SUOMI TARVITSEE LISÄÄ VÄYRYSIÄ
Paavo Väyrynen ilmoitti perustavansa puolueen. Suomi röhähti. Sosiaalinen media täyttyi Väyrys-vitseistä ja pilakuvista. Ajattelusta palkkansa saavien poliittisten kommentaattoreiden aivoflatukset olivat täynnä kyynisyyttä ja puujalkavitsejä.
Väyrynen saa meidät nauramaan samalla tavalla kuin huonon amerikkalaisen sitcomin naururaita. Nauru ei synny älyllisestä oivalluksesta, vaan se tarttuu muilta. Olemme saksalaisen Pillipiipari-kansansadun rottia, jotka kävelevät pillinsoittajan perässä vaikka jokeen.
Sääli, sillä Väyrynen on juuri sitä, mitä Suomi tarvitsee. Elämäntapaoppaat ja kalliit seminaaripuhujat ovat jo vuosikymmeniä hokeneet ohjeita, jotka ovat latistuneet mielissämme kliseiksi. ”Usko itseesi, ”pidä pääsi, vaikka muut nauraisivat”, ”ota riskejä”, ”hämmennä muiden keksimiä sääntöjä, ”tee toisin kuin kaikki muut”. Ne kuulostivat Steve Jobsin suusta nerokkailta, mutta harva niitä noudattaa. Paitsi Paavo Väyrynen.
Mikään ei ole niin helppoa kuin ennustaminen. Varsinkin menneisyyden ennustaminen.
Nyt kun euro natisee liitoksistaan kuin Estonian keulaportti, suuri osa muinaisista euron kannattajista Sixten Korkmanista tasavallan presidentti Niinistöön viisastelevat euron valuvioista. Toista oli 20 vuotta sitten.
90-luvun alussa Suomi kävi keskustelua EU-jäsenyydestä. Tai ei käynyt. Isot mediat rummuttivat avoimesti jäsenyyden puolesta. Esimerkiksi Ruotsissa käytiin älyllinen EU-keskustelu, jossa merkittäviä sosiaalidemokraatteja ja oikeistopoliitikkoja oli sekä EU:n puolella että vastaan.
Suomessa EU:n vastustajat esitettiin mediassa ilmestyskirjan pedosta saarnaavina sekopäinä. Tämä johtuu suomalaisesta konsensuskulttuurista, jossa mielipide-ero otetaan henkilökohtaisena loukkauksena.
Tärkein ohje on uskoa itseensä ja noudattaa sydämensä ääntä, vaikka koko muu maailma ympärillä nauraisi.
Georg C. Ehrnroothia pilkattin 70-luvulla fasistiksi, kun hän puolusti länsimaista demokratiaa.
Väyrystä taas pidettiin 90-luvun puolivälissä häirikkönä, kun hän järjesti eduskunnassa kuuluisan jarrutuspuhemaratatonin, jonka tarkoitus oli siirtää Suomen EU-päätös Ruotsin EU-päätöksen jälkeen. Tätä pidettiin pelailuna. Mutta ihan samalla tavalla pelailua oli asettaa Suomen päätös Ruotsin päätöksen edelle, koska molempien maiden eliitit halusivat varmistaa EU-jäsenyyden.
Väyrystä väitetään vallanhimoiseksi, koska meillä esimerkiksi presidentiksi pyrkivien täytyy näytellä vastahakoisuutta hommaansa. Mutta jos Väyrynen todella olisi vallanhimoinen, hänen olisi kannattanut lähteä mukaan eliitin kuoroon. Siitä olisi seurannut hyväpalkkainen palkkiovirka jossain Kevassa tai Kelassa.
Nyt hän istuisi ylisuuren eläkkeensä kanssa päivät pitkät ryyppäämässä muun eliitin kanssa Savoyssa.
”Tee sitä mihin todella uskot. Älä mitään tehdäksesi vaikutuksen johonkin.” Näin sanoi kuuluisa ohjaaja David Lynch, jonka tv-sarja Twin Peaks rikkoi kaikkia tv-kerronnan sääntöjä, ja uudisti sen takia juuri 80-luvulle saakka melko naivina pysyneen tv:n merkittäväksi taidemuodoksi.
Paavo Väyrynen on politiikalle sama kuin David Lynch tv-sarjoille.
Jos Väyrynen olisi yritysjohtaja tai taiteilija, häntä haastateltaisiin nerona kiitäväpintaisiin lehtiin. Mutta politiikan koodi on vielä julmempi kuin jääkiekkomaailman kuuluisa koodi. ●
TUOMAS ENBUSKE