”Suomi on monenlaisissa vertailuissa maailman kärjessä. Terveydenhuolto ei näihin menestyslajeihin kuitenkaan kuulu. Neuvoloita ja liuotushoitoja lukuun ottamatta systeemi on kovin keskinkertainen. Poliitikkojen laatikkoleikit eivät tilannetta paranna.
Terveydenhoito jakautuu kahtia. Köyhät jonottavat tuntikausia terveyskeskuksissa päästääkseen ylipalkattujen mutta huonosti motivoituneiden keikkalääkärien käsittelyyn. Rikkaat taas maksavat sikahintoja veroparatiiseihin voittonsa kärräävien lääkärikeskusten palveluista.
Yhteistä molemmille putkille on, että potilas ei valitse jatkohoitopaikkaansa, vaan menee sinne minne kaikkitietävä lääkäri hänet määrää.
Ehkä siis kannattaisi ottaa mallia muualta. WHO:n terveyspalvelujen rankingin kärjessä pyörivät muun muassa Ranska, Italia ja Espanja. Suomi on samaa sarjaa Marokon ja Chilen kanssa.
Myös Belgian terveydenhuoltoa kehutaan yleisesti. Omat kokemukseni ovat saman suuntaisia. Systeemi perustuu pakolliseen sairasvakuutukseen, joka maksetaan verojen yhteydessä. Vakuutus korvaa normaalisti 75 prosenttia kuluista. Lääkärit ja sairaalat ovat yksityisiä, mutta usein voittoa tuottamattomia. Terveyskeskuksia ei ole.
Lääkärit pitävät vastaanottoa kotonaan tai tulevat potilaan kotiin. Käynnin hinta on 20–50 euroa ja se maksetaan suoraan käteen. Vakuutus korvaa myöhemmin suurimman osan. Ajan saa yleensä heti ja sama lääkäri hoitaa koko sukua.”
Näin kirjoitti Niklas Holmberg Maaseudun Tulevaisuudessa.
Sietää kysyä, että mihin suomalaista terveydenhuoltoa viedään? Tekee mieli vastata, että hunningolle.