ÄLKÄÄ TAPPAKO TALONPOIKAA EIKÄ TYÖTÄ SUOMESTA

Kokkolalainen Mats Holmqvist kantaa huolta pelloista (KP 13.9) ja niiden riittävyydestä. Itse olen enemmän huolissani viljelijöistä. Kyllä Kokkolanseudulla peltoa on, mutta niiden muokkaajista voi tulla puutetta. Vielä Holmqvistille tiedoksi, ettei kaupungin intresseissä ole ostaa itselleen maatalousmaata. Tosin semmoinenkin aika voi tällä menolla tulla eteen.

Kotimainen maatalous on joutunut kustannuskriisiin. On puhuttu kotimaisten joulukinkkujen riittävyydestä, kananmunien ja muunkin tuotannon veitsen terälle joutumisesta. Se on totta. Nuoret voimakkaasti investoineet viljelijät ovat tänään tosi tiukoilla.

Kahden päivittäistavarakauppaa suvereenisti hallitsevan ketjun eli Ässän ja Koon pitäisi myös havahtua. Jos suomalainen maatalous joutuu niin syvälle surun suolle, ettei kotimaista ruokaa löydy niiden tiskeiltä, niin ei kauppiaittenkaan päätä silitellä. Jos kaupan piirissä oltaisiin kaukaa viisaita, niin sen pitäisi tukea kotimaista alkutuotantoa eikä viedä yksipuolisella hintapolitiikallaan siltä toimintaedellytyksiä.

Joku tolkku pitäisi löytyä myös suhtautumisessa tarhauselinkeinoon. Tarhauksen tulot ja työpaikat ovat erityisesti täällä Pohjanmaalla merkittävät. Tarhojen kuntoon ja viihtyisyyteen on satsattu viime vuosina paljon. Tarhaus on virallinen ja luvallinen elinkeino ja sen harjoittamiseen pitää löytyä työrauha.

Kaivosteollisuus on toivottavasti nouseva työllistäjä ja toivon antaja. Suomalaisessa omistuksessa oleva Talvivaara on sen lippulaiva. Meidän pitää luottaa siihen, että suomalainen ympäristöosaaminen on sitä luokkaa, että päästöt saadaan hyväksytylle tasolle.

Myös metsäteollisuus tarvitsisi rikkipäästöjen osalta ymmärrystä ja lisäaikaa saadakseen asiansa kuntoon. Jos sitä ei löydy, niin työpaikkoja katoaa maihin, joissa ympäristöasiat eivät ole likimainkaan samalla tasolla kuin meillä. Onko se sitten parempi?

Niin valtion- kuin kuntatasonkin päättäjien pitää näissä asioissa olla järkeviä. Ei äkkijarrutuksilla asioita saada kuntoon vaan vahinkoa korkeintaan. Yrityksiä ja työn tekemistä pitää kannustaa ja rohkaista.

Uskon siihen, että menestyvä suomalainen yritys huolehtii myös ympäristöstään ja tuotannon eettisyydestä. Ne ovat tänä päivänä merkittäviä kilpailuvaltteja ja menestystekijöitä.