Puolueet eivät ole kommandiittiyhtiöitä, joissa on oltava äänettömiä yhtiömiehiä ja naisia. Olen ollut koko ikäni keskustalainen eikä minulla ole isoa tupaa. (kp 7.7) Pidän puolueesta senkin takia ettei tässä kansanliikkeessä tarvitse olla hiljaa. Olen arvostellut ja ottanut kantaa Natoon ja euroon sekä paheksunut sen tuomaa yhteisvelallisuutta. Niin tulen tekemään jatkossakin. Myös omat johtajat ja ministerit ovat saaneet kritiikkiä. Nytkin lähti sähköpostia useammalle.
Miten Suomen ulkopolitiikkaa sitten johdetaan ja mistä? Näyttää siltä että sitä johdetaan muualta. Oma ulkopoliittinen päätösvalta on annettu pois EU:lle. Kyllä ulkoministeri virkamiehistöineen oli keskeisesti mukana juhlakokouksen valmisteluissa ja ne hoidettiin huonosti. Nyt Helsingissä istuu keskinäisen kehumisen kerho. Tärkein maa Venäjä on järjestetty syrjään.
Ulkoministeri Soini on verbaalisesti lahjakas. Se on totta. Mutta hänen tulee muistaa että hän on nyt vastuullinen ministeri eikä hänen sloganit välttämättä tässä tehtävässä pure. Esimakua saatiin Ruotsin vierailulta, jossa hänen kollegansa Margot Wallström suhtautui Soiniin nihkeästi eikä tullut edes yhteiseen tiedotustilaisuuteen.
Jos haukuin väärää puuta, niin kyllä puun juurella on muitakin haukkumassa kuin suomalainen pystykorva. Monet EU:n jäsenmaat ovat ihmetelleet ja paheksuneet sitä, ettei Venäjä ole mukana neuvottelemassa. Ainoastaan muutamat maat ovat ilmaisseet hyväksyntänsä Suomen menettelylle. Jos Ukrainasta neuvotellaan, niin kyllähän Venäjän pitää olla siinä pöydässä.
Olen sitä mieltä että Suomen kannattaisi pysyä edelleen mieluummin lääkärin kuin tuomarin roolissa. Pidän myös perusteltuna pysyä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Eikä se vanha viisaus ole mihinkään kadonnut, että jos on pakko vihollisia hommata, niin mahdollisimman kaukaa.
Nyt hoetaan kyllästymiseen saakka, että kuulumme läntiseen arvoyhteisöön. Kyllä tässä läntisessä arvoyhteisössäkin on parantamisen varaa. Veikkaan , ettei Kreikkaa eroteta eurosta vaan annetaan löysiä. Ja Suomi vastaa KYLLÄ.
Mallioppilas kun on.