blogi
ALUEVALTUUSTON KOKOUS 7.3.2022 Soiten auditorio
Arvoisat aluevaltuutetut, hyvät viranhaltijat ja kuulijat
Tervetuloa historialliseen kokoukseen.
Meillä keskipohjalaisilla on hyvät lähtökohdat aloittaa uuden hyvinvointialueen taival. Meillä on ollut valmiina Soite. Alkuvuosi on sen hallintoa ja toimintaedellytyksiä puolueitten ja viranhaltijoitten yhteistyönä hiottu iskukuntoon.
Uudistus on historiallisen suuri. Sote- ja pelastuspalvelut siirtyvät vuoden 2023 alusta kunnilta valtion rahoitukseen. Se merkitsee sitä, että taloudelliset eväät palvelujen tuottamiseen voivat muodostua haasteellisiksi.
Haasteista suurin on keskussairaalamme turvaaminen päivystävänä sairaalana. Sen toiminnan varmistamiseksi talouden ja toiminnan kannalta tarvitaan riittävä potilas- ja asiakasmäärä. Oma tasokas lähellä oleva keskussairaala on maakuntamme ihmisille suunnattoman iso asia.
Etelässä oleville ruotsinkielisille asiakkaille nyt aloittava Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue lähettää ystävälliset yhteistyön terveiset. Haluamme jatkaa sujuvaa yhteistyötämme. Språket är inget problem. Man kan prata ock få vård på svenska från Soite.
Samoin pohjoisen suuntaan tarjoamme tasokasta lähellä olevaa palvelua. Näistä tärkeistä yli maakuntarajojen menevistä yhteistyön muodoista neuvotellaan hyvinvointialueiden kesken.
Vahva hyvin johdettu sairaala on myös kiinnostava työympäristö. Lääkäreistä ja muista hoitoalan osaajista on kova kilpailu. Talon pitää olla vetovoimaisessa kunnossa. Soiten valtuuston hyväksymään kestävä Soite- ohjelmaan sisältyy paljon tärkeitä tavoitteita.
Toimipisteiden palvelut määräytyvät palvelutarpeiden mukaan. Nykyisen valtuuston asialistalla ei ole toimipisteiden lakkauttamisia.
Perusterveydenhuolto sairaaloineen on tärkeä kehittämisen kohde. Tehokkaasti ja ammattiosaajia kuunnellen hoidettu perusterveyden hoito säästää merkittävästi erikoisairaanhoidon menoja. Tavoitteeksi ei tällä rintamalla riitä kaiken pitäminen ennallaan. Tavoitevihossa pitää olla maininta myös kehittämisestä.
Henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen on myös haasteista suurimpia. Sijaisten saanti on vaikeutunut ja riittävän hoitohenkilökunnan turvaaminen on iso huolenaihe. Sen eteen tulee tehdä töitä jokaisella hallinnon tasolla.
Kotiin tuotavia liikkuvia palveluja on kehitetty ja kehitetään koko ajan. Voidaan perustellusti sanoa, että hädän hetkellä apu ei ole koskaan ollut näin lähellä. Nykyaikainen, hyvin varustettu ambulanssi on kuin pienoissairaala. Sen apu on puhelinsoiton päässä.
Ikäihmisten palvelut tulevat olemaan myös toiminnan keskiössä. Kotona asuminen erilaisin tukitoimin niin pitkään kuin mahdollista tulee olla jatkossakin tärkeä lähtökohta. Mutta myös ympärivuorokautisia hoitopaikkoja tarvitaan tulevaisuudessa vanhuusväestön lisääntyessä.
Meidän tulee tiedostaa jatkossa se, että isoimmat investoinnit ja toiminnalliset peliliikkeet tulee yhteensovittaa YTA-alueen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että yläjohdossa pitää olla verkostot hallitsevia, neuvottelutaitoisia ja myyntihenkisiä osaajia.
Päätän puheeni hartaseen toiveeseen, että rauhan kellot alkaisivat soida Ukrainassa.
JOUKON SYNTYMÄPÄIVÄT
Hyvä syntymäpäiväsankari, joukosta parhain, Joukon sukulaiset, hyvä juhlaväki
Meillä jokaisella on aamuisin kaksi vaihtoehtoa: Voimme päättää olla joko hyvällä tai huonolla tuulella.
Minulla on selkeä käsitys, että Jouko on useimmiten aamuisin päättänyt olla hyvällä tuulella. Muuten ei pysy noin vireänä.
Kun pohtii pitkän iän salaisuutta, niin siihen eivät pelkästään suotuisat geenit riitä. Elämässä pitää olla kiinni eli sen pitää olla sopivalla tavalla laiffia.
