kauppa

Tapasin erään suomalaisen vientimiehen jokunen aika sitten. Hän oli huolissaan suomalaisesta toimintakulttuurista.

Esimerkkinä hän mainitsi Suomen EU-poltiikan. Täällä kotona pistää meidän osaava ja tunnollinen virkamieskunta jokaisen Brysselissä ohjeistetun asian täytäntöön ja käytäntöön vaikka niin ei olisi pakko tehdä.

Toisena esimerkkinä hän toi suomalaisen Patrian asekaupat Eurooppaan. Hän ei kannattanut korruptiota mutta hän sanoi suomalaisten olevan sinisilmäisiä. Me täällä emme tiedä miten ovelasti ja härkistikin toimivat muut maat.

Suuri yleisö eikä media tiedä mitä kansainvälisessä kaupassa tapahtuu ja miten sitä käydään. Jos aikoo saada kauppoja aikaiseksi, niin ei ne kahvia tarjoilemalla synny.

Hän lisäsi vielä median ja vihreitten vihamieliset asenteet monia yritysaloja kohtaan. Vientimies mainitsi tästä esimerkkeinä kaivostoiminnan ja turkistarhauksen.

Tapaamani vientimies oli sitä mieltä, että suomalaiset sahaavat omaa oksaansa. Liian monen tavoitteena on ensimmäiseksi katkaista oma oksa.

KÄTEISKAUPPAA

”Sinä haluta luotto. Minä ei anta. Sinä hapan.

Sinä yhä vain haluta luotto. Minä anta. Sinä ei maksa. Minä hapan.

Parempi sinä hapan.”

Päivittäistavarakauppa Suomessa on Euroopan keskittyneintä. Kaksi suurinta ketjua hallitsee noin 80 prosenttia markkinoista. Keskittyminen rajoittaa kilpailua ja tilanne on johtanut kyseenalaisiin käytäntöihin.

Tuottajat joutuvat esimerkiksi usein maksamaan kauppaketjuille markkinointirahaa, jonka ainut vastine on tuotteen pääsy kaupan valikoimaan. Tuottaja saatetaan myös velvoittaa lunastamaan myymättömäksi jääneet tuotteet. Kauppa ei ota pienintäkään riskiä. Se tarjoaa tavaran toimittajalle hyllytilaa. Tosin hyvää sellaista.

Ei ole ihme vaikka suuret kauppaketjut investoivat tulorahoituksella yhä suurempia hehtaarihalleja, joissa asiakkailla pitäisi olla polkupyörä tai potkulauta liikkuakseen.

Yksi nykyajan kaupanteon kummallisuus on myös julkisyhteisöjen ostoyhteenliittymät. Kilpailulainsäädäntö on ajanut julkisen sektorin seudullisiin jopa maakunnallisiin ostorenkaisiin. Näissä ostetaan määrää ja näin luullaan että hinta saadaan edulliseksi.

Mutta totuus on toisenlainen. Julkisen sektorin ostotoiminta ei ole kaupankäyntiä vaan kirjeenvaihtoa. Tinkiä ei saa eivätkä kirikierrokset ole luvallisia.

Väitänkin, että jos esimerkiksi Kokkolanseudun suuri julkisen sektorin ostorengas ulkoistaisi kaupankäynnin asiansa osaavalle ostajalle ja hän saisi täyden toimintavapauden, niin ostajalle voisi maksaa kaupungin parasta palkkaa ja vielä ostorenkaan osakkaille jäisi merkittävästi säästöä.

Kun kauppa on keskittynyt, Keskon ja S-ryhmän päivittäistavarakauppojen hyllyyn pääsystä päättää vaippojenkin kohdalla vain kourallinen ihmisiä.

”Heillä on suuri valta”, tietää Delipapin myynti- ja markkinointijohtaja Katarina Hanell . Delipap on Suomen ainoa kertakäyttövaippoja valmistava yritys. Sen Muumivaippojen markkinaosuus on noin 6–7 prosenttia.

