että Kokkola on itsenäinen ja tekee itse päätöksensä. Ei voi jatkua niin, että toistuvasti tulee joku maakunnallinen toimija, joka kertoo miten Kokkolan pitäisi menetellä. Kokkolan kaupunginvaltuuston päätöksiä pitää kunnioittaa.
Valtioneuvosto eilisessä istunnossaan käytännössä ratkaisi maakunnan eheyttä pitkään repineen suuntaumiskiistan. Kokkola tulee kaksikielisenä kuntana suuntautumaan etelään. Varmimmaksi vakuudeksi tasavallan presidentti Halonen kirjautti pöytäkirjaan lausuman, joka tukee etelän suuntaa.
Nyt olisi viisasta löysätä kaasunkäyttöä ja ryhtyä kursimaan ja paikkaamaan syntyneitä railoja. Keski-Pohjanmaan liiton luottamusjohtoon pitäisi saada laajakatseisia henkilöitä. Sellaisia, jotka pystyvät rakentamaan yhteistyön siltoja joka suuntaan. Maakuntamme menestymisen edellytyksenä ovat hyvät verkostot ja kitkaton yhteistyö niin maakunnan sisällä kuin muihin maakuntiin päin.
Kun suuntautumiskiistaa vielä jatketaan ensi vuonna, niin siihen keskusteluun kyllästyvät jo aidan seipäätkin. Pohjoinen vaihtoehto kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Näin uskon käyvän.
Nyt olisi viisaitten johtopäätösten aika. Niitä kaipaavat Kokkolan kaupunki ja koko Keski-Pohjanmaa.
Kyllä tosi on, että maakunnanhiihtoliiton olisi vastaisuudessa keskityttävä tarmokkaasti olennaiseen eli Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin jouhevaan läpivientiin maakuntakeskuksessa Kälviällä. Näin saadaan Tarmon juhlavuodelle loistava päätös ja Isänmaamme paras maakuntaviesti yhdistää kaikki vähemmistöryhmät, ja samalla koko Keski-Pohjanmaan maakunta pelastuu.
Todistettuhan on, että maakunnanhiihtoliiton johdosta puuttuu talouden ja henkisen kulttuurin paras asiantuntemus. Nyt olisi oiva tilaisuus todistaa ylivertaisuus ruumiinkulttuurin osalla.
Onkos Kokkolan kaupungilla tosissaan varaa hävittää ympäristökeskuksen työpaikat oliko niitä 57kpl. Ympäristölupa-asioissa ilmeisesti on hyvä kun kokkolalaiset ja keskipohjalaiset voivat asioida SyKen kanssa Vaasassa ja Seinäjoella. Oliko yllätys muuten jotta kuviossa Vaasa, Seinäjoki ja Kokkola kaksi ensinmainittua keskittävät toiminnot itselleen kun ne siellä jo valmiiksi ovat.