Jouko olet ollut monessa mukana. Urheilu on ollut yksi elämäsi aikainen harrastus. Sain selville, että olet kilpaillut mäenlaskijana, yhdistetyssä ja hiihtänyt maakuntaviestissä Kaustisen joukkueessa,
Sinä olet kartta kädessä etsinyt rasteja ja olet todistettavasti Poutun veljesten kanssa uinut kilpaa Kannuksessa, Olet yleisurheilun pitäjäottelussa heittänyt moukaria sekä toiminut mäkitornissa virallisena tuomarina antaen tyylipisteitä hyppääjille. Tämä on kunnioitettavan pitkä lista.
Pieni maatila ei silloinkaan antanut riittävää toimeentuloa isolle perhekunnalle. Lähdit monena syksynä Ruotsiin. Olit siellä metsurina, rengasfirmassa Trelleborgissa ja valssarina metallifirmassa. Se oli aikaa jolloin Suomeen tuotiin Ruotsista kuuluisia sahan blareja Orsiaa ja Sandvikeniä. Mieleen on jäänyt mainos ORSIA katkoo puita kuin korsia.
Sinä pääsit kuitenkin ruotsalaismetsissä puun kaatoon luultavasti kuululla Homelite moottorisahalla. Sieltä Ruotsin savotoilta kerkesit kavereittesi kanssa käymään Holmenkollenin kisoissa. Se oli urheilumiehelle varmasti iso elämys. Keväällä sitten palasit Kaustiselle kotitilan töihin.
Olet Jouko kiertänyt muutakin kuin tahkoa. Sinut on todistettavasti nähty risteilevän upouudella Georg Otsilla Tallinnaan ja muutama on nähnyt sinun nousevan Keihäsmatkojen Espanjan lennolle. Myös olet ollut linja-automatkalla silloisessa Leningradissa. Paljoon olet ehtinyt.
Hevoset ovat oma lukunsa elämässäsi. Parhaimmillaan on ollut Joukon tallissa neljäkin suomenhevos tammaa. Jos jolla kulla tulee epätietoisuutta hevosten sukutaulusta, niin silloin on parasta kääntyä Joukon puoleen. Hevosurheilun luet tarkasti ja 75-ravit katsot varmasti joka lauantai.
Sinulla on hyvä muisti. Olet lukenut paljon erityisesti rintama ja sotahistoriaa. Tunnet suomalaisten sotaretket ja tiedät niiden johtajat ja tapahtumien kulun. Myös yhteiskunnalliset ajankohtaiset asiat ovat tarkassa seurannassasi.
Näistä sinun laajoista sotahistorian tiedoista pääsin minäkin osalliseksi Laatokka-Ääninen risteilyllä. Kerroit monta muistiin jäänyttä tapahtumaa ja tarinaa kun seilasimme monista lauluistakin tutuilla vesillä ja suomalaisille muistorikkailla paikoilla.
Tältä risteilyltä tulee mieleen mukava ja mielenkiintoinen muisto. Kellon lähestyessä iltayhdeksää reissun nuoret miehet Reijo, Reima ja Raimo suuntasivat yöpuulle, Kun taas Jouko ja minä suuntasimme laivan salonkiin tanssimaan.
Kun on ollut näin monessa mukana ja kiinnostuneena edelleenkin seuraa maailman menoa, niin ei ehdi vanheta.
Vielä lopuksi yksi merkittävä tekijä Joukon pitkässä iässä on. Häntä eivät ole avioliiton kahleet häirinneet vaikka miellyttävää naisseuraa on kyllä ollut. Jouko on saanut nauttia poikamiehen vapaudesta.
Hyvää syntymäpäivää Jouko!
HAASTEITA TULEVALLA HYVINVOINTIALUEELLA
Julkaistu Keskipohjanmaassa ja Kokkola-lehdessä.
Keskipohjalaisilla on hyvät lähtökohdat aloittaa uuden hyvinvointialueen taival. Meillä on valmiina Soite, jolla jo lähtökohtaisesti voitaisiin lähteä matkaan. Parasta aikaa hallintoa ja sen toimintaedellytyksiä vielä hiotaan iskukuntoon.
Uudistus on historiallisen suuri. Sote – ja pelastuspalvelut siirtyvät vuoden 2023 alusta kunnilta valtion rahoitukseen. Se merkitsee sitä, että taloudelliset eväät palvelujen tuottamiseen voivat muodostua haasteellisiksi.
