KUNTAUUDISTUKSELLE PITÄÄ HAKEA VALTUUTUS KUNTAVAALEISTA

Kaikissa puolueissa tunnustetaan kuntakentän uudistusten tarve. Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok) eteenpäin jyräämän mallin vauhti vain huimaa jo kaikkien hallituskumppaneidenkin päätä. Lisäksi tavoite, noin 70 suurkuntaa, on osoittautumassa utopiaksi.

Puolet kunnista ei ole halukas edes selvittämään mahdollista liitosmallia. Vahva enemmistöhallitus voi aina jyrätä opposition, mutta koko kuntakentän yli ei sentään voi lanata.

Kuntauudistuksen kaltaiselle, läpi maan ja yhteiskunnan menevälle suurreformille pitäisi hakea valtuutus vaaleissa. Yöllisten hallitusneuvottelujen ideaksi se on kertakaikkiaan liian iso.

Pääministeri Kataisen johtama kokoomus on ajautunut vauhtisokeuteen. Kokoomuslaiset ovat nyt päällepäsmäreitä jokaisella vallan oksalla.

JOKAINEN MAATILA ON LAULUN ARVOINEN

Keskusten suosiminen on johtamassa maaseudulla epävarmuuteen. Jos yhteiskunta vetäytyy ympäriltä, ei yrittäjälläkään välttämättä uskallus riitä ideoidensa toteuttamiseen.

Vaikka maatalouden muutos on kovan hintakilpailun vuoksi johtanut kohti suurtuotantoa, on markkinoilla nähtävissä selvästi jo vastakkainen vire. Myös pieni on jälleen kaunista – kuluttajia kiinnostavat pientuottajien tuottama lähiruoka sekä muu erikoistuotanto.

Tilakoko ei välttämättä ratkaise menestystä. Suomi tarvitsee jokaisen maatilansa. Tämä pitää nykyisten ja tulevien päättäjien muistaa.