Lauri Kontro kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuudessa: ”Jos kukaan ei olisi ottanut riskiä, me asuisimme vielä maakuopissa.”
Kun yrittäjä epäonnistuu, seurauksena on konkurssi. Yrittäjältä menee yleensä kaikki. Usein koko omaisuus on savupiippua myöten firman velkojen vakuutena.
Konkurssin tehnyt yrittäjä on vapaata riistaa. Kimpussa ovat verottaja, ulosottomies, pankki ja kylänmiehet. Kun luottotiedot ovat punaisella, yrittäjä ei pysty avaamaan edes kännykkäliittymää tai vuokraamaan asuntoa. Tuskin saa edes pankkitiliä. Mitäs sillä tekisikään, jos ei ole rahaa.
Takavuosina konkurssin tehneet yrittäjän asema oli lähes toivoton. Velat kasvoivat korkoa eivätkä vanhenneet koskaan. Lisäksi taakkana oli moraalinen häpeä. Tässä yhteiskunnassa kun ei saa epäonnistua.
Suomalaiseen luterilaiseen kulttuuriin kuuluu vaatimus, että velat on aina maksettava takaisin. Joskus tämä vaatimus on kohtuuton. Tuhansittain on tapauksia, jossa perheen alta on myyty asunto pilkkahintaan vain, jotta pankki saisi viimeisenkin pennin.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että velkavankeuden ehdot ovat parantuneet. Kun velkajärjestelylaki tuli, se poisti pahimmat loukot. Velkavankeudellekin tulee nyt jossakin vaiheessa piste.
Silti laki on ankara. Ministeri Jyrki Häkämies on oikeassa siinä, että epäonnistuneelle yrittäjälle pitää antaa mahdollisuus uuteen alkuun. Jos kaikki meni eikä piisannutkaan, kaksi vuotta velkavankeutta sen päälle riittää.
Laman aikana Suomi menetti tuhansittain päteviä ja osaavia yrittäjiä, jotka joutuivat konkurssiin usein ilman omaa syytään. Paitsi yksityistaloudellinen, myös kansantaloudellinen tappio oli huikea. Kreikan tukipaketit kalpenevat sen menetyksen edessä.
Yrittämiseen kuuluu riski. Jos kukaan ei olisi ottanut riskiä, me asuisimme vielä maakuopissa ja hätistelisimme kepeillä susia nuotiolta.
Kun yhteiskunta vaatii riskin ottamista on sallittava myös epäonnistuminen. Jokainen onnistuja on joskus epäonnistunut.
Eräällä teollisuuspohatalla oli aina vakiokysymys, kun hänelle esiteltiin uusi johtajaehdokas. ”Onkos tämä johtaja koskaan haukannut paskaa”, pohatta uteli.
Jos oli, mies sai töitä. Epäonnistuminen oli suositus.
Näin kirjoitti Lauri Kontro. Ja jälleen asiaa.