TULOSSA KUUMA KEIHÄSKESÄ

Sunnuntainen suomalaisen keihäskesän avaus Kuortaneella näytti, että Pekingin olympiakoneeseen on nousemassa sekä kolme nais- että kolme mieskeihäänheittäjää. Taso on nyt tosi kova.

Naisten puolella on viisi potentiaalista ehdokasta taistelemassa edustuspaikoista. Tähän joukkoon nousi mukavasti yllättäen nuori urheilulukiolainen, 19-vuotias Soinin Sisua edustava Jelena Jaakkola. Edellisvuosita tutut Mikaela Ingberg, Kirsi Ahonen ja Taina Kolkkala sekä vauvalomalta palaava Paula Tarvainen takaavat, että Kiinan matkasta tulee todellinen taistelu.

Miehet kävivät Kuortaneella kansainvälisestikin kovatasoisen kilpailun. Pielaveden Antti Ruuskanen voitti itsensä Tero Pitkämäen huipputuloksella 87.88. Kisa osoitti, että myös Tero Järvenpää ja Toholammin Teemu Wirkkala ovat oivassa iskussa. Tällä hetkellä on neljä suomalaista miestä keihäänheiton maailmantilaston kärkikymmenikössä.

Keihäskauden avaus nosti suomalaistoiveet korkealle. Toivottavasti heittäjämme pysyvät terveinä ja kunnon ajoitus osuu Pekingiä ajatellen kohdalleen. Nyt näyttää todella hyvältä.