Olen aina pitänyt ja pidän edelleenkin keskustalaisia kotiväkenäni. Olen viihtynyt heidän joukoissaan. Keskustan matkat sekä valtakunnalliset tapahtumat ovat olleet elämässäni kohokohtia.
Kun lähin kotiväki sulkee oven tai kehottaa poistumaan sanomalla, että et kuulu tähän joukkoon, niin se tietenkin koskettaa. Nämä tapaukset olivat jälkimaininkeja, kun en eräässä merkittävän kunnallisen päätöksen tekoprosessissa taipunut ryhmäpäätökseen. Mutta eivät nämä yksittäiset tapaukset minua ole lannistaneet. Päinvastoin.
Eniten olen huolissani keskustaosastojen tilasta, Niistä on tullut suljettuja osastoja. Paikallisosaston hallituksen sekä myös yleisiin kokouksiin vaivautuu nykyään samat alle kymmenen ihmistä.
Muutamalla osaston nokkamiehellä on käsitys, että määrätyt hallituspaikat ovat yli sukupolvisia nautintoja. Omista luottamuspaikoista pidetään kynsin hampain kiinni. Valitettavasti siinä se monen osaston tärkein poliittinen toiminta sitten onkin.
Miten tällainen pienen piirin suvereeni itsevaltius on sitten mahdollista? Toiminnalla täytyy olla tietenkin arvovaltaista tukea. Sellaisten, joilla on kanttia esittää itse itseänsä tärkeisiin luottamustehtäviin.
On korkea aika avata tallin ovet ja päästää raitista ilmaa sisään. Keskustan tulevan menestyksen kannalta on tärkeätä, että me kaikki, joilla on vielä virtaa, pääsemme viemään yhteiselle hevosellemme kourallisen kauroja.