Vaasan kaupunginjohtajan Tomas Häyryn mukaan tämän kokoluokan investointia on odoteltu jo muutamia vuosia. Vaasan kaupunki ilmoitti tavoittelevansa tätä jättihanketta.
Akkutehdas on tietojeni mukaan noin 5 miljardin euron hanke. Sitä pitää tietenkin Suomen tavoitella tosissaan.
Akkutehtaasta tullaan käymään kova kansainvälinen kilpailu. Tässä muutamia kilpailijoita: Munchen, Tukholma ja Portugalin valtio.
Mutta toivossa on hyvä elää.
Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti
Kälviän kirkossa 6.12.2016
Tervehdyspuhe
Arvoisat veteraanit, miehet ja naiset, hyvät kuulijat,
toivotan teidät tervetulleiksi itsenäisyyspäivämme juhlakonserttiin
tänne kotikirkkoomme, Kälviän kirkkoon.
Kun saavuimme aamulla jumalanpalvelukseen, niin siniristiliput saloissa , kunniavartiointi sankarihaudoilla ja palavat kynttilät hautapaaseilla kertoivat Suomen syntymäpäivästä.
Suomi täyttää tänä vuonna 99 vuotta. Vietämme nyt eräänlaista aattojuhlavuotta, sillä ensi vuonna Suomi on satavuotias. Siitä tulee aivan erityinen juhlavuosi. Satavuotisjuhlia valmistellaan ja sunnitellaan jo koko maassa.
Sotien sukupolvi Kälviällä veteraanimatrikkeli kertoo, että kansalaissodassa menehtyi yhdeksän, talvi-ja jatkosodassa 85 kälviäläistä maanpuolustajaa. Heitä ja veteraanisukupolvea muistaen syttyvät suomalaiskodeissa kautta maan tänä iltana sinivalkoiset kynttilät. ”Illan pimetessä, kynttilöiden syttyessä” on sattuvasti tämän juhlakonserttimme nimi.
Tämän päivän Suomi tarjoaa kansalaisilleen paljon hyvää. Sodan jälkeisestä köyhyydestä on siirrytty nykyvaurauteen.
Me suomalaiset olemme rakentaneet kansainvälisestikin tunnetun ja arvostetun koululaitoksen. Samoin terveydenhoitomme on korkeatasoista. Teollisuutemme on monipuolistunut.
Me suomalaiset olemme säästyneet suurilta luonnon ääri-ilmiöiltä, jotka ovat maailman eri puolilla saaneet aikaan paljon tuhoa ja kärsimystä. Saamme nukkua yömme rauhassa. Suomi on edelleen turvallinen maa.
Vielä 60-70 luvuilla Suomesta muutettiin pois työn ja toimeentulon perässä. Nyt tänne tullaan. Se kertoo, että meillä monet asiat ovat hyvin.
Silti liian monet jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle. Liian monet kärsivät yksinäisyydestä. Näiden asioiden korjaaminen vaatii kaikilta tahoilta lisää ponnisteluja.
Hyvät kuulijat.
Kyllä me täällä Pohjanlahden rannalla voimme suhtautua luottavaisina tulevaisuuteen. Pidetään huolta toisistamme.
Itsenäisyyspäivänä ja joulun lähestyessä koti, kotiseutu ja isänmaa nousevat yhä tärkeämmiksi. Huomaamme, että lähelläkin on paljon arvokasta, hyvää ja kaunista, kun vain pysähdymme katsomaan ja kuuntelemaan. Aarteita löytyy niin luonnosta, musiikista, kuvataiteista kuin runoudestakin.
Lainaan lopuksi kaksi säkeistöä kälviäläisen runoilija Raija Ridan runosta Onni.
Ei onni ole rikkautta,
että kaikkea omistaa,
vaan onni on päämäärä,
jota kohden ponnistaa.
Ei onni ole aina hymyä,
ei iloa räiskyvää.
Se voi tuokio pieni olla,
joka kyyneleet kypsyttää.
Toivotan teille kaikille Kokkolan kaupungin ja omasta puolestani
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Ja sitten ” Illan pimetessä, kynttilöiden syttyessä”
So Many Sisters
Olkaa hyvä!
Nykyinen voimassa ole puolustusselontekomme pitäisi päivittää ajan tasalle.
Toisin sanoen se pitäisi uusia ja palata Paasikiven ja Kekkosen
viitoittamalle tielle.
