaanin seurakunnat solmivat niin ikään ystävyyssuhteet. Monet järjestöt ja yksityiset kuntalaiset saivat ystäviä lahden takaa. Ystävyyden sillalla riitti kulkijoita. Viralliset vierailut olivat säännöllisiä ja vuosittaisia.

Kälviän Tarmo ja Jarva-Jaanin urheiluväki on järjestänyt yhteisiä kilpailuja ja kilpailijavaihtoja puolin ja toisin. Kälviäläisillä maatiloilla on työskennellyt useita lomittajia Järva-Jaanista ja muualta Virosta. Kulttuurivaihtoa on ollut runsaasti. Kuorot ja musiikkiesiintymiset ovat ilahduttaneet monia vierailuja. Taidenäyttelyt ovat olleet osa ystävyyskuntatoimintaa. Tässäkin tilaisuudessa nähdään Ulle Bergmannin taidetta. Lisäksi kuulemme tasokasta musiikkia ja näemme taidokasta tanssia.

Useimmat 1990-luvun taitteessa solmitut ystävyyskuntasuhteet ovat olojen vakiintuessa hiipuneet. Tämä Kokkolan ja Järva- Jaanin ystävyys on edelleen toimiva.

Kokkolan kaupunginjohtaja Antti Isotalus kirjoitti Ystävyyden Sillalla- Söprus Sillal kirjan terveydyssanoissaan: ”Uusien mahdollisuuksien toivo ja ilo on siivittänyt kuntien edustajien ja kuntalaisten välistä kanssakäymistä. Ystävyyden sillalle on tullut yhä turvallisemmat peruspilarit ja kutsuvasti avarat kaiteet. Sitä myöten on ollut hyvä käydä yhdessä tulevaisuutta kohti.”

Kaksi sillanrakentajaa on tässä yhteydessä erityisesti syytä nostaa esiin. Kulttuurijohtaja Tuve Kärner teillä siellä Järva-Jaanissa ja kulttuurisihteeri Kirsi Hänninen täällä meidän Kälviällä. Heidän sydämensä ovat sykkineet ystävyyskuntatyölle. Molempien panos on ollut ratkaisevan tärkeätä. He eivät ole päästäneet kuntiemme välistä polkua nurmettumaan.

Hyvät järvajaanilaiset ystävämme, olemme kokeneet kanssanne monta ikuisesti mieleen jäävää tapahtumaa. Olemme saaneet olla mukana uuden Viron ensimmäisissä vapaissa laulujuhlissa, joissa tunnelma oli käsin kosketeltavan isänmaallinen ja liikuttava. Olemme olleet valitsemassa Setu-maassa kuningasta. Monet arvokkaat juhlahetket on yhdessä vietetty. Teidän kaunis maanne on tullut tutuksi melkein jokaiselta kolkaltaan retkillämme. Paljon on muistoja ja paljon on yhdessä nähty ja koettu.

Me kälviäläiset olemme kohdanneet aina vierailujemme aikana Virossa ja Järva-Jaanissa suurenmoista ystävällisyyttä. Meille monille on jo kertynyt Järva-Jaanissa ystäviä ja tuttuja siinä määrin, että sinne tullessa tuntuu aina kuin saapuisi sukulaisiin.

Tänään käydyssä ystävyyskuntakokouksessa todettiin, että teillä Järvä-Jaanissa on myönteinen kehitys menossa. Olette rakentamassa ja kehittämässä uutta vesi-ja viemärijärjestelmää. Myös uusi kaukolämpökeskus on tulossa. Mielenkiintoinen matkailukeskusprojekti ja vanhojen autojen museo on etenemässä EU-hankkeena. Uusi katsastusasema ja lisää teollisia työpaikkoja on syntymässä.

Ystävyyden sillalla-Söprus sillal on vielä tukevat sillan niskat. Silloiset rakentajat tekivät siitä niin kestävän, että se vielä 25 vuoden jälkeenkin on kulkukelpoinen. Ystävyyden silta kaipaa kuitenkin uusia kulkijoita. Sillan kansi tarvitsee lisää innokkaita kunnostajia.

Päivän kokouksessa yksimielisesti sovittiin, että ystävyystoiminnan painopistealueita ovat tulevina vuosina kouluyhteistyö, elinvoima ja teknisen alueen yhteistyö sekä tietenkin hedelmällistä kulttuuriyhteistyötä jatketaan. Lisäksi todettiin, että kälviäläiset ja järvajaanilaiset tulevat olemaan edelleen tämän ystävyyskuntatoiminnan ydintä mutta toimintaa on jatkossa syytä laventaa Kokkolan ja laajennetun uuden Järvan seudun keskeiseksi.

Hyvät järvajaanilaiset!

Minä ja me kokkolalaiset kiitämme lämpimästi teitä ystävyydestä ja menneistä 25 vuodesta. Toivottavasti näitä mukavia yhteisiä vuosia on pitkälle tästä eteenkin päin.

Yhä useampi ruotsalainen ei kannata Ruotsin Nato-jäsenyyttä, kertoo Svenska Dagbladet.

