EI YLLÄTYSTÄ

Kokkolan kaupunginvaltuusto äänesti eilen illalla suuntaumisesta. Äänin 27-24 Kokkola haluaa suuntautua etelään. Se ei ollut enää uutinen. Puolueitten ja yksityisten valtuutettujen  mielipiteet olivat hyvin selvillä ennen äänestystä. Puolueista vain keskustalaiset ja perussuomalaiset olivat yksimielisiä pohjoiseen suuntautumisesta.

Tilanne ei ole Keski-Pohjanmaan liiton kannalta katsoen hyvä. Asetelma on skitsofreeninen. Maakuntapolitiikassa näköalattomuus ja härkäpäisyys on syrjäyttänyt luovuuden ja järkevän nykytilanteen arvionnin.

Mihin ovat hukkuneet vaatimukset omasta TE-keskuksesta ja tavoittelut muista  maakunnan itsenäisyyden tunnusmerkeistä? Nyt on itsepäisenä tavoitteena ajaa Keski-Pohjanmaan liitto torpparin asemaan. 

Keski-Pohjanmaan liiton kannattaisi poimia naftaliineista entisen Kälviän kunnan lausunto suuntautumisen vaihtoehdoista. Sillä tiellä olisi turvallisempaa mennä kohti uusia haasteita.