
LÄMMIN MUISTO

Koronakevät oli hallitukselle koetinkivi, jonka yli mentiin.
Viidestä hyvin erilaisesta puolueesta koostuvan hallituksen toimintakyky olisi voinut lamaantua, mutta niin ei käynyt.
Kevät osoitti, että suomalaisten kannalta parhaita päätöksiä voidaan tehdä monenkirjavalla kokoonpanolla.
Päätöksentekokyky näkyy tyytyväisyytenä hallitukseen. Helsingin Sanomien hiljattain julkaisemassa kyselyssä 71 prosenttia suomalaisista katsoi hallituksen onnistuneen tehtävässään hyvin. Tyytyväisyys on ennätyksellisen korkeaa.
KESKUSTAN kannattajista tyytyväisiä hallitukseen oli 81 prosenttia.
Keskustalla on kaikki eväät menestyä hallitusyhteistyön myötä, mutta se vaatii määrätietoista luottamuksen vahvistamista. Keskusta kärsii nyt luottamuspulasta. Puolueen kannatus on historiallisen alhainen.
Keskustalle tärkeät asiat, kuten hajautettu yhteiskunta, kannattava maatalous, kannustava yrittäjyys, uusiutuvien luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen sekä perheen ja työn parempi yhdistäminen ovat aiheita joille jotkut vielä eilen naureskelivat. Eivät naureskele enää.
KORONAN jälkeinen Suomi suorastaan huutaa keskustalaisia lempiteemoja, mutta jaksammeko vastata huutoon uskottavasti?
Meidän pitää tarjota suomalaisille kestävistä teemoista kumpuavaa uutta ja rakentavaa suuntaa rohkealla otteella. Keskusta on parhaimmillaan uudistusliike.
Keskustan on turhaa odottaa luottamuksen palautumista, jos pyrimme tavoitteisiimme vanhoja voittoja muistelemalla.
Kuka meihin luottaa, jos lähtökohtamme kaikkeen olisi vain ei, ei ja ei. Ei-puolueet eivät menesty, mutta uudistajiin luotetaan.
Riittääkö meillä kanttia tarttua eteen avautuviin tilaisuuksiin esimerkiksi EU:n alueille ja eri aloille suunnattavan rahoituksen myötä, vaikka se tarkoittaisi muutosta nykyiseen?
KESKUSTAN on pikaisesti ratkaistava, mitä me haluamme olla. Säilyttäjiä vai uudistajia. Muut eivät jää odottamaan, se on varma.
Syksyn budjettiriiheen ladataan enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Jotkut epäilevät, että hallitus ei kestä. Keskustan onneksi epäilijät ovat pääasiassa muita kuin keskustalaisia.
Uskon vahvasti, että kevään kokemusten myötä kaikilla hallituspuolueilla riittää sitkoa määrätietoisiin päätöksiin.
Työllisyyttä vahvistavat toimet, elinvoimaa vahvistava aluepolitiikka sekä ilmastoystävällisempää Suomea ja hajautettua yhteiskuntaa vauhdittavat investoinnit edellyttävät kaikilta ratkaisuhalukkuutta.
HALLITUKSEN kestokyky edellyttää rehellisyyttä itseltä ja muilta.
On päivän selvää, että tulevien vuosien aikana jokainen puolue tulee saamaan haluamaansa ja nielemään inhoamaansa. Yhdelläkään puolueella ei ole varaa kaksilla rattailla istumiseen, jos mielii kantaa vastuuta uskottavasti.
Hallituksen ja tulevien hallitusten työssä on kyse myös odotusten hallinnasta. Liialliset lupaukset tai päämäärätön vikurointi ja niihin tarrautuminen ovat myrkkyä ajassa, jota leimaa jatkuva epävarmuus.
Poliittinen kriisi olisi pahinta, mitä Suomen osaksi voisi nyt koitua. Kriisin aiheuttajan olisi vaikeaa markkinoida itseään vastuunkantajana, saati uudistajana.
En ymmärrä Kokkolan kaupungin suhtautumista Kokkotyö-säätiöön. Jo aiemmin kaupunki teki kielteisiä päätöksiä muutamaan sen projektiin. Nyt sitten oli kysymys 150.000 e avustuksesta. No se on tietysti iso summa mutta se olisi mennyt hyvään tarkoitukseen.
Kokkotyö-säätiö tekee arvokasta työtä juuri sellaisten ihmisten parissa, jotka ovat jo osittain pudonneet tai ovat putoamassa yhteiskunnan rattailta. Ei kaupungilla ole korvaavaa divisioonaa tällaiseen työhön.
Kaupungin säästöistä tässä ei voi olla kysymys. Näillä kielteisillä päätöksillä loppulasku kaupungille sakkomaksuineen on suurempi kuin nyt lyhytnäköisesti tehty kielteinen ratkaisu. Lisäksi tämä päätös on inhimillisesti tarkasteltuna kova.
