Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Pekka Nokso-Koivisto julkisti Kokkola-lehdessä 9.10 ryhmänsä valtuuston kyselytunnilla kaupunginhallitukselle osoittaman valtuustokyselyn homerakennuksista.
Hän luonnehti tätä kyselyä historialliseksi tapaukseksi. Sitäkin se oli. Pitkään kunnallisissa tehtävissä mukana olleena totean, että se oli myös erikoinen poliittinen manööveri. Siinä kokoomus julistautui ikäänkuin homeettomaksi ja ulkoisti ongelman ja syyt muille. Tässä Kokkola-lehden kirjoituksessa tosin ei ollut enää kuin yksi allekirjoittaja.
Minulla on se käsitys, ettei home ole poliittinen kysymys. Päätökset homerakennuksista on valta osiltaan yhdessä tehtyjä. Ongelma on valtakunnallinen. Joka puolella Suomea erityisesti julkiset rakennukset ovat ongelmissa riippumatta siitä minkä värinen kaupunginhallitus tai valtuusto on remmissä.
Viipalekouluista ja tilapäisistä ratkaisuista on tullut tuottavaa bisnestä. Kunnat ja kaupungit joutuvat maksamaan maltaita näistä ratkaisuista pakon edessä. Talouden kanssa tuskallista painia käyvät kunnat uhkaavat nääntyä homeongelman kanssa.
Home- ja sisäilmaongelmat ovat ajankohtainen asia. Ketä näistä sitten pitäisi syyttää? Ahneita gryndereitä, lepsua valvontaa tai yhä kummallisemmaksi käyvää rakennusten vaatimustasoa? Eipä taida tämä asia korjaantua syyttelemällä. Eivätkä homeongelmat poistu kuntarajoja pakkosiirtelemälläkään.
Surullista on katsoa kuinka päällisin puolin hyväkuntoisia julkisia rakennuksia puretaan ja kalliilla rahalla rakennetaan tilalle uusia. Emmekä voi olla varmoja kestävätkö nämä uudetkaan rakennukset neljän vuoden ajan suomalaista säätä? Kokkolan uuden poliisitalon esimerkki pelottaa. Sieltäkin ollaan evakossa.
Kokkolan kaupunginvaltuusto on päättänyt toteuttaa Torkinmäen koulu ja päiväkoti investoinnin elinkaarimallilla. Se on on eräänlaista suojautumista ja riskienhallintaa. Kyllä homeongelmat ovat olleet moneen otteeseen esillä kaupunginhallituksen pöydän ympärillä. Mutta eivät nämä ongelmat taida poistua hallinnollisilla päätöksillä.
Kokoomuksen johtama hallitus on nimennyt ennätysmäärän arvovaltaisia työryhmiä selvittelemään erilaisia kipupisteitä. Eiköhän tämän jo kansalliseksi katastrofiksi paisuneen ongelman ratkomiseksi pitäisi nimetä vielä yksi työryhmä.
Kysymyksessä on myös suomalaisen rakentamisen osaaminen ja maine. Jos tältä rakentajasukupolvelta on mennyt sormi suuhun, niin pitääkö herättää vanhat kirkonrakentajat ja timpurimestarit henkiin ja perehtyä heidän oppeihinsa?