HUOLI HUOMISEN TYÖPAIKOISTA

 

Pienet ja keskisuuret yritykset ovat jo pitkään vastanneet uusien työpaikkojen syntymisestä Suomeen. Viimeisten kymmenen vuoden aikana syntyneet 70 000 uutta työpaikkaa ovat syntyneet kaikki pk-yrityksiin. Samaan aikaan suuret yritykset ovat vähentäneet työntekijöitään.

Pk-yritysten merkitys työllistäjinä kasvaa tulevaisuudessa entisestään. Näin voi ainakin päätellä viime aikojen uutisista suurten yritysten yt-neuvotteluista.

Yrittäjät ovat vanhenemassa. Suomessa on noin 74 000 vähintään 55-vuotiasta yrittäjää.  Vain 23 prosentilla yrittäjistä on jatkaja tiedoissa.”Koko kansantalouden kannalta on tärkeää, että näiden yrittäjien työlle löytyy jatkajia.

Edellä oleva kirjoitus on lainaus Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoituksesta. Tähän MT:n tilannekatsaukseen ja huoleen on helppo yhtyä.

Maan hallitus on ollut tässä huolenpidossa ponneton. Huomisen työpaikkojen turvaamiseen ei ole panostettu. Se on suuri vahinko.

 

KYLTTI KYLÄKAUPAN TISKILLÄ

KÄTEISKAUPPAA

”Sinä haluta luotto. Minä ei anta. Sinä hapan.

Sinä yhä vain haluta luotto. Minä anta. Sinä ei maksa. Minä hapan.

Parempi sinä hapan.”


INNOLLA MUKAAN JOS PÄÄSEE

Kokkolassa talous on päässyt haasteelliseen tilanteeseen. Kriisikunnasta pitää ponnistaa terveemmille vesille,

Nuorten asiat homekouluineen vaativat ratkaisuja. Vanhusten palvelut ovat myös valahtaneet tasolle, jota pitää saada paranemaan. Omaishoidon kehtittäminen on yksi parannuskeino.

Edellä vain muutamia esimerkkejä siitä, mikä tulevia Kokkolan kunnallispäättäjiä odottaa.

Itse olen yhden valtuustokauden syrjässä olleena motivoitunut pureutumaan kaupungin asioihin, jos minut valitaan valtuutetuksi. Kolmen viikon kuluttua nähdään miten käy?