VIELÄ LUOTTAMUSPAIKKOJEN JAOSTA

Käsittelen vielä tätä meneillään olevaa kunnallispolitiikan vaalien jälkeistä vaihetta. Nyt tosiaan neuvotellaan puolueitten kesken. Kun se neuvottelukierros on käyty, niin sitten täytetään paikat.

Tämä ei ole mikään valitusvirsi. Mutta hyvä äänestäjien on tietää miten hommat etenevät. Neljä vuotta sitten kantakaupungin, Ullavan ja Lohtajan keskustalaiset jakoivat paikat sivistyneesti ja toisiaan kunnioittaen.

Mutta kälviäläisten jako ei sitä ollut. Etunenässä touhusi sen seitsämän virkaa yksistään kuntapuolelta itselleen haalinut häärääjä. Maitomäärä ei sitä edellyttänyt. Kaikelle tälle oli omat suojelijansa, jotka taitavat taas olla liikkeellä.

Minusta valtuutetuille yksi lisäpaikka riittää. Sitten ehdokkaina olleille tasapuolisesti niin pitkälle kuin paikkoja riittää.

Joku kohtuus pyrkyryydessäkin täytyy olla. Onneksi kuntalaisetkin asettivat tällaiselle toiminnalle selvät reunaehdot. .

TOIVOTTAVASTI VAALIEN TULOSTA KUNNIOITETAAN

Ei ole itsestään selvää vaikka vaaleissa saa kuntalaisilta oivan tuen ja äänimäärän, että sillä ovet aukenevat vallan kammareihin. Vaalien jälkeen käydään puolueitten välinen neuvottelu paikoista. Siihen suhtaudun luottavaisesti. Kyllä kukin puolue saa suurinpiirtein sen, mikä kullekin kuuluu.

Mutta puolueitten sisälllä toimii muukin kuin maan vetovoima. Luulen ja olen oikeastaan varma siitä, että nämä alueelliset vaaleista toisiin toimineet klikit ilmestyvät saaliinjaolle.

Siis ei ole ollenkaan varmaa, että vaaleissa menestynyt saa tässä kabinettikäsittelyssä oikeutta. Toivon, että keskustassa kunnioitetaan ja kuunnellaan herkällä korvalla vaalin tulosta.

Katsotaan miten käy?

VALTUUTETTU SAA KÄYTTÄÄ OMAAKIN JÄRKEÄÄN

Äänestäjät haluavat itsenäisesti ajattelevia valtuutettuja. Tulevien valtuutettujen tärkein piirre on, että he ovat itsenäisesti ajattelevia. Yhdeksän kymmenestä suomalalaisesta on tätä mieltä.

Toiseksi tärkein ominaisuus on, että valtuutettu ajaa koko kunnan etua ääniä kalastelematta. Näin ajattelee 84 prosenttia vastanneista. Kolme neljästä vastanneesta pitää myös vahvaa kokemusta valtuustotyöstä ja kuntapolitiikasta merkittävänä etuna.

Tiedot käyvät ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön tekemästä kyselystä. Tämä on lohdullista. Puoluetoimistot eivät voi kunnallisvaltuutettua  aisottaa.

PARHAALLA MIEHISTÖLLÄ

Moni jalkapallovalmentaja on karvaasti kokenut miten voi käydä, kun lähtee kakkos- tai kolmosporukalla tosi taistoon. Siinä voi tulla turpiin nimekkäällekin joukkueelle.

Samoin on kunnalliselämässä. Erityisesti kaupunginhallitus on paikka, jossa pitäisi olla pallonkäsittelytaitoa, strategista silmää ja ennenkaikkea osaamista.

Kun katseli Keskustan valintoja kaupunginhallitukseen, niin on pakko todeta, että joukkueenjohtaja on rohkea mies, kun panee tuleen  tällaisen miehistön. Vähimmäisvaatimuksena pelitaidolle pitäisi olla, että pelisuunnat ovat selvillä. Kokemattomuus ei ole niin vaarallista, sitä tulee joka päivä lisää. Mutta ellei pelaaja tiedä mihin maaliin pelataan, niin mahdotonta on joukkueen pärjätä.