Mielestäni Kokkotyö-säätiössä tehdään kaupungin taloudenkin kannalta hyvää työtä. Sitä työtä pitäisi kannustaa eikä taklata.
Katsoin menneenä viikonloppuna kaksi suomalaisohjaajan elokuvaa,
OMA MAA ja MIEKKAILIJA.
OMA MAA, vuodelta 2018, ohjaus Markku Pölönen,
käsikirjoitus Pölönen ja Antti Heikkinen
Arvostelu: käsikirjoitus ja ohjaus pettymyksiä.
Ei syntynyt uskottavaa tarinaa
Näyttelijät tekivät parhaansa mutta eivät pystyneet
pelastamaan huteraa käsikirjoitusta ja ohjausta.
Kantavinta ja uskottavinta oli Liinu-hevosen rooli.
Maisemat olivat kauniita ja musiikki hyvää.
Pisteitä annan kaksi.
MIEKKAILIJA vuodelta 2015, ohjaus Klaus Härö, käsikirjoitus Anna Heinämaa.
Elokuva kertoo miekkailuopettaja Endel Nelisin elämästä.
Arvostelu: käsikirjoitus ja ohjaus erinomaista. Elokuvan tarina eteni
uskottavasti ja kantavasti. Tykkäsin.
Pisteitä annan viisi.
Oudon äärellä ollaan. Jos Suomessa olisi hoidettu korana-pandemiaa Ruotsin malliin,
niin hallitus olisi takuu varmasti kaatunut. Toimintatavoissa on selkeä ero.
Meillä on menty terveys edellä ja naapurissa Ruotsissa kruunut edellä.
Ruotsia on pidetty demokratian mallimaana. Nyt maata ravistelevassa kriisissä
valta on luovutettu maan kansanterveystyön pääjohtajalle Johan Carlsonille.
Maan hallitus katsoo sivusta ja siunailee.
On outoa, on.
Minulta on aina silloin tällöin kysytty, että minkä takia olet keskustan riveissä. Tähän on ollut helppo vastata. Minä kunnioitan puoluetta, joka on valmis ottamaan vastuun ja hoitamaan ihmisten asioita vaikeinakin aikoina.
Nykyistä hallitusta muodostettaessa tämä perusperiaate tuli taas näkyvästi esille. Keskustalaiset eivät halunneet jäädä oppositioon arvostelemaan vaan halusivat laittaa tietonsa ja taitonsa isänmaan käyttöön.
Näin keskipohjalaisena on mukava todeta, että vastuunkannon yhtenä tärkeimpänä esimerkkinä nykyisessä hallituksessa on elinkeinoministeri Mika Lintilä. Hänen juurensa ovat täältä keskipohjalaisesta maaperästä ja hän tuo vakautta koko hallituksen toimintaan.
Malttakaa keskustaväki mielenne. Ei johdossa olokaan ole ongelmatonta.
Muistellaan Sipilän hallituksen alkua. Se oli liki yhtä voittokulkua.
Mutta kummasti niitä pilviä alkoi kertyä. Persuille on alkanut alamäki
eikä kokoomuskaan ole lihonut oppositiossa. Demarit ovat nyt piikkipaikalla
mutta katsotaan miten Rinne-Marin akseli toimii. Vai toimiiko se?
Kitkaa näyttää olevan. Maltti on valttia. Ei politiikka ole pikajuoksua.
Kälviän seurakuntien, Kokkolanseudun opiston ja Kokkolan kaupungin
puolesta toivotan teidät tervetulleiksi Kälviän kirkkoon Kuorot Kohtaa- tapahtumaan.
Tänä vuonna vietetään Kokkolan 400 vuotisjuhlaa. Juhlavuosi näkyy ja kuuluu monin eri tavoin. Tämäkin konsertti on osa juhlavuoden tapahtumaketjua kuten myös parasta aikaa menossa oleva Kohtalona Käläviä -viikko.
Tänä iltana saamme nauttia yhdeksän kuoron ja lauluryhmän esityksistä.
Illan konsertissa esiintyvät: Kokkolan Naislaulajat, Lauluveikkojen Seniorikuoro, Kälviän Mieslaulajat,
Kälviän Viihdekuoro, Lauluyhtye Koriat, Kälviän Kirkkokuoro, Hopeahapset, Menora ja Lauluryhmä Slame.
Sydämellinen kiitos jo tässä vaiheessa kaikille esiintyjille.
Illan konserttiohjelmisto koostuu hengellisistä sävelmistä ja kansanmusiikista.
Konserttiin on vapaa pääsy. Konsertin kolehti ohjataan yhteisvastuukeräykselle.
Yhteisvastuu 2020 tekee ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä tukemalla vanhemmuuta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.
Tilaisuus jatkuu käsiohjelman mukaisena.
Olette lämpimästi tervetulleita konserttiin!