Keskipohjalaisten kannalta haasteista suurin on keskussairaalamme turvaaminen päivystävänä sairaalana. Sen toiminnan varmistamiseksi talouden ja toiminnan kannalta tarvitaan riittävä potilas-ja asiakasmäärä. Oma tasokas lähellä oleva keskussairaala ja sen toiminnan turvaaminen on maakuntamme ihmisille suunnattoman iso asia.
Vahva hyvin johdettu sairaala on myös kiinnostava työympäristönä. Lääkäreistä ja muista hoitoalan osaajista on kova kilpailu. Talon pitää olla vetovoimaisessa kunnossa.
Valtuuston hyväksymään kestävä Soite -ohjelmaan sisältyy paljon tärkeitä tavoitteita.
Toimipisteiden palvelut määräytyvät palvelutarpeen mukaan. Nykyisen valtuuston asialistalla ei ole toimipisteiden lakkauttamisia.
Perusterveydenhuoltoon ja sen kehittämiseen pitää suhtautua myötämielisesti. Tehokkaasti ja ammattiosaajia kuunnellen hoidettu perusterveydenhoito säästää merkittävästi sairaalamenoja.
Henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen on myös haasteista suurimpia. Sijaisten saanti on vaikeutunut ja riittävän hoitohenkilökunnan turvaaminen on iso huolenaihe. Sen eteen tulee tehdä töitä jokaisella hallinnon tasolla.
Kotiin tuotavia ja liikkuvia palveluja on kehitetty ja kehitetään koko ajan. Voidaan myös sanoa, että apu ei ole hädän hetkellä ollut koskaan näin lähellä. Nykyaikainen, hyvin varustettu ambulanssi on kuin pienoissairaala. Se on puhelinsoiton päässä.
Ikäihmisten palveluissa on myös haasteita. Kotona asuminen erilaisin tukitoimin niin pitkään kuin mahdollista tulee olla jatkossakin tärkeä lähtökohta. Mutta myös ympärivuorokautisia hoitopaikkoja tarvitaan tulevaisuudessa vanhuusväestön lisääntyessä.
Tapani Hankaniemi
Soiten valtuuston puheenjohtaja
aluevaaliehdokas
numero 185
MAUNON MUISTOLLE
Kälviän seurakuntakoti 20.11.2021
Näin elämäni kaari
jo painuu ehtooseen.
Jäi löytämättä saari,
siis niemeen tuvan teen.
Vaan sitten, ehtoon suussa
kun sauna savuaa,
piiskuttaa lintu puussa
ja laine nukahtaa.
Mä työnnän airot veteen
ja soudan verkalleen
Näissä Jaakko Haavion runon herkissä säkeissä näen Maunon Pirskerissa istumassa
rakkaan kesämökkinsä terassilla tyytyväisenä, elämästä kiitollisena katsomassa merelle päin.
Olimme Maunon kanssa pitkän matkan tuttuja, saman kylän poikia. Viimeiset vuodet hyviä ystäviä. Kävin kävelylenkeilläni eräänkin kerran soittamassa Maunon ovikelloa ja Mauno avasi oven.
Meillä oli paljon muisteltavaa. Maunolla oli hyvä muisti ihan loppuun asti ja hän oli verraton kertoja suorastaan sanan mestari. Hyvällä tuulella ja kevein askelin jatkoin aina ystäväni luota lenkkiäni. Mauno loi jutuillaan kuulijoilleen hyvää mieltä. Hänen asialistalleen eivät kuuluneet pahat puheet.
Istuimme Maunon kanssa kotikunnan kunnanhallituksessa ja monissa muissakin yhteiskunnan palavereissa. Vaikka edustimmekin eri poliittista taustaryhmää, niin se ei yhteistyötämme häirinnyt. Meille kummallekin olivat kotiseudun asiat tärkeitä. Maunolle olivat erityisesti yrittäjien asiat sydämen asioita ja arvostin sitä.
Mauno oli toiminnan mies. Hänellä oli liikemiehen vaistoa ja sinnikkyyttä. Hän johti ja kehitti appivanhempiensa Lennartin ja Airin perustamaa kuljetusyritys Asplund Oy:tä menestyksellä. Tiet olivat Maunon elämässä kohtalon viivoja, reittejä. Hän ajoi autoillaan niitä pitkin satoja tuhansia kilometrejä. Lisäksi hän hoiti vapaa aikanaan monien Kälviän teiden isännöinnit kirjanpitoineen kaikkineen.
