Vastine KP 3.11.2011 kirjoitukseen
Jos kyseenalaistaa hallintoa ja huutaa isännyyden perään, niin ei silloin tietenkään moiti henkilökuntaa. Tunnen Kokkolan Terveyskeskuksen kohtuullisen hyvin. Siellä tehdään arvokasta kansanterveystyötä ja valtaosin henkilökunta on motivoitunutta ja ammattitaitoista.
En pyydä anteeksi, koska en ole henkilökuntaa moittinutkaan. Mutta kiittää heitä voin. Hyviin käytöstapoihin kuuluu edelleenkin, että se pyytää anteeksi, joka antaa toisesta väärän todistuksen.
Kirjoitin, että olisi linjakasta saada Kokkolan Terveyskeskus vielä sujuvampaan yhteistyöhön keskussairaalan kanssa. Olen edelleenkin samaa mieltä. Ei tarvita välttämättä enää terveydenhuollossa kahta hallintoa.
On keskussairaalan asioita, jotka voidaan sujuvasti ja ammattitaidolla hoitaa terveyskeskuksessa ja päinvastoin. Kun sanoin, että ammattilaiset voisivat hoitaa Kokkolan seudun terveysasiat, niin en tietenkään tarkoittanut sitä, että ammattitaitoa löytyisi vain yhdestä talosta.
Tiedän kyllä, että jos kahta taloa siirretään yhden hallinnon alaiseksi, niin ei se sanelemalla onnistu. Lisäksi tässä on vielä Kokkolan kaupungin ja maakunnan intressit.
Olin väärässä. Aikaisemmin terveyskeskusta vaivannut lääkäripula on poistettu. Se on pantu kuntoon. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Nyt terveyskeskuksessa on jopa lääkärien ylitarjontaa.
Huolta meidän kaikkien tulee kantaa siitä, miten julkinen terveydenhuolto selviää jatkossa. Alalle on tullut yksityisiä toimijoita, joista merkittävimmät kuuluvat pörssiin. Suomalaisten sairaanhoidosta on tullut kansainvälistä sijoitustoimintaa. Osinkotuloja virtaa ulkomaisten sijoittajien pohjattomiin taskuihin.
Kyllä herrat aina pärjää mutta miten käy tavallisten suomalaisten tallaajien terveydenhoidon. Ellei julkinen terveydenhoito terävöitä toimintaansa ja poliittiset päättäjät poista turhia raja-aitoja, niin huonosti käy. Yksityinen bisnes vie parhaat osaajat sekä terveysmarkkinasta kannattavan siivun ja julkiselle terveydenhoidolle jää mitä bisnesmiesten pöydältä tipahtaa.
Lisäksi synkkänä pilvenä on kuntatalous. Kokkolan tilanne on huolestuttava. Terveysmenojen saaminen edes jollan tavoin hallintaan on perusedellytys talouden tasapainottamiseksi. Voimakas panostus terveyskeskukseen ei ole vähentänyt lähetteitä keskussairaalaan vaan lisännyt niitä merkittävästi. Näinhän yhtälön ei pitäisi toimia.