SUUNTA ON RATKENNUT JA SE ON ETEENPÄIN

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kertoo aamun Keskipohjanmaa-lehdessä, että hän on päätynyt ratkaisuun, jossa Keski-Pohjanmaan maakunta suuntautuu etelään eli Länsi- ja Sisä-Suomen aviin ja Pohjanmaan elyyn.

Tämä ei ollut yllätys. Kaikille, jotka asioita vähänkin tuntevat tiesivät, ettei perustuslakivaliokunnan ja oikeuskanslerin näkemyksien yli  poliittinen päätöksentekijä voi mennä.

Mitä nyt sitten seuraa? Ei mitään dramaattista, jos ihmiset suhtautuvat järkevästi tilanteeseen. Oletettavaa on, että muutamille tappion karvas kalkki tuntuu ylipääsemättömältä niellä.

Jos luotsaa kuntalaivaa mutta luotsi astuu purteen ja muuttaa suuntaa 180 astetta ja kun sama toistuu maakuntalaivan kipparoimisessa, niin kyllä kapteenin tulisi tehdä johtopäätöksiä. 

Kyllä johtajilla pitää olla parempi kartan lukutaito ja pitää paremmin tuntea merisää. Nimenomaan päälliköiden pitää tietää missä ollaan, mitä väylää on mahdollista purjehtia ja mitä ei. Maakunnan luottamusjohtoon tarvitaan nyt uutta näkemystä.

Aamun maakuntalehdessä oli mielipide, että me keskipohjalaiset olemme neljännen luokan kansalaisia. Minä ainakin tunnen matkustavani ensimmäisessä luokassa ja suuntana ETEENPÄIN.

Yksi kommentti artikkeliin ”SUUNTA ON RATKENNUT JA SE ON ETEENPÄIN”

  1. Toivon mukaan ei seuraa mitään pahempaa, mutta kyllä kaikki merkit kertovat siitä ettei tästä seuraa mitään hyvää. Siltikin tämä jättää kysymyksen ilmaan mistä lähtien vähemmistö on saanut päättää enemmistön asioista ?

Kommentointi on suljettu.