Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kertoo, että Islanti on maksanut pois kaikki jäljellä olevat velkansa rahastolle.
Pieni saarivaltio maksoi vieläpä loput velkansa, eli noin 334 miljoonaa dollaria etuajassa.
Perjantaina tehty takaisinosto vakauttaa 11 erillistä takaisinostoa, joiden määräaika olisi muuten ollut vuoden 2015 lokakuun 14. päivän ja vuoden 2016 elokuun 21. päivän aikana.
Velvoitteet sovittiin IMF:n johtokunnan hyväksymällä sopimuksella marraskuun 19 päivänä vuonna 2008, jolloin Islannille myönnettiin lainaa yhteensä 2,1 miljardia dollaria.
”Tämä Islannin etuajassa tehty takaisinmaksu merkkaa onnistunutta loppua intensiiviselle sitomukselle rahaston kanssa, joka alkoi syvä taloudellisen kriisin aikana. IMF odottaa tulevaisuudessa jatkavansa läheistä ja rakentavaa suhdetta Islannin viranomaisten kanssa”, sanoo IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde.
Velkojen takaisinmaksu päättää myös IMF:n ohjelman jälkeisen tarkkailun Islannissa.
Suomessa on syytä keskustella markan palauttamisesta. Yhä useampi asiantuntija on sitä mieltä.