Muslimit

Tämä ei pyri olemaan mikään tutkimus. Kerron vain miten näin ja koin albanialaiset ja kosovolaiset. Valtaosa näiden kahden maan kansalaisista on albaaneja ja muslimeja.

Katukuva muodostui pitkälle nuorista ihmisistä. Nämä käyttäytyivät esimerkillisen kauniisti. He kättelivät tavatessaan ja poskisuudelmat osoittivat empaattista suhtautumista toiseen ihmiseen.

Nuorison pukeutuminen oli silmäänpistävän tyylikästä ja tilanteeseen sopivaa. Lystiä he pitivät ilman viinaa. Tupakointi sitä vastoin oli tavallista ja runsasta.

Minuun ulkomaalaiseen he suhtautuivat ystävällisesti ja kiinnostuen. Kielivaikeudet vain estivät syvällisemmän keskustelun.

Suomeen tultuani menin ABC:n vuorokaudet ympäriinsä auki olevaan huoltamobaariin, jossa oli runsaasti nuorisoa. Vertaileminen on tietysti vaikeata mutta uskallan sanoa, että nähdyn perusteella albaanien musliminuoret ovat vahvoilla.

Valitettavasti osa suomalaisista nuorista on jäämässä junasta. Turha on sikäläisiä musliminuoria vieroksua saatikka tuomita. Jos heitä tulee Suomeen, se voi tarkoittaa tason nousua.

Johtopäätökseni on; entistä vähemmän minulta liikenee ymmärrystä ulkomaalaisiin kohdistuville vihapuheille.

Halla-aholaisten ja Hakkaraisten Suomi ei ole minun Suomeni.