Eilisiltainen kaupunginhallitus palautti jälleen pitkään päätöspöydillä olleen Atomon korttelin kaavaehdotuksen. Kaupunginhallitus oli äänin 6-5 sitä mieltä, että kaava pitää uudelleen valmistella. Palautuksen pääasiallisin syy oli autopaikkojen määrä.
En ole tarkkaan selvillä tämän tapahtumasarjan historiasta mutta kummalta tuntuu että monen seulan läpi mennyttä asiaa ei voitu vieläkään viedä eteenpäin. Kerroksia on vähennetty ja kaavaa on sorvattu läpiviemisen suuntaan mutta valmista ei tule. Kaupunkikuvallisesti tämä palautettu ehdotus näyttää ainakin minun silmään kelvolliselta.
Kun tätä kaavaehdotusta aikansa riisutaan ja muutetaan niin onko vaara että tälle hankkeelle ei löydy toteuttajaa? Se olisi suuri vahinko. Nykyisellään kortteli ei ole kaupungin koristus vaan rumistus.Olen sitä mieltä, että Kokkolan ydinkeskustaan voi rakentaa kerrostaloja.
Hallituksessa puhuttiin kaavoittamisen tasapuolisuudesta ja linjakkuudesta. Kysyä sopii mitä linjakkuutta on siinä, että kaupunki ostaa kalliilla tonttimaata ja jättää sen sitten kaavoittamatta. Jos kaupungin omistama Linnusperän alue on niin arvokasta ja perinteikästä maatalousmaata ettei sitä voi uhrata rakentamiseen niin miksi sen sitten kaupunki osti?
Mutta tämä on kaikesta huolimatta demokratiaa.