Rauhantyö keskiöön ja puolueettomuus kunniaan.
Suomi ja viisi muuta nettomaksajaa osallistuvat vuoden 2013 alusta lähtien Saksalle, Alankomaille, Itävallalle ja Ruotsille lisämaksusta myönnetyn helpotuksen maksamiseen.
Minulla on melko varma käsitys , ettei todellista Suomen jäsenmaksun nettomäärää ilmoiteta kansalaisille. Se on sellaista tietoa, ettei sitä voi kansan käsiin antaa. Kansa siitä tyrmistyisi.
Suomi kilttinä ja kuuliaisena ei tule anomaan jäsenmaksualennuksia. Me maksamme nurkumatta sen, mitä meiltä tahdotaan. Muutoinkaan Suomi ei pane juurikaan missään asiassa vastaan. Kuhan saadaan olla osa paljon puhuttua läntistä arvoyhteisöä.
Myöntyväisyyden takuumiehenä Brysselissä istuu kokoomuksen Jyrki Katainen. Omaa komissaartahan meillä ei ole kuten on Ruotsilla ja Tanskalla.
Me olemme tiukasti EU:N ytimessä ei päättäjinä vaan maksajina.
Talvivaaran kaivosta pyörittävä Terrafame on saanut hallitukselta luvan jatkaa rahoitusneuvotteluita vielä vuodenvaihteen yli.
Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti tänään myös, että Terrafame Groupin lisäpääomitukseen varataan 100 miljoonaa euroa. Summa varataan ensi vuoden täydentävään budjettiesitykseen.
Tämä on hyvä uutinen. Kaivos on hyvässä kunnossa kun vesiongelmat saadaan ratkaistua. Nikkelin hinta on nousussa. Kaikki edellytykset Talvivaaralla on tuottaa vielä työtä ja toimeentuloa Kainuuseen.
Nyt on vielä mahdollisuus suomalaisella pääomalla päästä mukaan. Joka tapauksessa joku Talvivaaran kaivoksella vielä runnaa menestyksellä.
YHDYSVALTOJEN TROTSKILAINEN POLITIIKKA?
Sitten Napoleonin sotien Suomi kohtaa nyt viidettä kertaa lännen ja idän konfliktin, ja siinä on sekä tuttua että uutta. Tuttua on se, että Suomessa ja Ruotsissa kilpailevat jatkuvasti alueelliseen tasapainoon pyrkivä Bernadotten ja C.E Mannerheimin rauhanpuolue sekä Pultavan taistelua seuranut revanssipuolue.
Uutta on se, että atlanttinen suurvalta usuttaa täällä ensimmäistä kertaa Leo Trotskin ja Napoleon III:n tavoin pieniä ystäviään omaa vastustajaansa vastaan. Trotskin-Napoleonin politiikan ajatuksena oli saavuttaa usuttamalla geopoliittista etua. Jos se ei onnistuisi toisen puolen vastaiskun vuoksi, ystävä jää yksin ja tuloksena on ainakin propagandavoitto. Niin on viime vuosina käynyt Ukrainassa ja Syyriassa, ja seuraavaksi nähdään, miten jatketaan Itämerellä.
Napoleonin sotien jälkeen ajan suurvallat hyväksyivät vuonna 1815 Wienin kongressissa Venäjän, Ruotsin ja Englannin tekemät sopimukset Euroopan pohjoseksi järjestykseksi. Se tarjosi suojaa Pietarille ja Ruotsille sekä Suomelle mahdollisuuden kansalliseen nousuun.
Keskinäisesti hyväksyttyä Euroopan pohjoista järjestystä koeteltiin Krimin sodan ja Puolan toisen kapinan aikana. Ruotsalais-suomalainen revanssipuolue innostui, mutta Snellmanin johdolla suomalaiset näkivät Napoleon III:n usutuspolitiikan läpi ja Suomi sai mahdollisuuden kansallisen nousun uuteen ja ratkaisevaan vaiheeseen.
