YHTEISELO EURON KANSSA ON TULLUT TIENSÄ PÄÄHÄN

Vastuu euron eloonjäämisestä on jäänyt muutaman valtion harteille. Saksan ja Suomen tapaiset hyvin taloutensa hoitaneet ovat joutuneet taistelemaan euron puolesta yhteisvastuuta peräänkuuluttamalla.

Tuoko tämä hyväluonteisuus meille joskus laskun vai tilin paikan, jää nähtäväksi sen jälkeen kun tiedetään, miten kriisimaiden johtajat omien äänestäjiensä pelossa ryhdistäytyvät.

Mitäpä, jos Suomi olisi tehnyt, kuten etelän valtiot. Olisi lainattu satoja miljardia, rakennettu rahalla moottoriteitä pitkin Suomea, rakennettu infraa sumeilematta ja annettu harmaan talouden rehottaa. Sen jälkeen Brysseliin hattu kourassa, että sori, ei ole millä maksaa ja kun kansa ei maksa verojaan.

Lähtisivätkö etelän valtiot yhtä vastuulliselle tielle ratkomaan ongelmia, kuten tekevät nyt Saksa, Hollanti ja Suomi? Tuskin.

Kyllä Suomen hallituksen on nyt ryhdistäydyttävä ja suunnattava toimintatarmonsa kotimaan ongelmien hoitoon.