Valtaosaa markkinoista hallitsevat kansainväliset merkit Pampers ja Libero.

”Vaipasta on kymmenessä vuodessa tullut yksi kauppojen sisäänheittotuote.”

Muumi-vaippojen tuotekehityksessä etsitään kiihkeästi ekologisempia valmistustapoja, sillä kertavaippojen lisäksi kisaa pitää käydä kestovaippabuumin kanssa.

”Meillä on tavoitteena kehittää biohajoava vaippa”, lupaa Hanell.

Toivottavasti suvereenisti markkinoita hallitsevat K ja S- ryhmittymät antavat hyllytilaa kotimaiselle vaipalle.

Päivittäistavarakauppa Suomessa on Euroopan keskittyneintä. Kaksi suurinta ketjua hallitsee noin 80 prosenttia markkinoista. Keskittyminen rajoittaa kilpailua ja tilanne on johtanut kyseenalaisiin käytäntöihin.

Tuottajat joutuvat esimerkiksi usein maksamaan kauppaketjuille markkinointirahaa, jonka ainut vastine on tuotteen pääsy kaupan valikoimaan. Tuottaja saatetaan myös velvoittaa lunastamaan myymättömäksi jääneet tuotteet. Yhtenä esimerkkinä kaupan lisääntyvästä osuudesta on maitopurkin asiakashinta. Se on noussut vuosien 2004 ja 2010 välillä 25 prosentista 39 prosenttiin.

Nyt rohkeat suomalaiset europarlamentaarikot Tarja Cronberg ja Satu Hassi ovat jättäneet komissiolle kirjallisen kysymyksen Suomen vähittäiskaupan keskittymisestä ja kauppaketjujen mahdollisesti määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Cronberg ja Hassi ovat oikealla asialla. Johonkin on vedettävä rajat. Onko oikeaa kehitystä tehdä yhä vaan suurempia superkauppakeskuksia? Ihmettelen poliittisten päättäjien lepsua kaavoittamista ja löysiä lupaehtoja näille jättihankkeille.

On asiakkaan onni, että vielä on mahdollisuus mennä inhimillisen kokoiseen kauppaan. Ymmärrän toki, ettei paluuta idylliseen kyläkauppaverkostoon ole. Mutta suuruudellakin on rajansa. Toivon, että kaupan piirissä tällaista mielipidettä edes hiukan kuunneltaisiin.

Halpa-Halli-ketju näyttää esimerkkiä kaupan piinkovassa bisneksessä, ettei kaikkien tarvitse toimia samalla sapluunalla. Halpa-Hallit ovat olleet koko historiansa ajan kiinni sunnuntaisin  ja pysyvät edelleen suljettuina, vaikka nyt kaupat ovat saaneet luvan olla auki sunnuntaisin ympari vuoden.

Lisäksi Halpa-Hallit noudattavat perustajansa kauppaneuvos Esko Ylisen vakaumusta myös oluen ja savukkeitten myynnin osalta. Niitä ei myydä Halpa-Halleissa eikä peliautomaatteja löydy Ylisen kaupoista.   

Halpa-Hallit työllistävät lähes 1400 työtekijää ja myymälöitä on tällä hetkellä 36. Eteläisin myymälä sijoittuu Tampereen seudulle Pirkkalaan ja pohjoisin Keminmaalle.

Halpa-Hallit auraavat kunnioitettavalla tavalla latua. Periaatteista pidetään kiinni ja kauppa sen kun kukoistaa. Vaikka Suomessa eletään lamatunnelmissa, niin se ei näytä vaikuttavan Halpa-Hallien kaupantekoon ja laajentumisvauhtiin. Pikemminkin päinvastoin.

Halpa-Hallien toimintaperiaate ja liikeidea on ollut ja on edelleen myydä vähällä rahalla mahdollisimman paljon.

Tällaiselle kaupankäynnille toivoo menestystä.