Rahaministeri Jyrki Kataisen kaavailut antaa luvat kaikille kolmelle ydinvoimasta kiinnostuneelle yhtiölle on mielenkiintoinen.
Näin menetellen valtiovalta ei antaisi kilpailuetua kellekään. Lupien jälkeen yhtiöt joutuisivat itse päättämään miljardihankkeiden toteuttamisen. Tälläisen etenemistavan huono puoli olisi kenties se, että luvan saaneiden keskinäinen kilpailutilanne ajautuisi kyttäilyksi ja hankkeet menisivät vuosiksi jäihin. Mutta varmaa on sekin, että nyt pitää ratkaista tulevaisuuden energiakysymykset. Siinä ratkaisussa ydinvoima on kuitenkin todellinen vaihtoehto.
Ei Suomen energiatarvetta risuilla eikä tuulivoimalla ratkaista. Enkä usko, että minkään puolueen kannatus kohenee tienvarsille rahdatuista älyttömistä kantokasoista.
Kataisen avaus oli hieman omituinen kun ottaa huomioon jotta kokoomus on vahvasti rahapuolue. Idean toki ymmärtää jotta annetaan markkinoiden päättää montako voimalaa he rakentavat, mutta parempi tämä näin päin jotta hakemukset menevät Maurin pöydän kautta jossa tehdään asiallinen vertailu kaikkien kesken.
Tuulivoimaa monet hehkuttavat tai pitävät jotenkin kauniina, mutta kyllä kun niitä myllyjä aletaan useampia pystyttelemään niin YVA-prosessit menevät kinkkisiksi ja naapurisopu on koetuksella. Tuulivoima tarvitsee lisäksi teknisesti kaverikseen aina säätövoimaa joka pitää toteuttaa jollain tavalla, yleisin säätövoima on vesivoima tai kivihiili.
Kotimaista energiaa on metsät täynnä ja tulevaisuudessa kannoista saadaan energiaa hyvin. Tosin ei näistä tuotantomuodoista mihinkään isompaan jakoon ole, mutta kyllä näillä ratkaisuilla omakotitalon sähkön ja lämmön saa tuotettua tai isommalla ratkaisulla pienen kylän. Kaukana kuitenkin ollaan siitä jotta Bolidenin elektrolyysiprosessi laitettaisiin kantovoiman perään.
Ydinvoimala saanee luvan ja toivon mukaan vanhat yhtiöt jäävät nuolemaan näppejää ja lupa annetaan Fennovoimalle. Alueellisesti parempaa piristysruisketta ei voi toivoa, mutta TVO ja Fortum saattanevat vielä jollain tavalla näyttää fennovoimalle kaapin paikan. Tosin metsäyhtiöistä Stora Enso tarvitsee taas kohtapuolin vähemmän sähköä ja oletettavaa on jotta UPM ei sitä myöskään käytä joten nähtäväksi jää TVO:n investointihalukkuus.