Asia selviää tuoreesta mielipidemittauksesta.

49 prosenttia ruotsalaisista sanoo Natolle ei, 33 prosenttia kyllä, ja 18 prosenttia vastaajista on epävarmoja. Viime vuoden syyskuussa tehdyssä mittauksessa ei-vastauksen antoi 39 prosenttia vastaajista, joten kielteinen suhtautuminen sotilasliiton jäsenyyttä kohtaan on lisääntynyt.

Ruotslaiset ovat kaukonäköisempiä ja itsevarmempia kuin suomalaiset. Me olemme pistäneet kompassimme taskuun ja seurataan lännen sankareita.

Valitettavasti tulee sellainen käsitys, että maatamme hallitsevat virkamiehet lonkeroisine lakeineen ja poliitikot seuraavat voimattomina “uulan kanteelta.”

Pari esimerkkiä omalta rakkaalta Keski-Pohjanmaalta. Eräs menestyvä yrittäjä haki ympäristölupaa laajennusinvestoinneilleen. Hän kertoi, että selvityslupapapereita piti olla yli kolmen kilon painosta. Sanomattakin on selvää, että tällaiseen savottaan yrittäjän pitää palkata ulkopuolinen osaaja.

Toinen esimerkki pyhästä byrokratiasta. Tulipalossa surullisesti lihajalostamonsa menettänyt yli 20 henkilöä työllistänyt menestyvä yrittäjä lopettaa. Merkittäväksi syyksi lopettamiselleen yrittäjä kertoi, ettei hän jaksa aloittaa uutta monivuotista lupaprosessia.

Kyllä hälytyskellojen pitäisi soida. Hallituksen on tosissaan oiottava ja yksinkertaistettava ihmisten ja ennen kaikkea yrittäjien pykäläviidakkoa. On syytä todeta, että Sipilän hallitus on vasta vuoden istuttuaan saanut myönteistä kehitystä aikaan tässä suhteessa.

Liian monet asiat on ulkoistettu, jopa ulkopolitiikkamme. Maan johto vakuuttaa turvallisuuspolitiikkamme olevan omissa käsissämme. Mutta ei se sellaiselta näytä. Pikemminkin saa käsityksen että jenkit ja amerikkalaismieliset kenraalimme vievät meitä kuin pässiä narussa. Kansalle ei uskalleta avata paljonko Hornetit todellisuudessa maksoivat ja miten jenkkien sovittujen vastaostojen kävi. Suomalaisten pitäisi havahtua. Amerikkalaisten asejärjestelmät vievät meiltä tuhkatkin pesästä ja kaiken lisäksi turvallisuutemme vain huononee.

Myöskin on toivomisen varaa suhteessamme Brysseliin. Suurena nettomaksajana niiaamme ja kumarramme liki kaiken hyväksyen. Kukaan suomalainen poliitikko ei uskalla ehdottaa maamme taloudellisen tilanteen perusteella esimerkiksi jäsenmaksualennuksia. Toivottavasti kehitteillä olevia sauna-ja sähkömittaridirektiivejä tohdimme jarrutella. Silläkin uhalla, että meitä katsotaan kieroon.

Eikä kukaan suomalainen johtava poliitikko rohkene julkituoda, että Venäjä pakotteista olisi syytä luopua. No, onneksi Saksa tätä harkitsee, jospa sitten heidän perässään uskaltaisimme. Pakotteet ovat osasyy maataloutemme kriisitilanteelle. Kyllä pitäisi kiireesti ryhtyä avaamaan kauppasuhteita isoon naapuriin. Pietarin markkinat ovat käden ulottuvilla.

Toki meille kaikille on selvää, että kuulumme paljon puhuttuun läntiseen arvoyhteisöön. Hyvä niin. Mutta ei siihenkään suuntaan rähmällään pitäisi olla. Suunnistajan on luotettava omaan kompassiinsa ja karttaansa. Perässä juoksijat yleensä eksyvät ja ajautuvat pois kartalta.

Keskustajohdon pitää palata aktiivisen rauhan edistämisen tielle. Rauhanturva-asiat on syytä nostaa keskiöön. Suomalaisten intresseissä on säilyttää itärajamme rauhan rajana. Olemme saaneet elää yli 70 vuotta sulassa sovussa naapureittemme kanssa. Ei tätä toimivaa rinnakkaiseloa kannata omin toimin horjuttaa. Rauhan tila on kaikista tärkein asia . Sen eteen on jatkuvasti ponnisteltava.

Seinäjoella tavataan.

Hornet-hävittäjien pätkähankintojen todelliset salatut elinkaarikustannukset ovat 35 vuoden aikana yhteensä noin 15 miljardia euroa, paljastaa toimittaja Pentti Sainio juuri julkaistussa kirjassaan Armeijan hukatut miljardit – Suomen sotajohdon salaisuudet.

Summa on kymmenkertainen verrattuna vuonna 1991 tehtyyn arvioon. Rahamäärän suuruutta kuvastaa Sainion mukaan se, että sillä pystyttäisiin rakentamaan jokaiseen Suomen kuntaan yksi Hartwall Arenan kokoinen urheilu- ja viihdekeskus.