Ensimmäisessä maailmansodassa Saksa yritti usuttaa Ruotsia mukaan tarjoamalla jälleen tuloa pohjoiseksi suurvallaksi. Vahingosta viisastuneessa Ruotsissa rauhanpuolue piti kuitenkin pintansa. Kun Venäjä ja Saksa sortuivat ja demokraattinen länsi voitti, Suomi sai mahdollisuuden itsenäisyyteen tasavaltana. Omassa hätätilassaan Venäjän bolsevikit usuttivat suomalaiset toverit vallankumoukseen tietäen näiden jäävän ansaan, kun itse sopisivat Saksan kanssa. Silloinen atlanttinen suurvalta Englanti taas ei maailmansodan jälkiselvittelyssä usuttanut vaan hillitsi Mannerheima hyökkäämästä Pietariin, vaikka ei sitten malttanut olla käyttämättä Suomen aluetta iskussa Cronstadtiin.
Suomen itsenäistymisen jälkeen ongelmana oli taas Suomen turvallisuus ja Pietarin turvallisuus. Sitä yritettiin uudelleen ratkaista nojaamalla Saksaan, mutta se myi pienen ystävän Trotskin ja Napoleonin tavoin sopivaan kauppahintaan. Kun sitten kauppias itse aloitti Venäjän lopullisen ratkaisun, Suomen vaihtoehdot olivat vähissä.
Suomen torjuntavoitto sovittiin Teheranissa joulukuussa 1943, ja on ikuinen mysteeri, miksi Stalin tuli vastanneeksi Rooseveltille ja Churchillille, että hänelle riittää Pietari suuren raja. Sen pohjalta, koettuaan kolme sotaa, Mannerheim ja Paasikivi ratkaisivat Suomen ja Pietarin turvallisuuden ongelman niin, ettei Suomen aluetta anneta vieraiden valtioiden käyttöön toisiaan vastaan. Sitä historallisen realismin linjaa seurasivat Urho Kekkosen jälkeen myös Mauno Koivisto ja Martti Ahtisaari torjuessaan mahdollisuuden tulla Naton jäseneksi ja antaa näin alueensa Venäjän sodan ajan vihollisten käyttöön.
Presidentti Tarja Halosen ja pääministeri Matti Vanhasen kaudella seurattiin edelleen pohjoisessa Euroopassa keskinäiseen hyväksyntään perustuvaa aktiivista vakauspolitiikkaa, presidentti Clintonin ja presidentti Jeltsinin maaliskuun 1997 Helsingin sopimuksen pohjalta. Se menestyi hyvin, mutta samaan aikaan alkoi laajemmin uusi vaihe. Lännen geopoliittinen eteneminen jatkui, ja Münchenissä 2007 Presidentti Putin ilmoitti, että alamme puskea vastaan.
Viime vuosien keskustelussa erikoisimpia argumentteja on ollut paheksunta, että Venäjä pyrkii olemaan suurvalta, ja se on arvaamaton toiminnassaan. Venäjä on ollut erilaisin vaihteluin suurvalta 300 vuotta, ja mikään ei ole helpompaa ennakoida kuin Venäjän samanlainen käyttäytyminen kuin muilla suurvalloilla. Jos joku toinen yrittää suoraan tai naamioinnein edetä sotilaallisesti sen vahvuusalueella, se iskee vastaan. Se on nähty Georgiassa, Ukrainassa ja Syyriassa. Se on ollut kaikkien suurvaltojen toimintatapa viimeiset 3000 vuotta, ja kaikkein varmimmin Yhdysvallat seuraisi sitä, jos Venäjä etenisi sotilaallisesti Kuubaan tai Suomea ja Pietaria vastaavasti New Yorkin portille Long Islannille.
Kylmän sodan jälkeen pohjoiseen Eurooppaan rakennettiin tietoisesti keskinäiseen hyväksyntään perustuva ja kaikille osapuolille historian paras voimatasapaino, jossa kukaan ei voi hankkia itselleen etua kärsimättä itse. Venäjä on alueella läsnä maantieteensä vuoksi ja Yhdysvaltojen vastuunotto Baltian maista on Itämeren alueen taspainon ratkaiseva osa. Jos se etenee tai perääntyy, seurauksena on kielteinen vastavaikutus.
Kuten presidentti Obaman neuvonantaja Charles E. Cupchan hiljakkoin sanoi, pohjoinen Eurooppa on maaplallokartalta katsoen Yhdysvaltojen strateginen ydinalue. Kysymys on kuitenkin siitä, että tämä on myös Venäjän ja Euroopan strateginen ydinalue. Ja jatkaako Yhdysvallat täällä kylmän sodan jälkeisen saavutetun status quo tasapainon pohjalta vai pyriikö se täällä ylivaltaan, mikä ei onnistu niin kauan kuin Venäjä on olemassa.
