Korpelan Voima kuntayhtymän yhtymäkokouksen viime lauantainen päätösehdotus jäsenkuntiensa valtuustoille evätä uuden Kokkolan mukaanpääsy Korpelan voimayhtiön jäseneksi oli käsittämätön.
Päätösehdotus typistäisi Korpelan kahdeksan kunnan yhtiöksi. Kun otetaan vielä huomioon, että kuntakentässä tapahtuu kaikella todennäköisyydellä vielä lähivuosina harvennusta, niin tämä joittenkin mielestä todellinen maakunnan kultakimpale on joutumassa mieron tielle.
Erokorvausta Kokkolalle se joutuisi pulittamaan arvioiden mukaan 27-50 miljoonaa euroa. Lopullinen erokorvaus selviäisi kaikella todennäköisyydellä vasta lakituvassa.
Lopullisen päätöksen Kokkolan mukaantulosta Korpelan Voimaan tekevät yhtymän yksitoista kunnanvaltuustoa. Kokkolan jäsenhakemuksen hyväksyminen vaatisi tuen kahdelta kolmasosalta valtuustoista. Toivottavasti kunnat vielä perusteellisesti harkitsevat onko maakunnan kannalta viisasta panna energiayhteistyö Kokkolan kanssa jäihin. Sitähän kielteinen päätös tarkoittaisi.
Voimayhtiön toimitusjohtaja Tuula Loikkasen lehdessä olleet perustelut olivat samaa tasoa kuin menneisyyden vangeiksi jääneiden Korpelan luottamushenkilöitten. Hänen mukaansa yhtymästä pois ajettavien kuntien erokorvaus on kuin koroton laina, jonka inflaatio syö ajan mittaan pois. Lisäksi hän tulkitsi, että valtaosa myynnistä pysyy Korpelalla jatkossakin. Uskooko Loikkanen todella näin?
Tälläisella päätöksellä sanottaisiin jäähyväiset yhteiselle maakunnalliselle energiapolitiikalle ja monelle muullekin maakunnallisen yhteistyön muodolle.
Olen kanssasi samaa mieltä,yhteistähyvää ei rakenneta aitoja kaatamalla.Jos kokkolasta tehdään spitaalinen joka asiassa ollaan tuhon tiellä.