Eilinen sunnuntai meni melko tarkkaan sisätiloissa TV:n ääressä urheilua seuratessa. Meneillään olevista Berliinin MM-kisoista tarkimmin tulee seurattua suomalaisten edesottamuksia. Mitään erityisesti maininnan arvoista siltä rintamalta ei ole vielä tullut.
Viikonloppuna alkoi Enlannin valioliiga, joka voitti meikäläisen asteikolla päähuomion. Erityisesti eilisiltainen White Hart Lanella pelattu etukäteenkin mielenkiintoinen avausottelu Tottenham-Liverpool tuli katsottua tarkkaan.
Pitkästä aikaa Tottenham aloitti sarjakautensa voitollisesti. Kun vastassa oli sarjan ehdottomaan eliittiin kuuluva Liverpool, niin voitto maistui tosi hyvältä. Tottenham ansaitsi voittonsa. Se hallitsi pitkät tovit suvereenisti kenttätapahtumia. Maalitilanteita syntyi ja paremmalla onnella maaliero olisi voinut olla suurempikin.
Tottenham pelasi seuraavalla kokoonpanolla: maalissa Gomes, puolustuksessa Corluka, Bassong, King ja Assou-Ekotto. Keskikenttällä häärivät taidokkaasti ja menestyksellä Modric, Huddlestone, Lennon ja Palacios. Kärjessä Defoe ja Keane. Joukkue tuntui motivoituneelta ja jokainen osa-alue toimi tehokkaasti. Kun Tottenhamilla vielä on vaihtopenkilläkin laadukasta pelaajakaartia, niin voi perustellusti odottaa hyvää kautta.
Avauskierros jo osoitti, että pisteet ovat lujassa eikä etukäteen helppoja pisteitä ole tarjolla. Sen tulevat kärkijoukkueetkin sarjan edetessä huomaamaan.