Päivittäistavarakauppa Suomessa on Euroopan keskittyneintä. Kaksi suurinta ketjua hallitsee noin 80 prosenttia markkinoista. Keskittyminen rajoittaa kilpailua ja tilanne on johtanut kyseenalaisiin käytäntöihin.
Tuottajat joutuvat esimerkiksi usein maksamaan kauppaketjuille markkinointirahaa, jonka ainut vastine on tuotteen pääsy kaupan valikoimaan. Tuottaja saatetaan myös velvoittaa lunastamaan myymättömäksi jääneet tuotteet. Kauppa ei ota pienintäkään riskiä. Se tarjoaa tavaran toimittajalle hyllytilaa. Tosin hyvää sellaista.
Ei ole ihme vaikka suuret kauppaketjut investoivat tulorahoituksella yhä suurempia hehtaarihalleja, joissa asiakkailla pitäisi olla polkupyörä tai potkulauta liikkuakseen.
Yksi nykyajan kaupanteon kummallisuus on myös julkisyhteisöjen ostoyhteenliittymät. Kilpailulainsäädäntö on ajanut julkisen sektorin seudullisiin jopa maakunnallisiin ostorenkaisiin. Näissä ostetaan määrää ja näin luullaan että hinta saadaan edulliseksi.
Mutta totuus on toisenlainen. Julkisen sektorin ostotoiminta ei ole kaupankäyntiä vaan kirjeenvaihtoa. Tinkiä ei saa eivätkä kirikierrokset ole luvallisia.
Väitänkin, että jos esimerkiksi Kokkolanseudun suuri julkisen sektorin ostorengas ulkoistaisi kaupankäynnin asiansa osaavalle ostajalle ja hän saisi täyden toimintavapauden, niin ostajalle voisi maksaa kaupungin parasta palkkaa ja vielä ostorenkaan osakkaille jäisi merkittävästi säästöä.