Ilmavoimien ja Hornetien varustaminen on karannut Sainion mukaan eduskunnan käsistä, sillä hankinnat on tehty pätkissä.

– Junaan on aina ikään kuin lisätty vaunu toisensa perään ja sanottu, että tämä on välttämätöntä, että koko juna liikkuu. Sen takia kukaan ei ole pystynyt seuraamaan tai näkemään, miten kallis ja millainen tämä muutos itse asiassa on ollut, Sainio tarkentaa Iltalehdelle.

Sainio on haastatellut kirjaansa yli sataa henkilöä.

Kunnioitetut veteraanit, miehet ja naiset, herra kenraali ja puoliso, hyvä juhlayleisö

Minulla on arvokas tehtävä tuoda Kokkolan kaupungin tervehdys tähän juhlaan. Kälviällä toimivat sotilaspojat ovat tehneet merkittävää kotiseututyötä, jonka saimme ja saamme tänään kokea muistokiven paljastamisen ja tämän juhlan myötä.

Muistokivet ja muistopatsaat ovat meille tienviittoja. Kun tiedämme mistä tulemme, niin löydämme paremmin tien eteenpäin.

Meille suurille ikäluokille , olen syntynyt vuonna 1945, tulevat sota-ajan asiat liki. Edesmennyt isäni oli sotainvalidi. Hän haavoittui Kannaksella Lemetin motissa 17.2.1940. Myös äidilleni maanpuolustusasiat olivat tärkeitä. Hän osallistui Kälviällä lottien toimintaan.

Minulle sotilaspoikien maanpuolustustyö tulee lähelle enoni Arvo Junkkilan kautta. Arvo toimi Kälviällä sotilaspoikien ohjaajana.

Kälviäläiset sotilaspojat Aarto Herronen ja Unto Kallinen muistelivat, että sotilaspoikien toimintaan Kälviällä kuului ampumaharjoituksia, maastoharjoituksia ja urheilua, lähinnä hiihtoa. Sotilaspojat seisoivat kunniavartioissa sankarihaudoilla. Vanhemmat ikäluokat osallistuivat kunnialaukauksien ampumiseen sankarivainajien hautajaisten yhteydessä.

Aarto Herronen ja Unto Kallinen kertoivat myös, että Kälviän urheilukentän ja Ridankylän tien välisellä alueella järjestettiin isoja polttopuutalkoita eli mottitalkoita. Niissä sotilaspojat olivat innolla mukana. Sotilaspojat osallistuivat erilaisiin maa-ja metsätalous töihin.

Talvisodan sytyttyä poikatoiminnalle nähtiin laajempi tarve, kuin mitä suojeluskuntien kautta saatiin. 17. syyskuuta 1941 suojeluskuntien poikatyö sai kenraaliluutnantti Lauri Malmbergin aloitteesta uuden nimen: Sotilaspojat.

Pikkulotat olivat niin talvi- kuin jatkosodankin aikana moninaisissa tehtävissä. He toimivat sotasairaaloissa, muonitustehtävissä ja he valmistivat ja korjasivat huomattavan määrän sotilaitten varusteista. Lisäksi he olivat ansiokkaasti ilmavalvontatehtävissä. Pikkulotat olivat useiden kertomusten mukaan innokkaita sekä käsittämättömän kestäviä pikkuapulaisia. Erityisesti vanhempi ikäryhmä, 14-16-vuotiaat, vapauttivat eri toimialoilla varsinaisia lottia raskaampiin ja vaarallisempiin tehtäviin.

Sotilaspojat ja pikkulotat ovat ansainneet muistomerkkinsä Kälviälle. Heidän isänmaallinen työnsä säilyy meille jälkipolville maanpuolustusmuseon pihapiirissä. Tämä muistokivi on myös tunnustus kälviäläiselle maapuolustustyölle.

Kokkolan kaupungin puolesta kiitän Kälviän sotilaspoikayhdistystä, kotiseutuyhdistystä, seurakuntaa ja kaikkia mukana olleita arvokkaasta kulttuuriteosta.

Päätän puheenvuoroni kälviäläisen runoilija Raija Ridan Koririntama – runon viimeiseen säkeeseen:

Rauhan koittaessa paljon menetimme,

vaan vapaana jäi meille tämä maa,

ja entiselleen sodan tuhon alta,

se yhteisesti voitiin rakentaa.

Sai nähdä viimein kansa kestäväinen,

nous uuteen päivään, Suomi, itsenäinen.

Saamani tiedon mukaan demarit ja kokoomus ovat tehneet Kokkolassa pitemmän ajan yhteistyösopimuksen keskenään. Sopimus kattaa maakunta-asiat ja yhteistyön Kokkolassa muissakin asioissa.

Jos tässä kassakaappisopimuksessa on perää, niin se olisi hyvä olla myös äänestäjien tiedossa.

Venäjä-asiantuntija USA:n sotaharjoituksista: Suomi tekee virheen – ”Ei kannata kaivaa verta nenästä”