TALOUSARVIOT REALISTISIKSI

Kokkolan sosiaali- ja terveyslautakunta joutuu jo nyt anomaan kaupunginvaltuustolta 1.7 miljoonaa euroa lisämäärärahaa tälle vuodelle menojensa kattamiseksi.

Kun tähän lisäanomukseen eivät vielä sisälly erikoissairaanhoidosta tulevat lisälaskut, niin voi aiheellisesti kysyä budjetoinnin perään.

Julkinen toiminta saadaan näyttämään näin toimittuna vähintäänkin kyseenalaiselta ja huonosti hoidetulta.

Vaikka tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, niin tähän aikaan ja avoimuuteen kuuluu mahdollisimman totuuden mukaisen talousarvion tekeminen.

Turha on pistää päätä pensaaseen, kun muu ruppi jää näkösälle.

KELTAISIA KORTTEJA LISÄÄ?

Olen huolissani kotikaupunkini Kokkolan kunnallispoliittisesta tilanteesta. Vallan kolmijako virkamiesten, hallituksen ja valtuuston kesken ei toimi niinkuin pitäisi. Virkamiehet ovat ilman poliittista selkänojaa ja valtuusto ja hallitus pompottelevat keskenään vastuuta.

Yksi esimerkki on kehitysjohtajan tili-ja vastuuvapauden käsittely. Tällä menolla sitä ei saada julistettua edes joulurauhaan mennessä. Taas olivat kissankorkuiset otsikot maakuntalehdessä, että päätökset siirtyvät tuonnemmaksi. Jos annetaan varoitus niin annetaan sitten. Mitä se varoitus enää painaa tällaisen julkisen riepottelun jälkeen. Tämä on ihmeteltävää touhua. Kysymys on miehestä, joka saa aikaiseksi kun muut seisovat tumput suorina. Olkoonkin, ettei kaikki mennyt aivan sääntöjen mukaan.

Kokkolan kehitystä ei voida aliarvioida. Saavutuksia en rupea luettelemaan, sillä niitä on pitkä rivi. Taas on Heinolan alueelle tulossa kaksi tunnettua kansainvälistä yritystä,mutta kehitysjohtajan tukistus vain jatkuu. Koko maata riepottelevasta talouslamastakin Kokkolan seutu on selvinnyt tähän asti kohtuullisen hyvin. 

Hevosmiesten tietotoimiston mukaan tässä ei ole kaikki. Edelleen puuhataan neljälle tai viidelle virkamiehelle huomautusta tai varoitusta. Toivoa sopisi, että löytyisi sellaista ryhtiä porukasta, että viheltävät tällaisen ottelun poikki. Kotikaupunkistani on tällä menolla tulossa sellainen kusiaispesä, ettei sen johtotehtäviin saada rekrytoitua osaavia ja kehityskelpoisia henkilöitä. Terveysjohtajan tehtävään on turhan vitkuttelun takia tämän päivän tietojen mukaan enää yksi hakija. Kun muutaman vuoden päästä tulee ykköskaupunginjohtajan paikka hakuun, niin kuka oman arvonsa tunteva pätevä kunnallisjohtaja hakee tällaiseen pesään?

Negatiivinen jahtaamisen kierre pitäisi nyt päättäväisesti katkaista ja päästä hedelmällisempään työhön kaupungin kehittämisessä. Jos virkamiehet ovat syyllistyneet väärinkäytöksiin, niin ne pitää selvittää oikeussaleissa. Luottamusmiehistä ja naisista pitää löytyä ryhtiryhmä, joka palauttaa kaupunginhallituksen ja valtuuston normaaliin päiväjärjestykseen. 

Virkamiehet tarvitsevat selkänojakseen vahvan poliittisen tahdonilmaisun, mihin päin kaupunkia kehitetään. Nykyisestä poliittisesti hajallaan olevasta kaupunginvaltuustosta ei tällä menolla siihen ole.   Nyt tuulee koleasti pohjoisesta.