Monista ja vaihtelevista syistä Yhdysvallat on vuoden 1997 Clinton-Jeltsin sopimuksen jälkeenkin ollut aktiivinen pohjoisessa Euroopassa myös Suomen ja Ruotsin osalta. Sen takana on myös ollut sotilasorganisaatioiden operatiivisia tasoja, jotka virkansa puolesta suunnittelevat toimintaa kriisitilanteisiin. Viime aikoina on kuitenkin voinut tunnistaa, että ensimmäistä kertaa historian aikana atlanttinen valta Yhdysvallat poliittiselta tasolta usuttaa pieniä ystäviään Suomea ja Ruotsia antamaan alueensa sen käyttöön liitoutumalla sotilaallisesti ja ryhtymään alueellisessa sotilaallisessa kriisissä rinnallaan Venäjän viholliseksi.
On sinänsä ymmärrettävää, että tällaisessa tilanteessa Suomessa ja Ruotsissa vanhat revassiperinteet ovat elpyneet joissakin nuoremmissa ryhmissä, joilla ei ole perheenjäsentensä kautta yhteyttä sotaan. Sen sijaan ei ole ymmärrettävää, ettei Suomi ole nykyistä enempää hahmottanut ja viestinyt nykyisen kehityksen vaatimaa aktiivista vakauspolitiikkaa konkreettiseksi ulkopoliittiseksi toiminnaksi ulkomailla ja kotimaassa. Olemme puhuneet mukavia ja ajelehtineet reaalisesti ulkoa tulevan konfliktipolitiikan paineessa. Olemme menossa kohti tilannetta, jossa seuraavaa sukupolvi saisi luopua maansa luontaisesta taloudellisesta ympäristöstä ja hiipuvan talouden oloissa aseistaa itsensä kipeäksi amerikkalaisille asevalmistajille.
On varmaa, että sekä Washingtonin että Moskovan esikunnissa on valmiina skenaariot Itämeren sotilaallisen eskalaation seuraaviin portaisiin ja suurvaltojen loppupeliin, joka ei alueen historiassa ole koskaan ollut sen kansoille hyvä. Trotski perusteli omaa suomalaisia tovereita vallankumoukseen usuttavaa uhkapeliään Leninin sanoin, että riski on suuri, mutta saalis on suurempi.
Jos Yhdysvaltojen politiikan tavoite pohjoisessa Euroopassa on päästä tasapainosta ylivoimaan, se merkitsisi Washingtonin tavoitteena olevan poliittis-sotilaallisen tukikohdan muodostamista Euraasian länsipäähän, mistä voisi kontrolloida laajempaakin aluetta sekä Euroopan ja Venäjän suhdetta. Sitä vahvistaisi edelleen maantieteellinen kytkeytyminen Puolaan ja Venäjän saartorenkaaksi siitä etelään. Joka tapauksessa tällainen suunnitelma ei loppujen lopuksi etenisi sen helpommin kuin vastaava suunnitelma Ukrainassa tai Syyriassa.
Paljon riippuu siitä, mikä on Yhdysvaltojen seuraavan hallinnon tavoite pohjoisessa Euroopassa, ja kuinka pitkällä aikavälillä Saksa hahmottaa omat etunsa Itämerellä. Riittääkö sille perinteisempi sotilaallinen eteneminen Baltiassa, vai haluaako se Itämerelle ja pohjoiselle maapallolle globaaliin ympäristöön asemoituvan Euroopan, Yhdysvaltojen ja Venäjän keskinäisesti hyväksytyn vakauden.
Toivottavasti Suomen ulkopoliittinen eliitti lukee tämän Volasen analyysin ja ottaa opikseen.
Presidenttiehdokas Matti Vanhanen evästää suomalaisia poliitikkoja, tiedotusvälineitä ja kansalaisia. Hänen mukaansa ei pidä vahvistaa eikä hyväksyä puhetapaa, jossa Venäjän toimintaa pidettäisiin loogisena seurauksena jostakin. Vanhanen painottaa, että alueloukkaukset ovat yksiselitteisesti tuomittavia, eikä niitä pidä hyväksyä vallitsevaksi todellisuudeksi.
