Jorma Hynninen lähti pari vuotta sitten kampanjoimaan suvaitsevaisuuden puolesta. Eeva-lehden haastattelussa Hynninen kertoo, että asia kosketti henkilökohtaisesti Marko-pojan vuoksi. Hän oli paljastanut 16-vuotiaana vanhemmilleen olevansa homoseksuaali.
Hynnisen mukaan homous oli sitä ennen ollut lähinnä vitsailujen kohde. Marko kuoli aidsin aiheuttamaan äkilliseen aivokalvontulehdukseen vuonna 2005. Hän oli tuolloin 40-vuotias, ja ehtinyt elää sitoutuneessa parisuhteessa 20 vuotta.
– Meillä oli yli kymmenen vuoden ajan tieto siitä, että Marko tulee lähtemään joukostamme. Se ajatus oli möykkynä läsnä, mutta emme me sentään koko ajan surreet. Paljon nauroimmekin, sillä poikamme oli positiivinen persoona elämänsä loppuun asti, Hynninen kertoo Eevassa.
Täällä Pohjan perillä asuu paljon rajoittuneita ihmisiä, joiden olisi syytä lukea viisaan ja humaanin huippulaulaja Jorma Hynnisen mietteitä homoudesta.
Tuomioita on helppo jaella ja olla viisaita siitä mikä on oikein ja mikä on väärin. Onneksi suomalaiset pikku hiljaa alkavat ymmärtää ja suvaita erilaisuutta paremmin.