Keskusta on kansanliike, jossa jäsenillä ja kannattajilla on aina ollut oikeus lausua vapaasti mielipiteensä. Näin kenttäväki on toiminutkin, se ei ole aina herroja kumarrellut eikä silitellyt. Myös puoluesihteerillä on oikeus sanoa käsityksensä asioista.
Tällä hetkellä keskustan kannatuslukemat ovat vakiintuneet historiansa korkeimmalle tasolle noin 22 prosenttiin. Se on hyvä saavutus ja pitkälle taitavien puheenjohtajien ansiota.
Sukselainen, Virolainen, Väyrynen, Aho, Jäätteenmäki ja Vanhanen ovat kaikki olleet taitavia ja aikaansa sopivia puheenjohtajia. Heidät kaikki on Keskustan kenttäväki tehtäväänsä valinnut, monesti hyvin jännittävienkin valintaprosessien kautta.
Puoluesihteerimme Jarmo Korhonen on saanut paljon palstatilaa lehdissä. Julkisuus on aina taattu, kun puoluesihteeri on eri mieltä puolueen puheenjohtajan kanssa. En usko tähän lööppiformaattiin. Minusta Korhosenkin pitäisi tukea paremmin näinä haastavina aikoina puheenjohtajaa ja ministeriryhmää. Ulkopuolelta tulee riittävästi painetta hallitustyöskentelyä kohtaan, kuten ryhmäpuheenjohtaja Timo Kalli jokin aika sitten aiheellisesti totesi.
Korhonen on antanut ymmärtää haastavansa puheenjohtaja Matti Vanhasen ensi kesän puoluekokouksessa. Se on täysin luvallista. Mutta täytyy muistaa tosiasiat. Keskustan täytyy olla myös ruuhka-Suomen äänestäjille yksi vaihtoehto, jos haluamme pitää kannatuksemme tällä tasolla ja kamppailla suurimman puolueen asemasta.
Kaikesta kritiikistä huolimatta pääministeri ja puolueemme puheenjohtaja Vanhanen on hoitanut tehtävänsä vastuuntuntoisesti ja ansaitsee Keskustan kenttäväen tuen.
Puoluesihteerin tehtävä on johtaa ensisijaisesti järjestöllistä toimintaa ja tämän jälkeen tukea puolueen istuvaa johtoa eikä antaa iskuja takavasemmalta kuten juuri nyt näyttää tilanne olevan.
Kaikesta huolimatta Korhosen valitsemassa linjassa on jotain sellaista josta
Mattikin voisi vähän ottaa oppia. Matti on kentällä aika näkymätön mies ja
ymmärrän toki hänen tavoitteensa siihen jotta asiat puhutaan hallituksen sisäisissä palavereissa kuntoon jolloin hallitus esiintyy aina yksituumaisena ulospäin. Matin olisi kuitenkin vähän terävöitettävä linjaansa eikä olla aina ”altavastaajana”.
Joka tapauksessa Matti on jatkokautensa ansainnut ja istuvaa pääministeriä ei pidä syrjäyttää.