Mauno muisteli monesti lämpimään sävyyn lapsuuttaan ja vanhempiaan. Vaikka elämä oli vaatimatonta, oli se kuitenkin turvallista. Mauno kertoi herkistyen isänsä halunneen perheen lisääntyessä ostaa lisää maata mutta ei siinä onnistunut. Suuremman tarjouksen tehnyt sai kaivatun lisämaan.
Mieluisena muistona meille Irman kanssa jäi Maunon tämän syksyn palvilihatuonti käynti. Kahvittelimme ja vaimoni esitteli Kälviän kirkkokuoron historiasta kertovaa kirjaa. Mäkelän sukuhan on musikaalista ja kirjasta löytyi Maunolle monta tuttua laulajaa. Hän tunnisti kirjan kuvista setänsä ja isä Paulinkin. Kuorolaulu ja Lions-työ olivat Maunolle elämänaikaisia rakkaita harrastuksia.
Perhe oli Maunolle kaikki kaikessa. Edeltä poisnukkunut Marianne vaimo oli muistoissa läheisesti mukana. Mökin pihakiveen laitettu muistolaatta kertoo syvästä kaipauksesta. Lämpimästi isä ja pappa Mauno puhui teistä lapsista ja lastenlapsista. Vielä viimeisenä viikonloppunaan hän kävi Sonjan luona Mynämäellä.
Enää ei avaa Mauno oveaan lenkkeilijälle. Se tuntuu oudolta mutta mukavat muistot tutun talon kohdalla Kleemolantiellä eivät unohdu.
Hyvää matkaa ystäväni Mauno.
ITSENÄISYYDEN JUHLAKONSETTI KÄLVIÄN KIRKOSSA 5.12.2021
Arvoisat kuulijat täällä kirkossa ja etäyhteyksien päässä.
Minulla on arvokas tehtävä tuoda Kokkolan kaupungin tervehdys tähän
Käläviän Kapellin itsenäisyyden juhlakonserttiin.
Kansalliset juhlapäivät, jotka saavat ihmiset rauhoittumaan kaiken kiireen keskellä, ovat todella arvokkaita. Joulukuun kuudes on tällainen päivä. Se pysäyttää meidät suomalaiset vuodesta toiseen.
Huomenna itsenäisen Suomen kunniaksi siniristiliput liehuvat saloissa, kunniavartiot ovat sankarihaudoilla ja palavat kynttilät liekehtivät hautapaadeilla. Ne kertovat meidän kiitollisuuden velastamme ja kunnioituksestamme isänmaan puolesta henkensä antaneille maanpuolustajille.
Tämän vuoden itsenäisyyspäivän juhlintaa varjostaa koronapandemia, jota hyvistä yrityksistä huolimatta ei ole saatu lannistettua. Suurta juhlapäivää vietetään siitä syystä suurelta osin kodeissa ja pienissä ryhmissä. Itsenäisyyspäivän kynttilät syttyvät huomeniltana kotiemme ikkunoilla luoden lämpöä ja uskoa tuleviin vuosiin.
Kulttuurilla on ollut koko itsenäisyytemme ajan suuri merkitys. Se on vahvistanut suomalaisuutta sekä hyvinä että vaikeina aikoina. Kaunis musiikki, ajatuksia herättävä runo, hyvä kirja tai mielenkiintoinen maalaus voi pelastaa harmaankin päivän.
Tämän päivän Suomi tarjoaa kansalaisilleen paljon kestävää ja arvokasta. Sodan jälkeisestä köyhyydestä on kuljettu pitkä matka nykyvaurauteen. Silti monet jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle ja monet kärsivät yksinäisyydestä.
Maailmalla on tänä päivänä paljon hätää ja levottomuutta. Aseitten tilalle toivoisi enemmän diplomatiaa. Harras toive on, että rauhan kellot soisivat kaikille kaikkialla.
Näin itsenäisyyspäivänä ja joulun lähestyessä koti, kotiseutu ja isänmaa sekä läheiset tulevat entistä tärkeämmiksi ja rakkaimmiksi.
Käläviän Kapelli johtajanaan Markku Hekkala johdattaa meidät tänä iltana suomalaisten säveltäjämestareiden helmien pariin.
Hyvät kuulijat!
Olette lämpimästi tervetulleita Kälviän kirkkoon tähän Kokkolan kaupungin ja Kälviän seurakunnan yhteistyönä järjestettyyn Valkojoutsen – Suomi 104 vuotta juhlakonserttiin.
Tapani Hankaniemi
SOITEN VALTUUSTOKAUDEN AVAUS

VALTUUSTOKAUDEN AVAUS 2021 KOKKOLASSA

ANGELA MERKEL
