PUUMALAN TUOMO ASTUI ETURIVIIN

Me keskipohjalaiset keskustalaiset koimme riemunhetkiä viime viikonlopun puoluekokouksessa Joensuussa. Tuomo Puumala keräsi varapuheenjohtajien vaalissa toiseksi eniten kannatusta ja nousi kertaheitolla puolueväkemme tietoisuuteen. Se on keskipohjalaista historiaa. Äkkiä tehdyn tutkimuksen mukaan ainoastaan Viljami Kalliokoski ja Esko Aho ovat päässeet näin pitkälle puolueemme hierarkkiassa.

Monet puoluekokousedustajat näkivät tärkeänä, että puolueen johdossa on nuorten edustaja. Puolueen tulevaisuuden turvaaminen ja jatkuvuuden korostaminen kanavoituivat Tuomon kautta.

Tärkein menestystekijä oli kuitenkin Tuomo itse. Hän piti kokouksessa loistavan puheen. Siinä oli tunnetta, nuoruuden hehkua ja tulevaisuuden toivoa. Myös joukkuehengen tärkeys tuli ansiokkaasti esiin Tuomon puheessa. Tuomon esiintyminen meni suoraan kokousväen sydämiin.

Tuomo astui Joensuussa valtakunnallisen päätöksenteon keskiöön. Hän on tästä lähtien yksi varteen otettava vaihtoehto Vanhasen Matin työn jatkajaksi. Sitten kun se aika koittaa.

Reissun kohokohta oli Tuomon järjestämä lauantai-illan kiitostilaisuus meille keskipohjalaisille, jossa kuulimme vasta valitun varapuheenjohtajan tunnelmat. Tuomon kiitospuhe ja hänelle laulettu Keski-Pohjanmaan maakuntalaulu herkisti jokaisen paikalla olleen.

Me keskipohjalaiset onnittelemme Tuomoa lämpimästi ja toivotamme hänelle menestystä uudessa merkittävässä luottamustehtävässä.

Tuomo Puumala
Kuvassa Tuomo väkijoukon onniteltavana Joensuun puoluekokouksessa tulosten julkistamisen jälkeen.