– Ilmatilaloukkaukset eivät kansainvälisessä politiikassa saa olla tapa, jolla reagoidaan poliittisiin kannanottoihin tai poliittisiin tekoihin. Sen takia Suomessa ei pidä hyväksyä sitä ajattelutapaa, että loukkaukset olisivat reaktio johonkin. Emme me hyväksy, että ilmatilan loukkausta käytetään minkäänlaisena poliittisena reaktiona mihinkään tapahtuneeseen poliittiseen toimenpiteeseen, Vanhanen painottaa.
Tähyilen jo soten jälkeiseen aikaan.
Kuntien vastuulla tulee jatkossakin olemaan asuntopolitiikka, yhdyskuntasuunnittelu, kaavoitus ja tonttipolitiikka, liikenne sekä koulutus-, kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Kunnat vastaavat myös kuntalaistensa hyvinvoinnin edistämisestä. Kuntien elinkeinopolitiikka yritystoiminnan edistämisessä on tärkeässä asemassa.
Muutos avaa aina myös mahdollisuuden. Soten siirryttyä leveämmille hartioille aukenee kunnille, kaupungeille ja alueille mahdollisuus paneutua isommalla tarmolla elinvoimakysymyksiin. Työtä ja toimeentuloa maamme tarvitsee. Ellei työllisyysasioissa onnistuta niin huonosti käy. Erityisesti nuorison työllistyminen on kohtalon kysymys. On selvää että julkisen sektorin eväät työpaikkojen luomisessa ovat rajoitetut. Mutta edellytysten parantamisessa sillä on jatkossakin merkittävä rooli.
Raveissa hitaimmat ja vähemmän ansainneet hevoset lähtevät paalulta kun taas nopeimmat ja eniten tienanneet ravurit lähtevät takamatkalta. Tässä soten jälkeisessä lähdössä parhaat ja tuloskuntoisimmat kunnat, kaupungit ja alueet pääsevät lähtemään paalulta ja taantuvat ja velkaantuneimmat lähtevät kaukaa takaa. Alueitten erot voivat kasvaa vaarallisen suuriksi. Tämä tullee olemaan suuri haaste valtiovallalle.
Maan hallituksella pitää olla takataskussaan avaimia millä estetään tai ainakin hidastetaan yhä jyrkkenevämmäksi käyvä eriarvoistumisen kehitys.
Kokoomuksella on paljon parannettavaa henkilöstöpolitiikassaan. Ihmettelin suuresti, ettei kokoomus valinnut Jan Vapaavuorta aikoinaan puheenjohtajakseen. Hän oli vakuuttava ministerinä ja hänessä oli johtajan karismaa.
Kokoomus valitsi Alexander Stubbin. Hänen kautensa ei mennyt putkeen. Mutta kyllä Alexander oli kokoomuksen näköinen mies. Kansainvälinen, kielitaitoinen ja hänessä oli virtaa.
Kokoomukselta petti kantti. He vaihtoivat Stubbin Petteri Orpoon. Kyllä Alexander olisi tämän hallituskauden lopun hoitanut siinä missä Orpokin. Vaikka Eeva-lehti valitsikin Orpon seksikkäimmäksi mieheksi, niin en usko että Orpo on mikään sateentekijä. Orpo joutuu toteuttamaan hallitusohjelmaa. Ei siinä paljon poliittisia irtopisteitä kauhota.
Kokoomus poltti Stubbilta siivet ja on tekemässä Orpolle samoin.
Tuskin Vapaavuori enää on puheenjohtajaksi käytettävissä. Monta hyvää miestä huonoilla valinnoilla siirrettiin enempi tai vähempi uulan kanteelle.
KÄLVIÄN ELÄKELIITTOLAISET SALLALAISTEN VIERAINA
Heinäkuun puolessa välissä Kälviän Eläkeliitto kävi mielenkiintoisella vierailulla Sallassa.
Kälviän eläkeläisten puuhakas puheenjohtaja Antti Ruokoja oli törmännyt vuosi sitten Seinäjoen liittokokouksessa sallalaiseen kollegaansa Antero Miettiseen. Siinä tapaamisessa oli sovittu tästä kyläilystä. Kun miehet jotain sopivat, niin se tahtoo toteutua.
Meitä kälviäläisiä oli täysi linja-autollinen ja kaikki innolla mukana. Mukana oli hyviä tarinankertojia ja matka sujui leppoisasti huumorin ja nokkelien visailukysymysten sekä yhteislaulujen kera.
Salla on meille kälviäläisille aivan erityinen pitäjä. Meillä on paljon yhteistä historiaa takana. Lainaan edesmenneen Sallan ystävän kälviäläisen Simo Kivelän selvittämiä tietoja.
