Olen samaa mieltä Kari Urpilaisen kanssa siitä, ettei Irlanninkaan kriisissä ongelmana ollut euro, vaan pankkien virheet, joita voidaan tehdä millä valuutalla tahansa.
Karin kirjoitus Irlannin tukipaketista sisälsi aikaisempaan kirjoitukseeni vastauksen. Demarit eivät ota vastuuta suomalaisista työpaikoista, yrittäjien asemasta eikä suomalaisesta kilpailukyvystä. Näistä asioista Karin pitkässä kirjoituksessa ei ollut sanaakaan. Hän totesi vain:” Hallitus syököön omia keitoksiaan.”
Pankkien taakse piiloutuminen on myös vastuutonta. Kyllä demareittenkin pitäisi tietää, että jos eurooppalainen rahajärjestelmä murtuu, niin se tällaisessa viennistä elävässä maassa kuten Suomi tekee tuhansia ja taas tuhansia uusia työttömiä.
Elämme kovassa kansainvälisessä kilpailuasetelmassa. Esimerkkinä Nokia, joka on vähentämässä Suomesta liki tuhat työpaikkaa. Ei Suomen hallitus voi jäädä tällaisessa tilanteessa tuleen makaamaan ja tutkiskelemaan vain kannatuskäyriään kuten sosiaalidemokraatit tekevät. Hallitus ”syököön omia keitoksiaan”, sanoo Kari, pitkäaikainen valtiopäivämies. Se on outo lausunto tilanteessa, jossa pahimmillaan massatyöttömyys vaanii suomalaisia.
Jokin aika sitten oli TV I:n lauantai-aamussa entinen SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen, joka on pyrkimässä tulevissa vaaleissa Uudeltamaalta eduskuntaan. Tässä haastattelussa oli samaa piittaamattomuutta suomalaisista työpaikoista ja kilpailukyvystä kuin Karin kirjoituksessa. Ihalainen esiintyi ponnekkaana työmarkkinajohtajana. Ei voinut välttyä ajatukselta, että taitaa hänen vaalikampanjansa tulla suomalaisille kalliiksi.
Olin viime viikolla Lapissa. Siellä yrittäjät olivat raivoissaan meneillään olevasta lentoemäntien lakosta. Tämän vuoden joulumyynnille on tullut jo nyt mittavat tappiot. Kolmas perättäinen lentoliikenteeseen kohdistuva lakko on kohtuutonta. Nämä hyväpalkkaisten itsekkyyden ja ahneuden sävyttämät lakot vaikuttavat monella tapaa haitallisesti Suomen maineeseen.
Ei hallituksen talouspolitiikalle näytä ainakaan demareilta tulevan rakentavia ehdotuksia. Tämän todistivat Karin kirjoitus ja Ihalaisen TV-esiintyminen.