Valtio-omisteinen Fortum on taas ansaitusti valokeilassa. Yhtiön toimitusjohtaja Mikael Lilius on saanut viime vuonna yhtiön palkitsemisjärjestelmän kautta lisäpalkkioita 3,2 miljoonaa euroa eli lähes nelinkertaisesti vuosipalkkaansa nähden. Edellisen kohun jäljiltä valtion tarkoituksena on ollut, että kannustuspalkkiot voisivat olla enintään vuosipalkan suuruiset.
Aiheellisesti eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen kysyy: ” Onko Fortumin toimitusjohtajalla ja yhtiön hallituksella edellytyksiä jatkaa?”
Myös pitää kysyä, miten on mahdollista, ettei valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyrki Häkämies ole valvonut asiaa? Ministeri Häkämies on toiminut todella lepsusti. Mikä on ministerin vastuu?
Tällainen leväperäisyys ei voi mennä ohi olkapäitä kohauttaen. Fortumin hallituksen ja asiasta vastaavan ministeri Häkämiehen on annettava selvitys ja kannettava vastuu yli ymmärryksen käyvästä röyhkeydestä.
Asiaa ei voi painaa villasella, vaikka Lilius kuuluu ”svenska talande bättre folk” eli ruotsinkieliseen vallasväkeen. Ahne mikä ahne.
Kyllä sitä nykymaailmassa pyytää saa ja pitääkin, mutta suuresti ihmetyttää aivan yhteiskuntamme terävimmässä kärjessä olevien vallankäyttäjien selitys sopimusten tulkinnan vaikeudesta. Kyllä sitä tavallisellakin maalaisjärjellä ymmärtää kumpi on suurempi lukuna 3/3 vai 9/3. Tarttis kait tehrä jottain kuullun ja kirjoitetun ymmärtämisen parantamiseksi suloisen isänmaamme parlamentaarikoille. Vihjailusi Svenska talande…. on mauton ja asiayhteyteen sopimaton. HYI Tapani.