Kun talvisota oli päättynyt ja rauhanehdoista oli sovittu, selvisi että lähes puolet Sallan pitäjästä oli menetetty Neuvostoliitolle. Eri vaiheitten jälkeen alkoi sallalaisten evakkotie.
Henkikirjoituksen mukaan Sallan väkiluku oli tuolloin noin 9000 henkeä. Siitä väkimäärästä tuli liki 7000 sallalaista silloisen Vaasan läänin alueelle.
Kälviä oli tämän evakuointialueen keskus ja Kälviälle siirrettiin myös Sallan kunnan ja seurakunnan virastot ja hallinto. Kälviälle sijoitettiin myös suurin väkimäärä, yhteensä 2044 henkeä. Kälviälle tuli siis neljäsosa Sallan kunnan asukkaista.
Kun Sallan kirkonkylä menetettiin Neuvostoliitolle, niin perustettiin Sallan hoitokunnan nimeä kantava elin, joka oli eräänlainen pienoiskunnanhallitus. Tuo hoitokunta piti kokouksiaan Kälviällä ja hoiti juoksevia asioita. Sallan kunnanvirasto sijaitsi nykyisessä Martta-kodissa.
Tällä hallintoelimellä riitti töitä ja kokouksia. Hoitokunta piti Kälviällä oloaikanaan 55 kokousta. Viimeinen kokous pidettiin Kälviällä marraskuun 26. päivänä 1945. Asiat olivat vaikeita ja kokoukset pitkiä. Asialista täyttyi ihmiselämän kirjosta laidasta laitaan.
Silloiset asunnot olivat pieniä ja puutetta oli liki kaikesta. Ei ollut ihan yksinkertainen asia sijoittaa 3500 asukkaan pitäjään yli 2000 sallalaista. Monissa asioissa jouduttiin venymään puolin ja toisin. Kaikesta selvittiin.
Kuusitoista sallalaista nuorta kävi Kälviällä rippikoulun vuosina 1944-1945. Kälviän rovastin Johannes Kaukovaaran lisäksi opetusta antoivat Sallan papit Erkki Koivisto ja nuori rajaseutupappi Sulo Isokoski, jona tytär Soile Isokoski tunnetaan maailman kuuluna oopperalaulajana. Myös sallalaisten ja kälviäläisten nuorten rinnoissa lempi leiskahti, avioliittoja solmittiin lähes 60.
Kuten edeltä käy selväksi, niin kälviäläisillä ja sallalaisilla on paljon kohtalon yhteyttä keskenään. . Paljon on olemassa aineistoa näistä ajoista. Nyt olisi aika kerätä tiedot ja muistot yhteen.
Sallan päivänä kunnanviraston edessä oleva tori täyttyi ihmisistä. Kaunis sää sai arviolta noin 4000 ihmistä paikan päälle. Koko päivän oli torilla erilaisia tapahtumia. Ilahduttavaa oli kun tapasimme torilla useita vielä elossa olevia evakkoajan ihmisiä.
Tutustuimme mielenkiintoiseen sota- ja jälleenrakennusajan museoon. Aamulla kävimme kunniakäynnillä sankarivainajien muistomerkillä, jossa lauloimme virren: Siunaa ja varjele meitä Korkein kädelläs. Sen jälkeen tutustuimme vuosina 1948-50 rakennettuun Sallan kirkkoon.
Käläviän Färijärit olivat pystyttäneet näyttelyn Sallan Osuuspankin tiloihin. Siihen pirteät matkalaiset kävivät tutustumassa. Paluumatkalla kävimme Kuusamon Suurpetokeskuksessa ja tutustuimme myös Paltaniemen kuvakirkkoon. Oppaan mukaan kuvakirkon kellotapulin on piirtänyt kälviäläinen Jaakko Suonperä.
Majoituimme retkellä kauniin Sallatunturin kupeessa sijaitsevaan kylpylähotelliin, jonne saimme vieraiksemme Miettisen Anteron johdolla useita sallalaisia muistelemaan evakkoaikoja. Hillojakin saimme ostaa tuliaisiksi.
Parhaat kiitokset sallalaisille vieraanvaraisuudesta. Lämpimät kiitokset mukavasta matkasta myös Kälviän Eläkeliitolle ja kanssamatkustajille.
Matkalla mukana
Tapani Hankaniemi