Nyt jo epäilevimmätkin joutuvat toteamaan, että Suomen liittäminen euroon oli virhe. Ylimielisesti kaiken tietävästi ohi kansan meidät euroon sidottiin.
Ei käy kiistäminen etteikö euro aluksi tuonut vakautta. Se vielä korostui kun markan viime vaiheissa presidentti Koivisto ja saranapuolelta pääministeriksi nostettu Holkeri ajoivat hullua vahvan markan politiikkaa. Sen politiikan seurauksena Suomi ajautui vaikeaan lamaan.
Mutta kyllä markka olisi selvinnyt kelluttamalla sen ulkoista arvoa. Selvisiväthän Tanskan ja Ruotsin kruunutkin.
Lipposen ja Niinistön euro-hankkeessa oli vakava valuvika. Heidän tarkoituksenaan oli viedä Suomi Euroopan ytimeen. No sehän oli ja on mahdoton tehtävä. Suomi ei EU:n ytimeen päässyt eikä tule pääsemään.
Mutta Kreikka kuuluu Euroopan ytimeen. Sitä ei jätetä vaan se nostetaan vaikka kuinka kalliisti suosta. Valitettavasti me suomalaiset joudumme näihin nostotalkoisiin.
Jos Suomi vajoaa vielä pahempaan lamaan (pahalta näyttää), niin ei meitä kukaan auta.
Suomi ei ole tärkeä Euroopalle.