OMAN TIEN KULKIJA

Halpa-Halli-ketju näyttää esimerkkiä kaupan piinkovassa bisneksessä, ettei kaikkien tarvitse toimia samalla sapluunalla. Halpa-Hallit ovat olleet koko historiansa ajan kiinni sunnuntaisin  ja pysyvät edelleen suljettuina, vaikka nyt kaupat ovat saaneet luvan olla auki sunnuntaisin ympari vuoden.

Lisäksi Halpa-Hallit noudattavat perustajansa kauppaneuvos Esko Ylisen vakaumusta myös oluen ja savukkeitten myynnin osalta. Niitä ei myydä Halpa-Halleissa eikä peliautomaatteja löydy Ylisen kaupoista.   

Halpa-Hallit työllistävät lähes 1400 työtekijää ja myymälöitä on tällä hetkellä 36. Eteläisin myymälä sijoittuu Tampereen seudulle Pirkkalaan ja pohjoisin Keminmaalle.

Halpa-Hallit auraavat kunnioitettavalla tavalla latua. Periaatteista pidetään kiinni ja kauppa sen kun kukoistaa. Vaikka Suomessa eletään lamatunnelmissa, niin se ei näytä vaikuttavan Halpa-Hallien kaupantekoon ja laajentumisvauhtiin. Pikemminkin päinvastoin.

Halpa-Hallien toimintaperiaate ja liikeidea on ollut ja on edelleen myydä vähällä rahalla mahdollisimman paljon.

Tällaiselle kaupankäynnille toivoo menestystä.